sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Haluatteko kuulla paljastuksen?



Mää oon aina ollut tietyllätapaa tosi vahva. Oon tosi herkkä, mutta ne eivät liity millääntavoin toisiinsa. Mua on kiusattu ala-asteella, luultavasti poikatukka ja muutenkin poikamainen olemus ei ainakaan lieventänyt asiaa. Mutta ei se mua oikeastaan edes vaivannut. Olihan se ikävää, mutta en ottanut sitä mitenkään itseeni. En mennyt itkien kotiin enkä muuta, annoin niiden vaan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Suurin osa ihmisistä, varsinkaan nuorista ei oo yhtä vahvoja ja tietoisia siitä, mikä kannattaa jättää omaan arvoonsa. Siksi mua kauhistuttaa se kuinka paljon kiusaamista on. Isoa ja pientä, vieläpä niiiin monessa muodossa.





Mulle on ehkä iän myötä tullut joku halu säväyttää. Rikkoa rajoja. Herättää mielipiteitä. En tarkoita mitään hölmöilyä tai sellaista huomiota. Puhua asioista avoimesti, kertoa omista mielipiteistä jne. Niin monet on nykyisin niin kapeakatseisia, niin suvaitsemattomia ja mää oikeasti inhoan sellaista. Haluaisin oikeasti hieroa näitä "kamalia" asioita näiden ihmisten naamaan ja sen jälkeen käydä viiltävän tiukkaa keskustelua siitä mistä nämä naurettavat mielipiteet edes tulevat!

Lävistykset, homot, tatuoinnit, vaatteet, koulutus, työt, kaikesta on nykyään niin rajoittunut kuva liian suurella osaa ihmisistä. Jonkun mielestä tatuoinnit tekevät ihmisestä prostituoidun taikka vangin, jos menee jokseenkin ei niin arvostettuun työhön, jota kuitenkin rakastaa, ihmiset pitävät jotenkin tyhmänä - se nyt tekee tuollaista työtä kun ei päässyt mihinkään muuallekkaan. Mitä nämä asiat kuuluu kenellekkään muulle? Ja jos jollakin on naamassa lävistys, jota ei todellakaan itse ottaisi niin mitä se vihastuttaa ja ällöttää jos jollain toisella on sellainen? :D Ihmiset on nykyisin niin itsekeskeisiä ja harvoin miettivät omaa napaansa pidemmälle, mutta silloin kyllä muiden asiat kiinnostaa ja kovasti kun on jotain mistä moittia tai marmattaa seläntakana!



Mulla oiskin yksi juttu, josta haluaisin kirjottaa! Oon miettiny tätä asiaa aikalailla neljä kuukautta. Oon kyllä kokoajan tiennyt, että tuun kirjoittamaan tästä, mutta halusin vaan selvittää asian ensin itselleni ihan kunnolla.

Kerroin mun parhaalle ystävälle silloin kuukausia sitten, että aion kirjottaa aiheesta ja vastaus oli aika paljonpuhuva. "Voin niin kuvitella sun kirjoittavan tästä! Sää oot vaan just tuollanen, ei sua kiinnosta mitä muut susta aattelee!"

Ja totta! Tai no tietenkin kiinnostaa, mutta tietyissä asioissa ei kiinnosta. Jos jonkun mielestä oon ruma niin sittenpähän ajatelkoot niin, ei se mun maailmaa hetkauta mihinkään suuntaan. Oikeastaan tiedän, että varsinkin joissain ihmisissä tää asia herättää kamalaa hilpeyttä ja ivailua, ehkä myös ilkeitä kommentteja jos nyt joku sellaiseen viitsii alkaa. Mutta kaikki tuo äskönen tuottaa mulle mahtavaa hyvänolontunnetta! Siis oikeasti en voi olla hymyilemättä kun mietin sitä kuinka melko monikin luultavasti järkyttyy ja tiputtaa leuan lattiaan :D Vaikka musta tässä ei oo mitään järkyttävää, mutta tää on just tää mitä hetki sitten kirjoitin ihmisistä nykyään..


Joten...
Ehkä tässä joskus saan kirjoitusinspiraation päälle ja kirjoitan aiheesta?



96 kommenttia:

  1. apua miks mulla tuli ekana mieleen että sulla on lapsi!? no, niin tai näin, kuulostaa mielenkiintoselta joten kyllä kiinnostais kuulla lisää tästä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua :D No ei nyt sentään! Vaikkei millään pahalla lapsia kohtaan :-)

      Poista
    2. :DDD joo pikku antero se tuossa taapertaa, tuohha toistekki se tädin luo hoitoon <3

      Poista
    3. :DD Otaha sinä muori ihan rauhassa siellä, ei kannata innostua vielä liikaa!!

      Poista
  2. Ootko bi-seksuaali? :) joku sellane paljasstus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se selviä vielä :) Mutta ei paha veikkaus!

      Poista
  3. Tätipä tullee vähän avautumaan, sillä tädillä vähän rupesi napsumaan päässä.

    - Lävistykset, homot, tatuoinnit, vaatteet, koulutus, työt, kaikesta on nykyään niin rajoittunut kuva liian suurella osaa ihmisistä.
    - Niin monet on nykyisin niin kapeakatseisia, niin suvaitsemattomia ja mää oikeasti inhoan sellaista.

    IHMISET NYKYÄÄN, voi herranjumala! Milloinkas tämä niin paljon parempaa on ollut? Suosittelen suuntaamaan katseen lähihistoriaan, sillä vaikkapa suvaitsevaisuuden kohdalla maailma on mennyt hurjia askelia eteenpäin aivan lähivuosina. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka seksuaalinen suuntautuneisuus. Ihan vähän aikaa sitten se oli rikos ja sen jälkeen vielä pitkään sairaus. Kymmenen vuotta sitten en olisi uskonut kuin kauneimmissa unissani, että Suomeen tulisi Tahdon2013-tapaista kampanjaa.

    Ja lävistykset, homot ja tatuoinnit? Häh? On asioita, joita voi valita, ja asioita, joita ei voi valita. Sellaisiin asioihin, jotka ihminen voi valita itse, voi halutessaan suhtautua hyvinkin kielteisesti. Sellaisiin asioihin, joita ihminen ei voi valita, ei ole kovin kannattavaa rakentaa minkäänlaista suhtautumista. On kivoja homoja ja kivoja heteroita. On epäkivoja homoja ja epäkivoja heteroita.

    Pari muutakin asiaa olisi, mutta nuo ärsyttivät eniten. Morjes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi Annin pointti olla se, että hän toivoisi ihmisten olevan suvaitsevaisempia eikä tuomitsemaan esim. rikolliseksi tatskan takia :) jos ymmärrät mitä tarkoitan..

      Poista
    2. Jos näihin kehonmuutoksiin nyt erityisesti kiinnitetään huomiota: pidän aikamoisena huuhaana sitä, että suuri ihmismassa suomalaisia näin ajattelisi 2000-luvulla. Itselläni on pari tatuointia ja muutama lävistys naamassa, enkä muista kuulleeni asiasta mitään negatiivista kommenttia ainakaan viiteen vuoteen.

      Työssäni olen ja olen ollut tekemisissä niin ministerien kuin siivoojienkin kanssa. Oma asenne ja lähestymistapa vaikuttavat ehdottomasti eniten siihen, miten muut ihmiset suhtautuvat. Itse olen pystynyt täysin korrektisti hoitamaan asiani kaikenlaisten ihmisryhmien kanssa. Näin asiat eivät varmasti olleet vielä vaikka silloin kaksikymmentä vuotta sitten, kun armoton muotiaalto ei ollut vielä tökkinyt nuorisoa täyteen reikiä ja mustetta.

      Yksi pointeistani oli se, että asiat ovat helkkarin hyvin Nykyään, Nyt, Nyttemmin, Nykyisin, jos aiempaan verrataan. Ja kun noita sanoja käyttää, täytyy luonnollisesti verrata menneeseen aikaan. Tulevaisuudestahan emme tiedä. Jos ymmärrät, mitä tarkoitan...

      Poista
    3. Höh, tätä ei saa editoitua, mutta ennen kuin joku ajattelee: minulla ei ole tatuointeja naamassa. Aamuyön virheet :)

      Poista
    4. Ikävää jos tämä noin herätti negatiivisia tunteita.. Onhan nykyään huono termi ja tiedän kyllä, että asiat on kulkeneet parempaan suuntaan. Ajatus oli enemmänkin VIELÄ nykyäänkin.. Ja tottakai suhtautumiset näihin kaikkiin ovat parantuneet, mutta eivät ne siltikään ole vielä sillä tasolla, jolla haluaisin ja jolla niiden pitäisi olla. Ehkä ilmaisu 'nykyään' tuli siitä kun mää itse näin hieman kasvettuani oon törmännyt tällaiseen ja kuullut mun mielestä kamaliakin juttuja. Enkä itse henkilökohtaisesti ois halunnut uskoa siihen. Kuten tänne kirjotinkin kuinka voin kuvitella muutaman tutun järkyttyvän, ja heille tämän jokseenkin pääosin kirjoitin ja tulen kirjoittamaan, joten siitä myös tuli tämä nykyään, koska itse olen törmännyt tähän nykyään jostain syystä kymmenkertasesti entiseen verrattuna ja siksi tuli halu kirjoittaa. Ja oon iloinen kuullessani, ettei sulla oo aikoihin ollut noiden kanssa mitään ongelmia, niinhän sen pitäisi mennäkkin :) Ehkä se juju onkin siinä, kun mulla ei ole tällaisia näkyviä lävistyksiä / tatuointeja niin ihmiset jokseenkin uskaltaa ääneen miettiessään mollata ja kauhistella näitä. Tiedä sitten, ehkä oon vaan törmännyt Suomen ja koko maailman ainoihin tällaisiin ihmisiin, MUTTA niitä on siltikin, ainakin ne :) Ikävää, että takerruit noin yhteen huonoon ilmaisuun ja toivottavasti tämä vähän selvensi. Onhan se melko harmi, kun käsittääkseni kuulut ainaki jokseenkin samoihin 'ryhmiin' joita tässä yritän puolustaa ja juuri sinä satuit noin loukkaantumaan. Enhän minä tarkoittanut kun vain hyvää tällä :)

      Poista
    5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    6. Et oo koskaan kuullut kenenkään kauhistelevan tatuointia!? :D Huhhuh. Olispa mullakin noin :D

      Poista
    7. ei mullekaan ole koskaan kukaan ääneen sanonut että voi kamala sullako on tatuointi, tää asia on sellanen jota kauhistellaan nimettömänä vauva.fi:ssä mutta päin naamaa sitten sanotaan että onpa kiva tatska. kyllä mun mielestä voitais olla vieläkin suvaitsevaisempia tatuointeja kohtaan, yhtenä esimerkkinä se, että mun tulevalla koulutusalalla eli leipurihommissa ei saa olla tatuointeja joita työasu ei peitä. anteeksi mutta miten helvetissä se vaikuttaa mun ammattitaitoon että mulla on leima kädessä?
      mutta tosiaan, keskustelupalstoilla on tullut monesti vastaan aloitus siitä, kuinka sen ja sen paikan myyjällä on näkyviä tatuointeja ja kamalia lävistyksiä ja oltiin ihan esimiehelle asti menty sanomaan, että minähän en täällä asioi ennen kuin tuo lähtee muualle töihin.

      mutta joo. mua jostain syystä ärsyttää ihan suunnattomasti kommentit tyyliin: "en kyllä tosiaan mihinkään siwan kassalle/subiin/mäkkäriin/siivoamaan mene", aivan kuin tehty työ jotenkin vähentäis ihmisen arvokkuutta. kaikki ei voi eikä haluakaan olla töissä sairaalassa tai wall streetillä, mutta ei sen mun mielestä tee kenestäkään huonompaa.

      toki kaikilla saa olla mielipiteensä, mutta jotkut on ihan hyvä pitää siellä oman pään sisällä.

      Poista
    8. Hyvä kirjotus! Ja nimenomaan tämä on vain MIELIPIDE, kuten sanoitkin niin siitä on turha alkaa mesoamaan.. Jokaisellahan on ja saa ollakkin omat mielipiteet, kunhan sitä omaa mielipidettään ei vain pidä ainoana oikeana..

      En määkään oo kuullut kuin vaan pari kertaa "suoraa" kommenttia, toinen oli mun läheiseltä ihmiseltä jonka mielipiteen oon tiennytkin ja tokaisin vain että "no onneksi nämä tatuoinnit ovatkin mulla eikä sulla" ja tämän murehtiessa kuinka vanhana pidän näitä kauheina ja kadun, niin siihenkin että no "sinä oot kuollut jo sitten kun minä oon vanha, että ei se sitten sinua voi enää liikuttaa" :D Että kaunis kiitos huolenpidosta, mutta eiköhän tässä pärjätä :D Jos nämä tatuoinnit nyt pilaa mun elämän niin siitä vaan, ei se sitten kovin paljosta oo ollut kiinni kuitenkaan :D

      Ja tuo on kyllä uskomatonta mitä sanoit tuosta osaamisesta ja työn laadusta, että kuinka ne tuntuvat putoavan tatuointien myötä :D

      Poista
    9. Salla ei loukkaantunut, Salla ärsyyntyi. Mielestäni tällaiset kirjoitukset vähättelevät sitä työtä, jota ihmisoikeuksien, suvaitsevaisuuden, paremman maailman (you name it) puolesta on vuosikymmenten ajan tehty.

      Pari pointtia, joihin haluaisin kiinnittää huomionne:

      - mun tulevalla koulutusalalla eli leipurihommissa ei saa olla tatuointeja joita työasu ei peitä. anteeksi mutta miten helvetissä se vaikuttaa mun ammattitaitoon että mulla on leima kädessä?

      Tuollaisten tatuointien kielto lienee hygieniasyissä, ei siinä, että tietyllä tavalla itsensä naamioiden ammattitaitoa kyseenalaistettaisiin. Tatuointi on avohaava. Avohaavan paranemisen suhteen ei kannata tällaisissa asioissa luottaa opiskelijoiden tai työntekijöiden maalaisjärkeen (sanokaa minun sanoneen: missään asioissa ei kannata saumaa sille, että ihmisillä olisi oma järki, sillä jos sellaisen käytölle jätetään tilaa, joku tulee ja on idiootti). Jos olen itse joskus saattanut lipsauttaa valkoisen valheen tatuointini iästä, veikkaan, että palkan saamiseksi joku voisi lipsauttaa niitä useamman ("onhan tää parantunut, ei tää mittään hilseile, eikä ainakaan tohon pullaan, jota just tossa pykään, raesokeria son").

      - Ehkä se juju onkin siinä, kun mulla ei ole tällaisia näkyviä lävistyksiä / tatuointeja niin ihmiset jokseenkin uskaltaa ääneen miettiessään mollata ja kauhistella näitä.

      Jos joku kauhistelee tatuointeja nimettömänä, miksi sen pitäisi tatuoitua ihmistä haitata? Samalla tavalla minäkin leikin työntäväni sormia kurkkuun suihkurusketettujen vetyperoksidiblondien takana. Enkä mää niitä ihmisiä siinä tarkoita, vaan niiden ulkonäköä.
      Silloin on asennekasvatuksen paikka, jos myyjä savustetaan kaupasta ulos tatuointien takia. Ei asennekasvatusta tatuoidulle eikä päällikölle, vaan nimenomaan asiakkaalle. Asiakas kun on aina oikeassa (silloinkin, kun hän on väärässä meidän kaikkien muiden mielestä).

      - toki kaikilla saa olla mielipiteensä, mutta jotkut on ihan hyvä pitää siellä oman pään sisällä.

      Että kaikki muut paitsi suvaitsevaiset mielipiteet voi lakaista peiton alle? Kuulostaapa kyllä juuri siltä hommafoorumilaisten lanseeraaman Suvaitsevaiston touhulta. Entäs jos pidettäisiin sananvapaus avoinna kaikille, myös niille, joilla on aivan poikkeavat mielipiteet. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisi yhdentekevää, miten mielipiteensä tuo julki.

      Poista
    10. Huhhuh sinähän analysoit.. Minähän voin puhua vain itseni puolesta, mutta veikkaisin Katjankin tarkoittaneen tätä esimerkkinä. Tottahan tuo avohaava- ja oma järki -osio oli, mitä sanoitkin. Mutta yleensä ottaen pointti taisi olla se, ettei esim tatuoinnit laske työntekijän arvoa :)

      Ja saa mielipiteitä olla ja niin pitääkin olla, mutta edelleen ongelma minun mielestä on se kuinka ne ilmaistaan ja kuinka ne voivat olla pinttyneet ainoaksi oikeaksi mielipiteeksi :) Ei oo kauaakaan kun multa tultiin kysäsemään jotain tyyliin kummalla puolella mulla on aivovamma kun otan tatuointeja. En ihan laskisi tällaisia asiallisiksi mielipiteen ilmaisuiksi :) Ja minä juuri tarkoitin tällä (ja tulevalla) postauksella niitä epäasiallisia kommentteja ja reaktioita :)

      Poista
    11. Eikä tämän tarkoitus ole vähätellä sitä työtä, koska se on musta mahtavaa, vaan niitä ihmisiä, jotka ovat edelleen vihamielisestikkin näitä asioita ja muutoksia vastaan.

      Poista
    12. Mietin tässä, mikä oli osuvin, taidan laittaa kaikki:

      "Ennen oli kaikki niin mukavasti, että / Lunta oli talvisin ja kukis' oli mettä / Nykyään on huono maailma, terrorismi pauhaa / Nuoriso on pilalla ja kaipaan haudan rauhaa"

      "Ennen oli miehet rautaa / Ja laivat oli laivantekoaineesta tehty / Nyt on puuta miehet, kaikki laivat ovat merenpohjassa / Merenpohjassa"

      "Ennen vanhaan kaikki oli perin juurin mukavaa / Nykyään on saasteita ja telkkaan pääsee kuka vaan / Haluan takaisin aikaan, / jolloin laivat oli puuta / ja miehet oli rautaa / ja naiset mantelimassasta"

      "Ennen / oli kunnollista / Nytten / ei oo kunnollista / Ei saa edes kunnollista kahvia / Ennen / oli maailma kivasti / Nytten / on maailma huonosti / Huumeita on kaikkialla / Terroristit / vihaisia"

      Poista
    13. Miks tää on sulle noin tärkeä asia tai miksi niin kovin ärsyynnyit tuosta Annin kirjoituksesta? :D

      Poista
    14. salla sun naamalla ymmärrän kyl miks koet nuin valtavaa tarvetta rageta jossai netissä MIELIPIDEASIOISTA :D herranjestas

      Poista
    15. Ouch. Anonyymi menee henkilökohtaisiin asioihin.

      Poista
    16. Lukekaamme Sallan klo 15:50 kirjoittaman kommentin viimeisen kappaleosion tokavika lause.

      Ja ehkä arvon Salla tajuaa nyt itsekin, kuinka hän tavallansa sotii omaa sanomaansa vastaan.

      Poista
    17. Sodalle tai ragetukselle ei kiitos. Sen sijaan Salla tällä hetkellä kovin ihmettelee ihmisten suuttumusta. Anonyymit voisivat kertaalleen lukea läpi tekstini. Kannattaa laskea kohdat, joissa sanon "turpa kiinni hölmö" ja joissa viestini on pikemminkin "olen asiasta hieman eri mieltä, nimittäin tätä mieltä".

      Salla on myös erinomaisen hyvin tiedostanut oman naamansa rajoitukset, kiitos huomiosta. Tämän paremmalla naamalla Salla tosin ei tässä elämäntilanteessa tekisi yhtään mitään, kiitos anonyymille huolenpidosta. :)

      Poista
    18. Anonyymi 20.12: Jahas, ulkonäkökommenttia :) No ulkonäköhän on myös mielipideasia, eli joko pidät Sallan ulkonäöstä tai sitten ragetat siitä eli mielipideasiasta?

      Poista
    19. Siiis voi nyt hyvänen aika.kaikilla on se oikeus mielipiteeseensä - täähä ei tullut kenellekkään uutena asiana.mua ärsyttää itseäni se, että tästä annin hyväntahtoisesta postauksesta piti väkisin alkaa poimimaan pointteja esiin ja tarkoitan myös nyt nimenomaan sallan kommentointia. jos niin painotat itsekin mielipiteen vapautta niin voisitko antaa asian jo olla.sulla on mielipiteet asiaan, huomattu on.tääki kirjoitus on mielipide.

      ehkä muutkn ovat ärsyyntyneet samalla tavoin sun kirjoutuksista kuin mitä sinä muiden kirjoituksista? ja taisitkin mainita salla omassa blogissasi siitä, mitä tarjoat blogimaailmaan ja siinä taisit mainita jotain liittyen muiden(kin) blogien anojen kommentointiin.

      ja sitäkin kannattaa miettiä, että voi puhua paljon vaikka ei ole mitään asiaa.

      Poista
    20. Jos olisit Anni ollut kiva, niin olisit vähän moderoinut tätä keskustelua samalla kun vastasit muiden kommentteihin tuossa puolen yön aikaan. Uskomatonta jahtaamista :(

      Poista
    21. ehkä te ette vaan ymmärrä, mitä salla sanoo, vaikka se kyllä aika hyvin on ihan perustallaajan luettavissa. sallan teksteissä on selkeät pointit, mitkä vihaajilla jäävät vissiin mysteereiksi.

      mikä ihme sallan tekstissä oli niin kiukuttavaa että naamakin piti repiä esille? jos bloggaaja kirjottaa jotain tämmöstä ja jättää kommentoinnin vapaaksi, niin kai siihen saa käydä kommentoimassa niin mielistelijät kuin sallakin. se, että kommentoi johonkin, ei tarkoita sitä, että tyrkkisi muiden mielipiteenvapautta. ja kommentointiin kyllä liittyy se, että kommentoi johonkin tiettyihin asioihin. aikamoista lässytystähän se olis, jos koko kirjoitusta aina pitäis kommentoida, varsinkin jos jokin tietty asia ärsyttää.

      meikästä ois kovaa kamaa, jos sanan- ja mielipiteenvaihdon vois pitää asiallisena ja oppia - jos nyt ei sentään jotain uutta - niin ainakin uusia ajatusmaailmoita. niitä nimittäin mahtuu maankin päälle monia.

      Poista
    22. Minä oon kyllä täysin samaa mieltä viimesen anonyymin kanssa! Kaikki te, niin rekisteröityneet käyttäjät kuin anonyymitkin, saatte ilmaista täällä mielipiteenne mutta se pitäisi sitten myös tehdä asiallisesti! Niinkuin tuossa edellisessä kommentissa sanonkin, mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta ongelma on se miten ne ilmaistaan.. Eli jatkossa sitten asiallista ilmaisua kaikilta! :)

      Ja edelliselle anonyymille, mulle ei tuu mitään ilmotusta varsinaisista kommenteista ja kun puhelimella avaan tämän kommenttiboksin se hyppää automaattisesti alas, eikä mulla käynyt mielessäkään että täällä näin paljon ylempänä olisi tällainen selonteko :)

      Poista
    23. Pakko mainita tänne: liian usein tulee näitä "sulla luki tuolla noin juuri noin..." Esimerkkinä postaajan sana "nykyään". Tähän liityn itsekin, tosin postaajan näkökulmasta... Kun kirjoitan jotain tekstiä tuhatta ja sataa, en huomaa yksittäisiä sanoja jotka sinne tipahtavat. Yksittäisiä ns. turhia lauseita/sanoja. Ja juuri noihin takerrutaan ja tullaan mainitsemaan.. Tottakai olisi järkevämpää tarkistaa teksti, mutta hirveä duuni. Juurikin tekstin kokonaisuudesta voidaan ymmärtää toisen mielipide varmemmin, ei jostain yhdestä lauseesta joka ampuu yli... Mielestäni ei ole tavallaan niinkuin reilua takertua pikkujuttuihin, saati vedota juuri niihin oman mielipiteensä ulostuonnissa.

      Tottakai kaikki tiedämme, että nykyään on parempi kuin ennen, mutta että kommentoija hyökkäsi mielipiteellä vain yhtä sanaa vastaan, joka näin ollen osoittautui turhaksi. Pienempikin napsuminen olisi ehkä riittänyt, tai jopa kysymys "tarkoititko..."

      Niin ja vielä tatuoinneista: En tiedä, missä sellaiset ihmiset asuvat, jotka EIVÄT ole saaneet negatiivista sanottavaa tatuoinneistaan. Minä olen saanut ehkä jopa enemmän negatiivista palautetta tatuoinneistani, saati kun itse tatuoimista harjoittelen. Ja näin ollen LIITYN TÄYSIN annieveliinan tekstiin. :)

      Poista
    24. Kiitos Noora! :) Sait kyllä hyvin selitettyä sen mitä mää itsekkin ajattelen :) Ja vaikka tekstin kuinka tarkastaisi (jota en edes tehnyt ja olin kirjoittanut tämän kuukausi sitten..) niin ei näitä "huonoja ilmaisuja" välttämättä edes hoksaa kun itse tietää mitä niillä tarkoittaa :) Minä kans haluisin tietää missä ei oo ikinä kuultu mitään negatiivista tatuoinneista :D

      Poista
    25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    26. Tiiätkö sehän on vaan mahtavaa! :) Noin sen juuri pitäisi ollakkin, en vaan voi valitettavasti itse sanoa samaa, eikä myöskään aikasemmin ihmiset joiden kanssa oon jutellut :)

      Poista
    27. oho, täällähän on räjähtänyt. :-D niin joo, toki ymmärrän ettei saa olla tuoretta tatuointia eli avohaavaa, mutta sehän on aikalailla itsestäänselvyys. tarkoitin lähinnä näitä mitkä jo on, vaikkapa tuo vuosi sitten otettu. no joo, kaikesta saa ongelman jos oikein tarkkaan lukee, mutta ainakin onnistuit herättämään keskustelua :-)

      Poista
    28. Nimenomaa :) Mutta joo, keskusteluhan on aina vaan hyväksi ;-)

      Poista
  4. täytyy vaa sanoa että susta paistaa sun upea persoona läpi =)

    VastaaPoista
  5. Täyttä asiaa! Susta kyllä huokuu sekä sisäinen-että ulkoinen kauneus! <3 :)

    VastaaPoista
  6. Täyttä asiaa :) susta huokuu ihana itsevarmuus <3 todellakin haluan kuulla lisää <3

    VastaaPoista
  7. Hih jätitpä tekstin mielenkiintosesti auki, niin ku olis jotain jännittävää kirjaa lukenu :D osaat kyllä hyvin kirjoittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää nyt oon vähän tämmönen mystinen ;) Kiitos :)

      Poista
  8. hyvä teksti! mielenkiinto heräsi, milloin kirjotat aiheesta lisää?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Siitä en kyllä vielä osaa sanoa, sittenku tulee kirjoitusfiilis ja on sopivasti aikaa :)

      Poista
  9. Tekisi mieli sanoa, että ''kerro kerro kerro''.. Mutta oon siinä ihan samanlainen kuin sä, eli annan ihmisten sanoa ja tehdä ja toimia miten tykkää, kuhhan se ei hankaloita mun elämääni. Eli kerro, kun susta siltä tuntuu =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa! :) Kyllä mää kirjotankin sitten kun oikeesti on kunnolla aikaa panostaa siihen :p

      Poista
  10. Seurustelet tytön kanssa?

    VastaaPoista
  11. Ku mie luin tätä, mulle tuli se rexonan mainosmusiikki päähän samalla hetkellä "naiset ovat vahvoja" :D haha. Sie oot kyllä älyttömän itsevarma ja upee persoona! <3 Ja toivottavasti jatkokirjotus tulee pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eihän!! :D Hauskaa :) Kiitos<3 Eiköhän se pian tule, kunhan pääsen kotiin täältä etelästä :)

      Poista
  12. Sulla on ihana asenne:)! Melko monesti jos joku arvosteli mun ulkonäköä muserruin mutta näin jälkeenpäin naurattaa se miten ihmiset jaksavat olla kiinnostuneita mun ulkonäöstä kumminki ku se on vain oma asiani miltä näytän. Jatka samaan malliin tämän blogin kirjoittamisen kanssa:) olet ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora<3 :) Ihanaa, että kuitenkin näin jälkikäteen huomaat kuin hölmöä se on! Vaikka se sillon joskus tuntuikin pahalta, mutta kun sen nyt tajuaa niin se vaan vahvistaa :)

      Poista
  13. Voi Anni<3 Tässä maailmassa kukaan ei ole tuomitsemaan toista. Me eletään kaikki samalla planeetalla ja meidän pitäis pitää yhtä. Kukaan meistä ei ole millään tapaa huonompi, jos vaikka seksuaalinen suuntautuminen on eri kuin kavereilla. Mitä sitten? Jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Sitähän minä tällä yritän tarkoittaakkin :p

      Poista
  14. Voi Anni<3 Tässä maailmassa kukaan ei ole tuomitsemaan toista. Me eletään kaikki samalla planeetalla ja meidän pitäis pitää yhtä. Kukaan meistä ei ole millään tapaa huonompi, jos vaikka seksuaalinen suuntautuminen on eri kuin kavereilla. Mitä sitten? Jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on. :)

    VastaaPoista
  15. siistii! :) sellane tuli kyllä mielee, että tuskin kukaa täysissä järjissää oleva ja tarpeeksi vanha ja näin ollen fiksu ihminen, ota nokkiinsa ja painu peiton alle jos joku sanoo rumaksi :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sen pitäisikään, mutta kyllä yllättävän moni niistä edes vähän pahoittaa mieltään, ei nyt ihan peiton alle varmaan painu kuitenkaan :)

      Poista
  16. Sä oot kyllä sellainenkin asenne mimmi ettei mitään rajaa, siksi tätä sun blogia onkin niin kiva lukea :))

    VastaaPoista
  17. Komppaan edellistä! Tää on kyllä ehdottomasti parhain mun lukema blogi. Itseasiassa ajattelin tässä itekin joku päivä kirjottaa kiusaamisesta, itseäkin on nimittäin kiusattu ala-asteesta yläasteelle. Mutta mulla on ollu lähes koko ajan toi sama asenne kun sulla, että en välitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Huippua kuulla tuollasta :) Kirjoita! Siitä voi myös olla iso apu jollekkin vaikka saman tilanteen kanssa olevalle! Onneksi sääkin pysyit vahvana :)

      Poista
  18. hittolainen mystinen nainen! :D kerro lissää! :D haha

    VastaaPoista
  19. u go girl! oot kyllä niin ihailtavan esimerkillinen!

    VastaaPoista
  20. http://treffit.suomi24.fi/profile/385820 Kuviasi käytetään luvatta, on ilmiannettu eli ehkä poistetaan joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 33v??? Jessus. Ei vaan kiitos kun kerroit! Kaikkea sitä löytääkin..

      Poista
  21. Tämä hommaha lähti kaikin puolin käsistä :Dd huomenna nähään!!? Ikävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suureksi yllätyksekseni kyllä :-D niin nähdään muru<3

      Poista
  22. Aa haluun tietää lisää!! Käun täs tunnin välein tarkastelemassa et joko oot kirjottanu xd Mut täytyy sanoo, et wau nainen, sä oot ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ei kannata iha niin tiukkaa tahtia käydä tarkastelemassa! :D Kyllä mää vielä kirjotan :) Kiitos!!

      Poista
  23. Ihana Anni, oot vahva ja upean esimerkillinen nainen!! Keep up the good work :)

    VastaaPoista
  24. Sullekin olisi haaste mun blogissa :) ps. Olet ihana bloggaaja!

    VastaaPoista
  25. vinkki: http://www.costume.fi/fashiontalk/costume-etsii-muotiharjoittelijaa

    VastaaPoista
  26. Oot todella kaunis ja aivan ihastuttava tuo bannerin kuva :>

    http://heavenonearth-juuuli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  27. Tässä kirjoituksessa oli asennetta! :)

    VastaaPoista
  28. Pliis nyt se paljastus.

    VastaaPoista
  29. No ollaan tässä jo odoteltu. Oikeasti vähän epäreilua odotuttaa lukijoitaan pari viikkoa... no, toivottavasti paljastat asian pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ole ikinä luvannut mitään aikaa milloin kerron asian joten oikeasti kenelläkään ei ole mitään oikeutta sanoa, että toimisin epäreilusti. Enkä myöskään usko että kukaan haluaa lukea sellaista nopeaa 10min sepustusta, koska en hetkeen oo päässyt pidemmäksi aikaa koneelle saati koneelle ollenkaan enkä puhelimella pysty edes kirjoittamaan postausta :-)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat