lauantai 8. kesäkuuta 2013

Valaistumista ja auringonlaskua




Tajusin tänään jotain ihan mahtavaa.

Juttelin yhden uuden tuttavuuden kanssa tunteita herättävistä kappaleista ja sanoituksista. Luettelin siihen mua koskettavia biisejä ja yhden kohdalla huomasin, etten ollu kuunnellu sitä kappaletta aikoihin. Laitoin sen sitten soimaan ja varmaan enemmän kuin koskaan sen biisin kaikki sanat tuntu koskevan just mua, just mun ajatuksia ja elämäntilannetta. Monesti löytyy joku kohta, mutta tässä tapauksessa koko kappale aivan sanasta sanaan. Kyyneleet vaan valu kun kuuntelin sitä laulua, en muista millon oisin viimeksi itkeny niin.. Huomasin jotenkin aivan musertavalla tavalla ajatuksia ja tunteita, joita oon yrittäny ja onnistunutkin pitämään poissa.

Kappale loppui, itku loppui ja lähdin kauppaan. Vetäsin ison vaaleanpunaisen paidan päälle ja pinkin lippiksen pisteeksi iin päälle. Pyöräilin hitaasti auringospaisteessa, ystävä soitti että mun täytyy lähtä heidän kanssaan jonnekkin, lupasin miettiä, kävin kastelemassa tutun kukat ja samalla viestittelin niitä näitä yhden mun ystävän kanssa, joka on ollut mulle koko kevään jotenkin tuki ja turva, pitänyt huolta musta. Kaupassa ostin terveellistä ruokaa, en edes harkinnut ostavani mitään herkkua vaikka tottumuksesta sinne päin vilkaisinkin. Kassalla myös yksi hyvä ystävä laittoi viestiä. Ihan vaan jotain höpötti, vastasin, laitoin puhelimen pois ja hymyilin. Sillon mää tajusin sen!
Oon onnellinen.

Lähdin pyöräilemään kotiin ja mietin tätä asiaa. Olin sen kappaleen myötä taas ajautunu miettimään ihmistä ja asioita, jotka tekee mut surulliseksi. Jotenkin vaan huomaamattani tajusin että mulla on oikeasti monia ihmisiä, jotka tekee mut onnelliseksi, saa mut hymyilemään ja nauramaan. Miksi niin monesti keskittyy vaan niihin asioihin, jotka tekee surulliseksi? Nämä hetket on mulla oikeastaan aika harvassa nykyään. Se onkin iso syy miksi oon tyytyväinen mussa vuoden mittaan tapahtuneeseen muutokseen: oon oppinut sivuuttamaan huonot asiat ja huomaamaan hyvät :) Mutta luultavasti siksi tää jokseenkin harvinainen hetki tuntuikin niin pahalta.

Halusin kai vaan sanoa, että yrittäkää jättää ne huonot asiat pois mielestä ja keskittyä niihin hyviin, niihin jotka saa teidät hymyilemään, niihin jotka saa teidät onnellisiksi :) Jokaisella on varmasti ihmisiä tai asioita, joita pitää niin itsestäänselvyyksinä ettei niitä huomaa enää edes arvostaa. Haastankin teidät miettimään mielessänne kolme asiaa, jotka tällä hetkellä tekee teidät onnellisiksi! :)





PS.otin mun neljännen tatuoinnin eilen !

30 kommenttia:

  1. sulla on aivan unelma tukka! ♥

    VastaaPoista
  2. Ihana teksti!! :)<3

    VastaaPoista
  3. mitä sun tatuoinnissa lukee?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran voin kertoa, että ranskaksi jotain rakkauteen liittyvää :)

      Poista
  4. mut tekee onnelliseksi 1. se että vaikkei mulla montaa kaveria ole, omistan muutaman uskomattoman läheisen ystävän, joita en halua päästää menemään!! 2. ihanin perhe, rakastavat vanhemmat ja sisarukset ja minulle itselleni täydellisesti sopiva poikaystävä 3. kesä ja grilliruoka!! :D ihana postaus, ihanaa huomata että melkein vaikea mahduttaa onnellisuusasioita vain kolmeen ! hyvä kuulla että voit hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä, kiitos tästä! :) Tuo vaan osottaa kuinka oikeasti "pienet" asiat niinku joku grilliruoka voi tehdä onnelliseksi! :D Huippua! Kiitos mahtavasta kommentista :)

      Poista
  5. Upeita kuvia ja ihanan aidosti kirjoitat!

    VastaaPoista
  6. joskus huomaa olevan onnellinen ihan pienistä arkipäivän asioistakin, ihana teksti :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihania hetkiä silloin :) Kiitos! :)

      Poista
  7. Nää sun postaukset on upeita! <3 Kuvat on tosi nättejä, mutta varsinkin tekstit aina niin totta ja koskettavia!

    VastaaPoista
  8. Oi aivan ihana tää sun blogi :-) Upea toi ylätunnisteen kuva ja mahtavia kuvia muutenkin, varsinkin tässä postauksessa! Oot tosi kaunis :-) ♥

    Ihanaa kesää sulle!

    http://kisstherain-p.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti!! :) Hyvää kesää myös sinne :)

      Poista
  9. et sitten julkaissut kommenttiani. kysyin mikä biisin nimi oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kommentit tulee automaattisesti, eli oot itse varmaan poistunu sivulta liian aikasin tai jotain :) Ja sori, mutta pidän sen nyt vaan omana nyyhkybiisinä :-)

      Poista
    2. varmaan :p okei :)

      Poista
    3. :) ens kerralla sitten kun ei oo ihan yhtä osuva biisi!

      Poista
  10. Kävitkös siellä kauppiksen pääsykokeis? Jos kävit niin minkäslaiset fiilikset jäi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin ja noo.. En saanu tarpeeksi sellasia varmoja ku laskeskelin niin piti sitten vähän veikkailla joitain.. :s

      Poista
  11. jotenki nää sun kirjotukset kertoo ja saa semmosen tunteen että ''anni on se mun kaveri jonka blogia rakastan lukea '' eiku mitä ...oon ehkä muutaman kuukauden lukenu ja musta tuntuu että oon elämäni sut tuntenu ?? :D jotenki osaat vaan kirjottaa niin taitavasti että blogi kertoo sun persoonallisuuden. sun teksteistä puhkuu ilo mitä kukaan muu bloggaaja ei oo saanu ainakaan mua tuntemaan . aina saa hymy huulilla lähtee tietokoneen äärestä ku on lukenu pätkän tätä tiettyä annin blogia . vaikutat niiin mahtavalta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii! Aivan uskomattoman ihana kommentti :') Tietäsit vaan millasen hymyn sää sait aikaan! Ihanaa jos saan sellaista tunnetta välittymään näitten tekstien kautta :) Kiitos ihanuus!!

      Poista
  12. Aivan ihania kuvia, oot niin kauniskin!<3 Woouu:P

    VastaaPoista
  13. wau mitä postauksia! =) aivan mahtavat tekstit, nuista lauseista vois muutaman laittaa korvan taakse, josko auttais huonompana päivänä :)! osaat niin upeasti tuua asioita esille ja kertua niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanaa kuulla :) Ja kannattaa tosiaankin yrittää muistaa joitain juttuja aina huonoina päivinä :) "kertua" :DD IHANA<3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat