tiistai 12. helmikuuta 2013

Would you let me see beneath your beautiful

Mun koko mahtavan puolen vuoden bloggailun ajan mun lukijoista suurin osa on löytänyt tiensä tänne googlettelemalla annieveliinaa, annieveliina blogia, anni eveliina blogia tai sitten parasta hiusväriä, josta oon otettu, että vastaus kysymykseenne on ollut blogini ;)

Nytpä sitte vihdoin tein Annieveliina-sivun facebookkiin, jotta tämä seuraileminen ois helpompaa teidän kannalta. Oon niin monesti kuullu kavereilta mankumista asiasta ettei tiedä milloin tulla katsomaan, ettei puhelimella onnistu ja muuta vastaavaa.
Nyt on siis olemassa ratkaisu teidän ongelmiinne hyvät toverit!

Kyseiselle fb-sivulle pääsee siis kirjoittamalla fbn hakuun "Annieveliina" taikka tuosta oikealta palkista mun kuvasta :)

Monet kerrat multa on hämmästelty sitä kuinka pystyn kirjoittamaan tälleen ja joskus esimerkiksi linkittämään naamakirjaan joitain postauksia.
Mää taas oon vuorostani hämmästellyt miksi en?
Oonhan kuitenkin tehnyt päätöksen kirjoittaa tätä blogia, avata hieman mun pientä maailmaa ja sen iloja sekä jakaa joskus kummallisiakin mielipiteitä tai hienoisia kannanottoja.
Tiedän varsin hyvin, että kuka vain pääsee lukemaan tätä, vaikka en asiasta ilmoittaisikaan missään.

Eikä mulla ole mitään syytä miksi haluiaisin pimittää tämän blogin olemassaoloa keneltäkään. Ymmärrän hyvin, että jonkun mielestä tää on yhtä kakkaa, jonkun mielestä oon ruma tai lihava ja jonkun mielestä mun vaatteet ja pukeutuminen on hirveää.
Mitä sitten? :D
Eihän kaikkia voi millään miellyttää vaikka kuinka haluaisi. Enkä oikeastaan haluaisikaan. Minä oon tällainen kun oon ja toivon, että tykkäätte musta tällaisena :) Ja jos ette, niin harmi!









Romppu on mun mielestä ihan ku jostain Hopeanuoli leffasta!! :D


Tämän hetken soittolistaa.
Ekaksi aivan loistava kappale, johon oon koukussa. Ellie Goulding -kuume jatkuu siis ilmeisesti..










Ja viimesenä, muttei tosiaan vähäisimpänä Amaranthea.
Aivan loistava bändi, joka kuukauden päästä on tulossa Ouluun esiintymään ja oon nyt jo aivan innoissani päästessäni katsomaan tätä! Viime kesänä Qstockissa näin bändin ekan kerran ja varsinkin sen ansiosta ihastuin totaalisesti!

24 kommenttia:

  1. Vaikutat ihanan aidolta ihmiseltä :) Oon niin samaa mieltä, että kun naamansa on laittanut tänne, niin ei voi tietää kuka sitä omaan blogiin eksyy. Mutta tosiaan toisaalta - miksi pitäisi hävetä sitä, että avaa elämäänsä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa jos se välittyy tänne :) Aika hyvää puhetta sultakin! Täysin samaa mieltä :)

      Poista
  2. sun hiukset on kyllä hyvän väriset!! :D Oon itekki miettiny tpitkään pitäisikö sellainen facebook-sivu blogilleni tehdä, mutta olen ajatellut ehkä,että näin "vähällä" lukijoilla se olisi turhaa tai ettei ketää kiinnosta tjn .:D Kerro sitten kuinka homma toimi!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunokainen! :) Kuulostaa kyllä just samalta kuin miten mää mietin :D Mutta kyllä mää suosittelen! Mitä haittaakaan siitä olisi? Ja kyllä aina löytyy ihmisiä, jotka siitä tykkäis ja joille siitä ois helpotusta sun blogin seurailuun! Rohkeesti vaan ;) Kerron!! :)

      Poista
  3. Ihana postaus, mutta ölkdälasädsälfkälfkjäakjdwäkrjäkädsäkfjäj mikä kuva!!

    Hurtsin Miracle on ihan mieletön biisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan hyvä se on! Jep, se on kyllä huikea.

      Poista
    2. ps. tykkäisin sun sivusta fabossa jos en lakkoilisi!

      Poista
  4. Sinulla on mukavia postauksia, monipuolisia ja elämänmakuisia. Melkein samoilla biiseillä mennään täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Hyvä musiikkimaku sinulla siis ;-)

      Poista
  5. Oi mikä aamupala! Ja toi Hurtsin uus kappale on aika ihana :) Siinä on kans kiva musiikkivideo.

    VastaaPoista
  6. Ääh, minä tunnustan "piilottelevani" blogiani. Facebook on hyvä esimerkki, sillä monet ystävistäni laittavat rohkeasti linkkejä postauksiinsa siellä, minä en. Edes parhaat ystäväni eivät tiedä blogistani... Olen aikamoinen nössykkä! :) Aika kummallista, että jaan ihan surutta elämääni ns. ulkopuolisille, mutten halua läheisteni lukevan ajatuksiani. Mikähän tässäkin on takana...:)

    Ja kyllä, me tykätään susta juuri tuollaisena! ;) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun pystyit kuitenkin tunnustamaan tuon! Ja kyllähän tuo on sinänsä aika yleistä :) Mutta mää kuitenkin haluaisin kannustaa sua rohkeasti kertomaan ainakin niille parhaille ystäville! :) Luultavasti yllättyisit vaan kuinka hyvin siinä käviski! :D Mutta siitähän se vaan riippuu miltä itsestä tuntuu :p Kiitos ihana ♥

      Poista
  7. Voi vitsi satuitpa just linkittään tänne Aviciin, kuulin eilen radiossa mutten enää illalla millään muistanu että mikä hitto sen dj:n nimi oli :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että sait nyt sitte tietää!! :D

      Poista
  8. Aivan totta puhut tuossa, että on ihan sama mitä muut aattelee sun blogista! Onneks sulla on paljon lukijoita, jotka on sitä mieltä, että tää blogi on ihana ja sää oot huipputyyppi!

    Ja oispa munki hiukset yhtä pitkät...Aaaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! :) Ja totta! Oonkin tosi kiitollinen siitä, että teitä ihania on täällä niin paljon :) Sun hiukset on aivan loistavat tollasinaan!! :)

      Poista
  9. Voi miten herkkuaamiainen täälläkin on ollut esillä. :) Hitsi, mun blogiluettelo vaan paisuu, mutta pakko oli sinutkin lisätä messiin, kiva kun löysin kommenttisi kautta tänne. :) Ja hyvin muuten kirjoitit tuosta facebookista! Ole just tuommonen ja piste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mitään verrattuna siihen sun! :D Voi kiitos :) Ja kyllä minä aion ollakkin! ;)

      Poista
  10. onko sulla kaks koiraa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo, tuo oli vaan Romeon leikkikaveri kerran :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat