sunnuntai 5. elokuuta 2012

Getting fit

 
Nyt on pakko ottaa itteä niskasta kiinni. Oon varsinki viimeaikoina syöny aivan kauhean määrän kaiken maailman herkkuja.. Mun mielestä herkkuja kuuluuki syyä eikä siitä oo mitään iloa, että niistä kieltäytyy ihan kokonaan. Mutta kohtuus kuitenki pitäs olla! Oon sokerihiiri ja tykkään kaikesta hyvästä, nyt en vaan oo laittanu mitään rajaa tuohon herkutteluun.. Aina oon ajatellu, että no huomenna loppuu ja tänään voi vielä syyä iha mitä vaan mutta eihän tuommonen ikinä toimi.. Työt on kyllä tosi paha ku siellä tulee tauolla syötyä ihan liian monesti jotaki pullaa ja muuta epäterveellistä.

Esimerkiksi eilisen herkuttelun aikana päätin, että se oli viimenen kerta, ja tänään ois terveellisemmän elämän vuoro! Noh.. Tänään söin suklaajäätelön, karkkipussin loput, hirveesti pullaa (töissä) ja melkee puolikkaan suklaalevyn.. Ja kelloki on vielä noin vähän eli periaatteessa tälle päivälle ehtis vielä syyä vaikka kuin paljon.. Aivan järkyttävää :D

En tosiaan väitä että oisin mitenkään lihava, koska tiiän etten oo. Niin monesti kuulee varsinki tyttöjen suusta valitusta siitä, kuinka lihavia ovat vaikkeivat tosiasiassa ole.. Sanonpahan vain etten ole nyt yksi niistä :-) Oon aina urheillut ja nytkin mulla on paljon lihasta (joka tottakai kerryttää painoa), vaikka pariin kuukauteen en olekkaan urheillut aivan yhtä paljon kuin ennen. Ajatus on vain syödä terveellisemmin ja näin päästä vähän tiukempaan kuntoon!

Eli en todellakaan halua miksikään älyttömäksi hoikkeliksi, koska ensinnäkään se ei ole mun mielestä kaunista eikä terveellistä enkä kannusta ketään semmoseen! Pitää olla lihasta ja syyä hyvin, mutta terveellisesti! Herkkujakin täytyy syyä, mutta kuri pitää säilyä ;-)

Huh kun pitkä selostus :D Tässä kuitenki vielä muutamia juttuja joiden oon huomannu ainakin mulla toimivan herkuttelun välttämiseen ja yleisesti paremman olon saamiseen. Aion alkaa noudattamaan näitä ite ja kannattaa kokeilla jos tuntuu, ettei pieni apu olisi pahitteeksi :)


  • Syö säännöllisesti. Pieniä välipaloja esim. hedelmiä usein. Mulla käy helposti niin, ettei vaan oo nälkä, joten en hoksaa syödä mitään, kunnes yhtäkkiä nälkä sitten tulee ja sillon monesti tulee ostettua jotain tosi energistä ja epäterveellistä.

  • Juo paljon vettä. Vesi myös täyttää mahaa melko hyvin (menee hetki tietenkin), jolloin ei tuu tarvetta syyä hirveää määrää. Muutenkin vesi on hyväksi koko elimistölle ja ihokin kiittää!
 
  • Vältä isoja määriä. Usein on kauhea karkki/herkkuhimo, mutta kun kaupasta ostaa vaan esim. 10 irtokarkkia, se riittää! Kun herkkuja on vähemmän, niitä ei tule ahmittua eikä niitä jää seuraavalle päivälle naposteltavaksi. Myös kovat karkit on hyviä kun niissä kestää pitempi aika, niin sokerihimo ehtii laantua :-)

  • Älä mene kauppaan nälkäisenä. Nälkäisenä tulee ostettua paljon enemmän herkkuja kuin todellisuudessa tekee mieli. Tällöin niitä jää myös keittiön kaappeihin odottamaan seuraavaa heikkoa hetkeä, jolloin sieltä on helppo napata jotain.

  • Pese hampaat illalla kun kaikki tarvittava on syöty. Tää ehkä kuulostaa hassulta :D Mulla ainakin käy monesti niin, että illan mittaan alkaa tekemään mieli jotain hyvää. Mutta tunne menee ohi kun käy pesemässä hampaat! Ehkä on niin puhdas ja raikas olo, ettei tee yhtään mieli heti perään syödä jotain moskaa? Miten vain, mutta mulla ainakin toimii ehkä parhaiten näistä :D!

  •  Tee jotain pientä urheilullista joka päivä. Jos millään ei jaksa varsinaisesti urheilla, jotain pientä kannattaa silti tehdä fiiliksen ylläpitämiseksi. Vaikka ennen suihkua 15 vatsalihasta! (Myös mikä tahansa muu aika käy, koska eihän tuossa tule edes hiki?) Se ei vie kuin minuutin, eikä kukaan keksi niin hyviä tekosyitä etteikö sille olisi aikaa taikka jaksamista! ;-)   


  • Palkitse itsesi suosikki TV-ohjelmalla tai reenaa samalla kun katsot sitä. Lisää jaksamista reenaamiseen tuo tieto, että sen jälkeen tiedossa on jotain mieluisaa, jonka olet ansainnut VASTA reenin jälkeen. Äläkä huijaa itseäsi ajatuksella "katson tämän ensin ja urheilen sen jälkeen", se ei toimi. Jos ajatus vatsa- ja selkälihasliikkeistä yms tuntuu liian tylsältä ja puuduttavalta yksikseen, voit tehdä niitä samalla kun katsot ohjelmaasi! Pienet lihaskuntoliikkeet (tai mikä vaan muu kuin sohvalla makaaminen) menee melkein huomaamatta kun seuraa mieluisaa ohjelmaa.
            
Toivottavasti joku kokeilee edes jotain noista vinkeistä ja kokee hyödylliseksi! :) Tässä vielä muutama hyvä kroppa motivaatioksi! :)



2 kommenttia:

  1. Hyvän tekstin kirjoitit, ja ihan asiasta :) Tsemiä treeniin! Käy katsastamassa mun blogia, uskon että löydät sieltä lisäintoa ;)!

    Laura, http://onthemoveblog.blogspot.fi

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat