lauantai 17. elokuuta 2013

Kumpi suhdetyyppi?



Mua on kauan kiinnostanu kuulla teiän mielipiteitä yhteen mua jo pidemmän aikaa mietityttäneeseen juttuun. Ja luonnollisesti ihmissuhteisiin liittyvään juttuun, sillä niitähän yleensä ne kaikista monimutkasimmat ja vaikeimmat pohdinnat on.

Mulla on tässä kaks erilaista suhdetyyppiä ja mua kiinnostaiskin kuulla teiän omia mielipiteitä taikka kokemuksia näistä ja vaikka perustelujen kanssa kumpi on parempi!

1. Tosi tunteikas suhde. Sellanen, että välillä oikeen sydäntä särkee ja itkettää, mutta sitten taas toisaalta tuntee olevansa aivan taivaissa ja onnellisempi kuin kukaan muu voi mahdollisesti olla. Silti välillä aina heräilee pieni epävarmuus suhteesta, toisesta, haluaako toinen oikeasti olla just sun kanssa, voiko toiseen luottaa, entä jos kohta taas vaan särkee ittensä.

2. Suhde jossa kaikki on kokoajan tasaisen hyvin. Ei tarvi pelätä toisen takia, ei tarvi stressata suhteen tulevaisuudesta eikä toisen tunteista. Tuntee kuinka kaikki on tosi hyvin ja on tosi seesteisen, rauhallisen onnellinen. Ei ihan samanlaista palavaa rakkauden tunnetta vaikka suuria tunteita silti, mutta ei myöskään niitä huonoja hetkiä kun tuntuu, että koko maailma musertuu.


Kumman kannalla te ootte? Voisin kuvitella monen haluavan tuollaista ensimmäisen kaltaista kiihkeää suhdetta näin nuorempana, mutta vanhetessa jälkimmäisen kaltasta varmaa ja turvallista suhdetta..

Onko se ihana palavan rakkauden tunne niiden kyynelten ja sydänsurujen arvosta?

Onko varma ja kaikinpuolin hyvä suhde ilman näitä puolin ja toisin palavia tunteita tylsä?





Kuitenkin moni kysyy mun itseni näkökulmaa asiaan niin mietiskelempä sitä nyt tässä ihan omatoimisesti. Niin. Kuten sanoin tuossa, että tää asia on jo pitkään pyöriny mun mielessä ja oon ehtiny ajatella sitä monesta näkökulmasta. Tottakai paras olisi, jos nämä kaks suhdetyyppiä voisi sekoittaa keskenään ja varmasti se onkin monesti mahdollista! En siis väitä etteikö tuollaista olis olemassakaan, mutta just nämä kaksi suhdetyyppiä ja niiden vertailu on nyt sattunu olemaan mun mielessä syystä ja toisesta, ja mua on jotenkin ehkä vaivannu kun en oo keksiny ratkasua tähän.

Ennen oisin ollut tuon ensimmäisen, kiihkeän ja palavan suhteen kannalla. Musta kuitenkin tuntuu, että oon saanu sellasesta jo oman osani. Onhan se ihanaa kaikkine hyvine tunteineen, mutta entä jos niitä huonoja ja sydäntäsärkeviä asioita on vaan yksinkertasesti liikaa? Eikö se ole ymmärrettävää, että siitä jää paha maku suuhun jos huonot jutut voittaa ne hyvät? Ite oisin joskus niin paljon kaivannut jotain varmuutta, selkoa asioihin, oli ne sitten mihin suuntaan hyvänsä. Jotain tietoa kuitenkin missä mennään, ettei ois tarvinu rämpiä yksin hirveässä epätietoisuudessa.

Nykyään osaan arvostaa sitä kuinka toiseen voi luottaa, koko suhteeseen voi luottaa. Kun tietää, ettei toinen tuu satuttamaan sua. Tietää, että toinen haluaa sulle vaan parasta. Kun voi nähdä toisen katseesta kaiken sen hyvän, jota se ajattelee susta. Miten ne tunteet, lämpö ja hyväksyntä paistaa oikeen läpi toisen silmistä. Sellainen sanaton huomio on paljon parempi, kuin kymmenet sanalliset vakuuttelut.

Oon vielä nuori, ehkä on hassua että aattelen näin. Sanoisin jopa, että on enemmän kuin mahdollista että mun eteen tulee vielä joku joka muuttaa tän nykyisen ajatusmaailman. Koska monestihan tunteet voittaa järjen.. Oon vaan käyttäny paljon aikaa asioiden pohtimiseen ja omien ajatusten järjestykseen laittamiseen ja oppinu arvostamaan niin paljon enemmän asioita, joihin en ennen edes tuntunu kiinnittävän huomiota. Sellaisia pieniä ja merkityksellisiä asioita, joille kuuluu antaa enemmän arvoa kun niitä saa osakseen :) Niitä juttuja, joita usein alkaa vahingossa pitämään itsestäänselvyytenä ja niiden arvon unohtaa.




54 kommenttia:

  1. Ajatukset muuttuvat ja vaihtuvat, mutta kokemuksesta voin sanoa, että tuo tasaisuus on arjessa tärkeämpää. Ihminen tarvii tasapainoisen elämän, jotta ikävät hetket eivät vie tilaa muilta elämän osa-alueilta. Tietenkin suhteessa täytyy myös osata puhua. Jottei käy niin, että toinen kuvittelee kaiken olevan hyvin, kunnes käykin ilmi, ettei toinen vaikka enää tunne samoin. Parisuhteessa on kaksi henkilöä, jotka ovat yksilöitä, mutta se on kuitenkin sitoutumista siihen, että pelataan yhteisten sääntöjen mukaan ja arvostetaan toista. (kuulostaa yksinkertaiselta, muttei välttämättä ole) Tällöin sellaiset "suuret tunteet" mitä todennäköisimmin pienentyvät, mutta eivät estä rakkautta ja kiintymystä.

    Itsekin olen oppinut arvostamaan pieniä asioita, kaikkia ihania arjen juttuja. Ihanaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ihminen tarvii tasapainoisen elämän, jotta ikävät hetket eivät vie tilaa muilta elämän osa-alueilta." Aika hyvin sanottu! :) Hyvä mielipide muutenkin johon voin sanoa samaistuvani :) Kiitos ja ihanaa elokuuta sinne myös!!

      Poista
  2. Oon miettinyt monesti ihan samaa, ja oon ihan samaa mieltä sun kanssa, että lopulta tuollain pysyvyys on se mitä tarvitsee. Mä kuitenkin ehkä tarviin välillä näitä molempia omaan elämääni, että osaisin olla tyytyväinen. Joku sekoitus noita kahta olis ainakin mulle se kaikkein paras, mutta tietty se pysyvyys ja luottamus on se, mitä tarvii kuitenkin olla sielä pohjalla.. Vaikeeta :--D

    Ja tuollain pikkujuttujen arvostaminen on kyllä älyttömän tärkeetä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niitä vähän huonompiakin hetkiä "tarvii" välillä, koska valitettavan usein vasta sillon huomaa sen miten tärkeä toinen on itelle.. Tyhmää, mutta näinhän se yleensä menee! Mutta oisko siihenkään oikeesti kokoajan tyytyväinen vaikka se kuvio ois ihan täysin sitä mitä siltä haluaakin? :D Vaikeeta, jep!

      Poista
  3. Tää on niin vaikiaa, mutta kyllä minäki 16v. mietin sitä kuka jakaa mun kanssa talolainan ja juoksee potkupukusten nassujen perässä! Kai se on se turva ja pysyvyys, tavallisuus pienien suurien onnenhetkien kera. :) Mutta kyllähän sitä toisaalta...No nii just. Tää on niin tätä! :D Ehkä ens elämässä sitte no joo kai se jostain putkahtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii, ihana Emma :--) Just nuo tavalliset pienet, mutta silti niin suuret onnenhetket! Haha, kyllä just sellane löytyy ku haluaa mutta pitää vaan vähän malttaa, harvalla käy se tuuri että heti ekalla osuu sellanen vastaan :)

      Poista
  4. Vaihtoehdot ovat ehkä lopulta vähän liian ahtaat ja suppeat tosielämään suhteutettuna? Toivottavasti ainakin. :) Minun valintani oli suhde, jossa olo on koko ajan turvallinen, onnellinen, kunnioitettu ja rakastettu. Joku laskisi sen ehkä tasaiseksi suhteeksi, mutta kyllä tää enemmän noususuhdanteista tunteiden kanssa on. Oon varma ja kiitollinen, että enää ei tarvi kokea kaikkia niitä kolauksia, mitä aiemmissa suhteissa joutu saamaan itseensä ja sydämeensä. Toisaalta nekin on hyväksi, koska sitten osaa olla kiitollisempi nykyisestä elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta kuten sanoinkin tuossa että JUST nämä kaks vaihtoehtoa on syystä pyöriny mun mielessä ja tähän probleemaan oon miettiny "ratkasua" :) Tuo kyllä kuulostaa just sellaselta suhteelta sulla, että eihän siinä ees vois toivoa enempää :) Ja kyllähän ne tunteet kasvaakin mitä enemmän toiseen tutustuu ja jakaa hetkiä! Mää kans oon kiitollinen kaikesta aikasemmin kokemasta, oli ne sitte hyviä tai huonoja muistoja :) Kaikkea hyvää teille ja teiän suhteelle!

      Poista
  5. Mun mielestä ehottomasti ainakin näin nuorena tuo ykkönen! Ehkä senkin takia, että se jossainmäärin on sitä mitä ite elän tällä hetkellä :D
    Kuitenkin ehkä vanhempana kaipaa jotain tollasta tasaista ja pysvää niinkun toi kakkonen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha niimpä! :D Tuo on kyllä ku just sun satukirjasta :---) Ja en voi kieltää etteikö siinä oiskin oma mahtavuutensa! :p

      Poista
  6. suhteet ei voi koskaan olla täydellisiä. mä en osaa vastata tuohon kysymykseen, muttei kukaan oikeastaan jaksaisi elää tylsässä suhteessa kauhean pitkään. ei kukaan myöskään tulisi kestämään ainaista tunteiden vaihtelua. ehkä joskus kaikki löytävät itselleen juuri sopivan parisuhteen, ei liian tylsän muttei niitä kyyneliä ja huonoja hetkiä täynnä olevaa. sopivan ja siihen mä tosiaan yritän uskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mun mielestä tuosta joku välimuoto ois kaikista paras :) Kannattaakin uskoa, mää myös uskon että just sen 'oman jutun' tulee kyllä löytämään ennemmin tai myöhemmin :)

      Poista
  7. mä oon niin onnekas että oon saanu sellasen suhteen, jossa on sekotettu kumpaaki suhdetyyppiä. Ollaan koko ajan varmoja toisen tunteista ja ollaan puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta ja muusta, mutta sitten on niitä vaihteluita, että välillä on vähän "huonompaa" mutta sitten on ainaki kymmenen kertaa enemmän sitä hyvää ja mahtavaa olotilaa siitä, että toinen on itelle koko elämä ja sitä on vaan niin onnellinen. ja vielä on se sellanen romanttinen osa ja himoki vielä kohallaan niin on hyvä olla. Että kyllä se on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä ois mustakin paras! Ihanaa kuulla, että sulla on kaikki noin hyvin tuon asian suhteen :) Toivottavasti säilyy vielä pitkään tuo! Ja siis tottakai se on mahdollista :) Mulla nyt tietystä syystä on pyöriny just nuo kaks erilaista tyyppiä mielessä ja voi miten kovasti toivosinkaan että pystyisin sekoittamaan ne :D

      Poista
  8. onko sulla nyt tämmöset kyseiset miestyypit "vertailussa" vai?:) itellä vähän sama tilanne nimittäin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis millätavoin vertailussa? Pohdinnan tasolla kyllä, ei mitenkään muuten :D Mutta toivottavasti ratkeaa sun homma :)

      Poista
  9. Kyllä mää kallistun toho 2-tyyppiin! Mulle parisuhteessa iha se tärkein asia on luottamus, ja oon huomannu et jos sitä ei ole niin saa joka viikonloppu olla repimässä silmiä päästä kun poikaystävä lähtee baariin ja on ite epäileväisenä muualla sydän jo valmiiksi murtuneena et mitä mä teen jos menetänkin sen. Huh ihan tuli kylmät väreet, ei kyllä mä oon semmonen ihminen et tommosen 1-tyypin kans hermot järkkyis pahemman kerran, koska noi ongelmat mitä siinä kuvaat johtuu musta nimenomaan siitä luottamuspulasta. Rakastan sitä tunnetta kun joku on niin ystävä että se haluaa jakaa ihan kaiken sun kanssa ja se fyysinenkin intohimo löytyy! Se nimittäin sytyttää mut kun oma mies on aito, rehellinen, välittävä ja semmonen tuki ja turva :) hassua miettiä näitä, monella on niin eri maku :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti!! :D Ja siis täyttä asiaa. Mää vaan hymyssäsuin luin täällä tuota sun kuvailua, kuulostaa ihanalta :) Ja totta, näissä niinku kaikissa muissaki asioissa on kyllä niiin monia niiin erilaisia mielipiteitä ja makuja :D

      Poista
  10. Hei mahtava postaus!! Tää on kyllä aikamoinen dilemma..

    Mä etsin kyllä tollaista rajua ja intohimoista suhdetta, vaikka tiedän kyllä ettei pitäisi, koska voiko siinä lähes jatkuvassa epävarmuudessa koskaan tuntea oloaan onnelliseksi? Mutta koska olen aiemmin suhteessa tuntenut järisyttävän vahvoja tunteita, ei sitä jotenkin halua vain tyytyä mihinkään vähempään.


    Tuo toinen suhdetyyppi on mielestäni tyytymistä. Mitä järkeä olla toisen kanssa, jos pärjää ilmankin vallan hyvin? Mutta oon sun kans tuossa kyllä samaa mieltä, että vanhempana varmastikin tää tyyppi vie voiton. Näin kun suhteellisen nuori kuitenkin vielä oon, niin en vain pysty tyytymään tasapaksuun suhteeseen. Mielestäni useat ovat tällaisessa suhteessa kuitenkin vain siksi, että eivät 'joutuisi' olemaan yksin. Sinkkuus on paljon parempi vaihtoehto, entä väkisin suhteessa oleminen.

    Onko sun entinen/entiset parisuhteet olleet sitten tuollaisia tosi tunteikkaita? Kaikkihan eivät välttämättä ikinä tule elämässään kokemaan tuollaisia leiskuvia tunteita, joten olet melko onnekas jos näin on! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko mainita, että hyvin sanottu tuo "en halua tyytyä vähempään kun taustalla on vahvoja tunteita..." :) Samallainen menneisyys täällä, mutta olen niin pirun herkkä ihminen että jos olisin jatkanut samaa rataa, eläisin nykyään hiukset harmaina ja mahahaavan kanssa...! :D

      Poista
    2. Huippua että tykkäsit ja herätti ajatuksia!! :) Kuulostaa kyllä niin samalta mun ajatusten kanssa tuo eka kappale :D Mutta onko se tyytymistä, jos toisen kanssa on onnellinen ja kaikki tuntuu olevan kohdillaan, ja erillään kaipaa toisen viereen? Onhan siinä sillon isoja tunteita vaikkakin ne palavat tunteet puuttuu? Ja ne on just niitä, joita kuitenkin joskus kaipaisi..

      Tuossa oon kyllä ihan täysin samaa mieltä, että kenenkään kanssa ei pidä olla siksi ettei tarvisi olla yksin tai koska "ei nyt oo muutakaan". Mutta en nyt tarkottanu tällä kakkosvaihtoeholla sellasta ollenkaan :) Ja kyllä mulla on ollu oikeen isoja tunteita niin suuntaan kuin toiseenkin ja senhän takia niitä hyviä isoja tunteita osaakin kaivata, mutta myös yrittää välttää tilanteita joissa mahdollisesti joutuisi vaan kärsimään niistä isoista huonoista tunteista.. :)

      Poista
    3. Ja Noora!! Ihan täys komppaus tuohon sun kommenttiin :D

      Poista
    4. Pakko tähä tulla vielä jakaa oma mielipide, että ite ainaki koen niitä suuria tunteita, vaikka tommosessa 2. tyypin suhteessa oonkin. : ) tai siis itse ainakin rakastan aivan suunnattomasti sitä toista, ja kuulemma hänkin minua, mutta mulla ei ainakaa ikinä oo ollu tarvetta epäillä että ukko tekis mitää mikä minua loukkais tai satuttais. Se riippuu niiin paljon siitä mimmosia ihmisiä suhteessa on ja miten ite sen suhteen rakentaa :D kaikille ei sovi se ettei oo mitää jännitystä ja kaikki tuntuu liian helpolta/tylsältä :D mulle se sopii :)

      Poista
    5. Joo siis sellaista suhdetta just tarkotinki, en mitään sellasta että ilman tunteita olisi toisen kanssa kun ei ois parempaakaan :D Hyvin sanottu, suhdehan on kahden ihmisen juttu ja suhteesta myös tulee sellanen kuin siitä rakennetaan :)

      Poista
  11. Ihanaa kun kirjoitit tästä ja valaisit minun pääkoppaani! Oon painut näiden kahden asian kanssa jo kuukausia. Elän siis vakituisessa parisuhteessa vuotta vanhemman pojan/miehen kanssa. Itse olen 19. Olen silloin yläasteaikana rellestänyt, ryypännyt ja elänyt kunnon sekoiluelämää, mutta aina seurustellut. Olen ollut 8lkn jälkeen vain pari kk sinkkuna, ja välillä tuntuu että olen jäänyt jostain paitsi. Nyt asutaan sitten omakotitalossa vuokralla ja eläinlauma on ääretön, ja niin on vastuukin. Muut ikäiseni matkustelevat, rellestävät ja vaihtavat seuralaista minkä kerkeävät. Itse olen aina kotona, hoidan kotia ja elän muutenkin kuin 10 vuotta ikäistäni vanhemmat: en juo enkä polta ja kannan painavan vastuun jatkuvasti. Itsepä olen valinnut.
    Nyt on ollut pitkään jo ailahtelevuutta juurikin tässä aiheessa: jättääkkö kaikki taakse vai elää hetkessä. Jos jättäisin, ajautuisin luultavasti tismalleen samaan tilanteeseen jonkun toisen miehen kanssa. Jos jään, minun pitää keksiä miten "tyydytän vapaudennälkäni". Onneksi olen keksinyt joitain keinoja siihen ja antanut itselleni aikaa poissa arjesta. Pikkuhiljaa laskeutua sieltä kolmikymppsen elämästä takaisin parikymppiseksi... Hirveä avautuminen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos tää laitto sut aattelemaan ja valaisi jotain sitä kautta :) Tuo on kyllä vaikea tilanne silleen.. Musta sun nykynen tilanne kuulostaa aivan mahtavalta, ja sellasen kuvan oon saanu aina myös sun blogia lukiessaki :) Mutta onko se vaan just sitä mielikuvaa, "millasta ois jos oisinkin sinkkuna"? Helposti aattelee asioiden olevan paremmin jos niitä muuttaa. Voihan se toki ollakkin. Mutta jos kuvitellaan sun sitten jatkavan tuota sekoiluelämää niin mitä paljon parempaa ja enemmän sää saisit siitä kuin sun nykyisestä tilanteesta? Niinkuin ihan tosissaan ajatellen.. Oisko se oikeasti niin mahtavaa kuin nyt helposti kuvittelis.. Mutta tuo on kyllä tärkeetä, että keksii ne itelle vapautta antavat jutut ja antaa kans itelleen aikaa niihin :) Toivottavasti sua ei ihan liikaa pohdituta nää jutut ja keksit hyvän päätöksen tähän!

      Poista
    2. Oot oikeessa tuossa, että jos jatkaisin sekoiluelämää, niin olisko siitä enää paluuta? Periaatteen takia en halauisi olla 30 vuotiaana ikiteini, saati kun katselee näitä 40-50 kriisissä olevia, hui! :D
      Mutta niinhän se aina on, että aidan toisella puolella ruoho on vihreämpää, pitää itse opetella kasvattamaan se ruoho omalle puolelle aitaa tai käydä haukkaamassa tietyssä rajoin sitä ruohoa toiselta puolelta.
      Ja se on se ailahtelevaisuus nopeissa ajatuksissa joka saa välillä turhautumaan "vakiintuneeseen elämään". Todellisuudessa rakastan sitä! <3

      Poista
    3. Niimpä, 40 vuotiaana vielä Tivolissa ;-)) Musta on kyllä ihan mahtavaa jos sää vaan nyt pystyt just tuolleen "kasvattamaan sen ruohon omalle puolelle aitaa" koska musta kuulostaa ainaki että sulla on kaikki siellä oikeasti paremmin ku hyvin :) Pitää huonoina hetkinä aina muistaa ne hyvät, joita rakastaa!

      Poista
  12. Aiheesta ohimennen on pakko sanoa, mutta toi toka kuva on helkkarin hyvä susta! Uskomattoman kaunis :)

    VastaaPoista
  13. Kun kunnolla rakastuu , on suhde monesti tulinen ja tunteet hyppivät laidasta laitaan. Suhteen edetessä ja ajan kuluessa tuo rakastumisen tunne muuttuu parhaimmillaan ihanan seesteiseksi yhdessäoloksi <3 Rakkaus ei lakkaa, se vaan muuttaa muotoaan. Tärkeintä on jatkuvasti huomioida kumppaninsa eikä pitää häntä itsestäänselvyytenä . Yhteisten hetkien esim viikonloppujen ja matkojen avulla on tärkeää jatkuvasti, ei saa jumittua arjen pyöritykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Rakkaus ei lakkaa, se vaan muuttaa muotoaan." Ihanasti sanottu :') Niinhän se menee! Kiitos kommentista :)

      Poista
    2. Olin tulossa sanomaan just samaa kuin anneaulikki. Jos lapsia aikoo hankkia niin suhteen on pakko olla melko tasapainoinen. Ei lasta voi kasvattaa keskellä jatkuvaa draamaa.

      Poista
    3. Hyvin kyllä ajateltu, onhan tuo nyt merkittävä juttu! Jotenki helposti jumittuu ajattelemaan vaan tätä lähitulevaisuutta. Mutta tuo on kyllä tärkeä pointti! En tosin siksikään ehkä ajatellu tätä niin paljoa, koska ei tuo mun mielikuvan ykkössuhde ois kuitenkaan sellainenkaan. Se ois varmasti oikeen hyvä ja rakastava lähtökohta lapsille, ei mitenkään huono. Mutta eihän kukaan voi tismalleen tietää noin lyhyen selostuksen perusteella millaista suhdetta tarkoitan tuossa.. :D Mutta kuten sanoin, tärkeä pointti!

      Poista
  14. Komppaan edellistä. Faktahan on, että kuuma rakastumisen vaihehan kestää korkeintaan vuoden ajan ja kolmessa vuodessa vasta alkaa näkemään toisen sellaisena kuin se todella on eikä sellaisena kuin kuvittelee sen olevan ja silloin juuri monet eroaakin. Ne jotka ei tiedosta/ pysty hyväksymään tätä varmaan ajattelee kuin 1 tyyppiläiset, mutta tällaista suurta tunnettahan on odotettavissa vain max 1 vuosi toiseen tutustumisesta. Sitten "rakkauden muoto" muuttuu rakastumisesta rakastamiseen, jossa tärkeämpää on kumppanuus kuin intohimo. Jonkinlainen välimuotohan tämäkin vastaus on nimittäin 1 tyyppiä pitäisi kaikissa suhteissa olla mielestäni se vuosi, mutta jotta suhde voisi kestää pidempään täytyisi sen muuttua 2 tyypiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin selitetty :) Ja näinhän se meneekin! Tästä vaan heräs mulle vielä lisää pohdiskeluja, mikä on kyllä hyvä :D Jos suhde ois alusta asti tyyppiä 2 eikä sitä alkuhuumaa olisi, eikä toista näkis alkuun niiden "vaaleanpunaisten lasien" läpi niin kestäiskö sillon suhde varmemmin? Kuin että tuon alkuhuuman loputtua tuliskin se ero just siksi ettei toinen vastaakkaan sitä hirveän rakastuneena koetun kuvittelun tasoa? Eli tyypin 2 tapasesti toisen näkis heti alusta alkaen "oikeasti" eikä vaan pöhkön rakastuneesti kaikki huonot jutut sivuuttaen.. Ois kiva kuulla, jos sulla ois jotain vastausta antaa vielä tälle mun pohdinnalle :) Mielipiteitä ja näkökulmia on aina mahtava kuulla!

      Poista
    2. Ite olisin vähän huolissaan suhteesta, josta alkuhuuma puuttus. Kaikki kuitenkin rakastuu johonkin jossain vaiheessa niin miksei sitten kumppaniin. Vähän liian laskelmoitua vaikkakin olisi järkevää, että suhde ois heti ns kumppanuussuhde.

      Poista
    3. En nyt tarkota etteikö suhteessa olis rakkautta ja tunteita, muttei niin palavaa alkuhuumaa ja perhosia mahassa ja muuta.. Mutta varmaankin oot oikeessa, just sehän mua huolestuttaaki tuon kakkostyypin kaltasta suhdetta miettiessä :)

      Poista
  15. Ehdottomasti kakkostyypin suhde on parempi. Viimeisin parisuhteeni oli ykköstyyppiä. Rakastettiin toisiamme tosi intohimoisesti ja palavasti. Ollaan molemmat aika villejä sieluja, ja tehtiin kaikkea spontaania ja hullua yhdessä. Mulla jäi niin hyviä muistoja siitä suhteesta. Se oli ihan kuin elokuvaa, ja olin välillä niin onnellinen että tuntu niinku ois ollut maailman huipulla. 

    ... Ja sitten se kolikon kääntöpuoli. Mustasukkaisuus oli molemminpuolista, vaikkakin vaan mulla oli siihen oikeasti aihetta. Just se mustasukkasuus ja molemminpuolinen omistushalu aiheutti  järkyttäviä riitoja jotka monesti kesti koko yön ja ne äityivät lähes poikkeuksetta fyysisiksi. Vaikka sitä rakkautta oli puolin ja toisin, niin se meni siihen pisteeseen että siitä tuli oikeasti taakka. Kun haluat niin kovasti pitää toisesta kiinni että oot jatkuvasti epävarma. Ei siihen mitään arkea rakenneta. Mulle on jäänyt aika pahojakin traumoja ja painolasteja ton suhteen väkivallasta ja pettämisestä, mutta en kadu hetkeäkään. Sain myös niitä,helvetin hyviä muistoja mutta tiedän myös mihin en ala enää. Tästä lähtien alan vaan ja ainoastaan stabiileihin suhteisiin, juurikin noihin kakkostyypin. Oppia ikä kaikki. 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin oikeen hyvin kuvitella tuon mitä kuvailit! Tietenkin niissä määrin, mitä joku ulkopuolinen nyt pystyy vain sun sanoista saamaan irti. Ja tuo on kamalaa kun haluaa pitää toisesta kiinni niin paljon, että on kokoajan epävarma.. :( Ihanaa, että oot hoksannu ottaa niin hyvistä ku huonoistaki jutuista oppia ja kyllähän tuollainen kasvattaa! Kiitän ihan hirveästi että tulit kertomaan tuon tarinan tänne, arvostan :) Toivottavasti jatkossa löytyy sellasia suhteita, joissa sun on hyvä olla eikä aikasemmat murheet paina!

      Poista
  16. Oiii mikä postaus! :) <3!!!! Mä ite oon ollut vahvasti tuon ykkösen kannalla, kaikki tai ei mitään.. :) rakastan sitä tunneta kun rakastuu ja kokee saavansa rakkautta ja jakaa sitä itsekin! Oon mahdottoman romanttinen ja tunteellinen ja nauran ja itken yhtä helposti :D ikuinen haaveilija myös. Mulla on kokemuksia siis vain ykkös miehistä. Viimeisimmän ykkösmiehen kans kävi niin hyvin että vielä ollaan yhdessä vaikka on ollut mustasukkaisuutta, rakkautta ylenmäärin, pelkoa ja ollaan silloin aikanaan vuorotellen jätetty toisemme montakin kertaa mutta aina on palattu yhteen :) vähän semmoinen tulta ja jäätä meininki oli. Kumpikaan ei erossakaan ruvennu hyppiin mihinkään suuntaan kuitenkaan :) yhteiselo on kestänyt nyt reilu 6v ja ollaan opittu luottaan toisiimme ja nyt on seesteinen aika, ei enään semmoista tunteenpaloa mitä alkuun oli joka kesti semmosen 3v. Oon saanut parhaimmat kokemukset tästä suhteesta, onnen ja surun kyyneleet, hajottanut sydämeni mutta en kadu hetkeäkään vaan niistä on tullut enempi voimaa suhteeseen ja kaikki vaikeat asiat on lujittanut meidät yhteen ja me kuultuaan yhteen, elämä on tasapainoista ja hyvää yhdessä ja rakastan rakastaa ja vielä tekee itsellä jatkuvasti mieli hemmotella sitä. Eli tavallaan siitä ykkösmiehestä tuli tuo kakkosmies. Titanicissa oli se ihana lause "jos sä hyppäät, niin mäkin hyppään".. Jotenkin tuohon tyyliin., mutta niin se meillä on nyt että ollaan niin läheiset, erottamattomat ja tehään paljon asioita yhdessä <3 toki riidat kuuluu suhteeseen mutta ollaan opittu riiteleen rakentavasti ettei ainakaan tahalleen hajoteta toista :) suhteessa on 3 vaihetta jotka on 1. Sinä rakkaani- vaihe jolloin ajatellaan vain toista ja katsellaan niiden vaalesnpunaisten lasien läpi, sen jälkeen tulee vaihe 2 joka on Minä rakkaani :D ruvetaan ajatteleen itsekkäästi asioita ja syyttää toista kaikesta ja jos nämä vaiheet selviää niin 3 onkin helpompi ja se loppupeleissä turvallisin vaihe ME rakkaani vaihe :)) ja musta tuntuu että meillä on nyt tämä viimenen vaihe koska ollaan niin yhtä ja välillä tulee niitä ihania alkuhuuman hetkiä mutta ei niitä rajuja riitoja jossa poltetaan kumpikin hihat vaan sitä on oppinut riiteleen niin ettei satuta tahallaan :)) oho tulipa pitkä kommentti :)) :D

    VastaaPoista
  17. Niin me ollaan muutenkin kuljettu ihan ihmeellisesti tämä elämä. :D tehty samoja juttuja ja siis miten on naurettu monta kertaa kun oikeasti silloin aikanaan tajuttiin että oltiin kullan kans samassa kerhossa :D mä olin 6v ja kulta oli 5v, siinä kerhokuvassa ollaan vierekkäin mutta mä olen sitä päätä pidempi, nyt mä oon sitä ainakin 2 päätä lyhyempi.. Noh sitten oli yhet kaksoset jotka oli tyttö ja poika, olin jotain ala-aste ikäinen kun kävin aina niillä. Ja muistan sen pojan kaverin kun olin siihen vähän ihastunut ja se sattu olemaan sama häiskä joka seisoi kerhokuvassa mun vieressä! <3 enkä mä silloin osannut sitä yhdistää :D vuodet kulki ja menin töihin nykyiseen työpaikkaani ja vuosi siitä iskin töissä silmät komeaan pitkään nuoreen mieheen.. :D siis sinnekin se kohtalo hänet toi, työpaikalle ja samaan vuoroon :D sit työasioista lähti juttu ja kohta sitten jo soiteltiin ja tapailtiin :D meillä on kehyksissä se kerhokuva tuolla hyllyssä <3 ollaan niin monesti mietitty että miten jännästi elämä toi meidät yhteen.. tää on ylemmän kommenttini ykkös-kakkos heppu :D <3 ihana rakkaani :)) ja tuleva aviomieheni :))

    VastaaPoista
  18. Vielä nousi mieleen Kaija Koon " jos sua ei ois ollut niin olisin keksinyt sut, ois susta samanlainen tullut mitään en ois muuttanut" <3 olihan se silloin raskasta aikaa kun oli oikea vuoristorata meininki.. Ei sitä kieltäminen mutta kun kumpikin katso peiliin ja teki suhteen eteen niin siitä syntyi kaunis rakkaustarina ja aika on parantanut haavat :) sanojen tikarien pistot oli niin haavoittavia, ne voi olla jopa tappavia mutta on niin ihme että saatiin asiat niin kuntoon että ollaan onnellisia ja nykyisin on niin tosi hyvä ja turvallista olla ja elää :)) ei tarvi pelätä enään yhtään mitään ja arvostetaan toisia :) kai me rakastettiin niin paljon toisia että oli se menettämisen pelko joka purettiin silloin toisiin väärällä lailla :D piti olla tilanteen herra ja ohjakset omissa käsissä tai jotain semmosta :) tää oli kyllä super hyvä postaus, kiitti paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan sulle nyt vaan tähän yhteen kommenttiin! Ihana tarina ja kiitos kun jaoit sen täällä! :) Kuulostaa kyllä, että ootte käyny yhessä läpi ihan mahtavia juttuja puolin ja toisin ja ihan älyttömän hienoa, että ootte vieläkin yhdessä ja selvästi tulettekin olemaan :) Niinhän se yleensä menee, että suhde kestää kyllä melkeen mitä vaan jos niistä tietyistä alkuvaiheen vaikeuksista pääsee yli :) Mahottoman iso hatunnosto teille ja hirmusesti onnea jatkoon!<3

      Poista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Itse olen suhdetyypin 2 kannalla. Edellinen pitempi suhteeni oli tyyppiä 1, ja siinä rakastettiin _epätoivoisesti_. Oli ihan hirveää, kun tasaisin väliajoin sai nokillensa eikä tuntunut, että pärjää ilman sitä toista ollenkaan! Mutta se rakkaus oli semmoista, että omalta osaltani en pystynyt edes pitämään hauskaa ilman sitä ihmistä, ja tulin ihan liian riippuvaiseksi. Ja kun se tyyppi osaa pitää varpaillaan niin hemmetin hyvin, ettei suhteesta noin vain päästäkkään irti! Eihän se ole hyväksi kenellekkään. Nyt olen uudessa suhteessa, joka on tyyppiä 2. :) Voi luottaa toiseen ja siihen ettei toinen katsele muita, eikä riitoja synny. Voi olla ihan rentoutuneena suhteessa eikä kokoajan jännittää, että milloin se toinen jättää tai kylmenee, koska tietää että toinen nauttii arjesta sun kanssa juuri yhtä paljon kuin sinäkin hänen kanssa. Sanoisin, että semmoinen rakkaus on sitä aitoa rakkautta. Suosittelen!

    (toi kommentti jonka poistin ois kuulunu toiseen postaukseen 8D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera kun kerroit täällä! :) Ihanaa kun nyt on jutut selvinny ja oot onnellisessa suhteessa :) Tuohan just sitä aitoa rakkautta onkin :) Paljon onnea teille jatkoonkin!

      Poista
  21. HMhm molemmat suhdetyypit kuulosti jotenkin tutuilta. Itsellä tuli parisuhteessa juuri kaksi vuotta täyteen jaja kai se vähän vaihtelee. Ihmisetkin itse varmaan vaikuttaa siihen millainen suhde on. Välillä on niin tulta ja tappuraa ettei varmuutta huomisesta:D Ajan myötä kaikki tasaantuu, rakentuu luottamus ja kaikki.
    1.Tosi tunteikas. Jos suhde ei oo tunteikas niin mikäs se sellanen suhde on, ja epävarmuus siitä että haluuko toinen olla just mun kanssa. Se varmuus tulee ajan kanssa. Itsellä mustasukkasena on tämmösiä tuntemuksia aina välillä, ja on hyvä ettei pidä toista itsestäänselvyytenä niin luulisi pysyvän se mielenkiinto eikä kumpikaan lähde.
    2.Kaikki tasaisen hyvin. Luulisi että vähän tylsistyisi, joka aijaisi hakemaan jännitystä muualta. Mutta seesteinen rauhallisuuskin on aika ihanaa ja sinänsä tosi tunteikasta että toisen kanssa voi vain olla juuri niin.
    Molemmista ehkä se että vaikka välillä avaimet ja kaikki lentelee niin silti on se varmuus että voi palata toisen viereen, kävipä melkein mitä vaan. Että vaikka välillä on jotenkin turhan tunteikasta niin silti tietää että se rauha palaa kyllä. .. Kunhan toinen lopettaa mykkäkoulun ensin :DD
    Ja varmaan nuorissa suhteissa on se draama ensin. Molemmat on nuoria ja kasvaa vielä. Jos kasvetaan yhteiseen elämään niin sitten voi olla siinä rauhassa lopun ajan.

    VastaaPoista
  22. kai ymmärrät etteivät kyseiset miehet välttämättä halua lukea täältä ristiriitaisia tunteitasi? ei varmaan oo kiva lukea olevansa se toinen... mutta sulla kun tuntuu muutenkin olevan tapana kohdella miehiä noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah ihan naurattavaa soopaa :DD Jos sun oli tarkotus saaha mut huvittuneeksi niin kyllä onnistu! Tämä on vaan pohdintaa, sama asia ku miettii värjääkö hiukset vaaleiksi vai tummiksi, jos joku vaaleahiuksinen siitä sitten loukkaantuu niin silloin se on vaan itestä kiinni. Tähän ei liity ketään ihmisiä, vaan pohdiskelua liioitelluista esimerkeistä, koska on helpompi pohdiskella kahta ihan erilaista kuin kahta samanlaista (missä ei ois ees ideaa?) Ja minä kohtelen "miehiäni" hyvin, kun taas sulla tuntuu olevan siellä joku tarve yrittää olla ikävä, ja jos oon tässä asiassa pahasti erehtynyt niin laita ihmeessä mulle viestiä täällä tai facebookissa niin jutustellaan kasvotusten minkälaisia vääristyneitä kuvia sulla on mun ihmissuhteista, ois meinaa itsekkin mukava tietää :) Harmi kun luulen, että tämä niinkuin kaikkien blogien anonyymikommentit jää mysteereiksi etkä ikinä uskalla ottaa muhun oikeasti yhteyttä ja selvittää asiaa kerta se noin näyttää päätäsi vaivaavan :) Kaikkea hyvää jatkoon ja yritähän jatkossa ottaa järki käteen kun yhtään kellekkään raapustelet mitään :)

      Poista
    2. Haha! tiedät kyllä kenestä puhutaan :)

      Poista
    3. No en kyllä tiiä :D Laita mulle edelleen sitä viestiä kun ois mustaki kiva tietää. Ja jos siellä joku kuvittelee tämän liittyvän millään tavoin itseensä niin suosittelisin lopettamaan itsestään liikoja luulemisen, sillä itse en ainakaan oo viitannut tällä keneenkään tuntemaani ihmiseen :)

      Poista
  23. Heippa!:)
    Eksyin tänne sun blogiin jotain kumman kautta ja taijan jäähä tätä kyllä seurailemmaan :)
    Ihana ko joku pohtii tämmösiä asioita iha niinkö yleisestikkin. Oon aina aatellu että oon tylsä ja vanhanaikainen, ja oon aina haaveillut ton 2. tyypin suhteesta. Ite oon niin herkkä että jos kaikki olisi niin räiskyvää ja palavaa ja tunteet vaihtelee onnenpakahtumisesta sydänsuruihin, olisin ihan sekaisin :D Onneksi sattu kohalle viisi vuotta sitten semmonen juippi joka sopii ko nenä päähän. Joku voisi luonnehtia meän elämää tasapaksuksi tallusteluksi mutta mie ainakin tykkään siitä että toisen kanssa voi jakaa kaiken, toinen tietää susta kaiken ja on sun kanssa sen takia että on hyvä olla ja ei tahdo muuttaa mussa mitään. Ihan tavallinen arki tuntuu täydelliseltä ja on niin ihanaa vaan elää pieniä hetkiä yhessä, iloisia ja niitä ankeitakin.
    Toisaalta voisi aatella että oisin ton 1. tyypin kannalta ko oon älyttömän tempperamenttinen ja joskus ihan kummallinen herkkis ja välillä kuulemma ko tulivuori kun ei ikinä tiä miten mihinkin suhtaudun. Mut se toinen puolisko on niin rauhallinen ja sopivan tasapainoinen, jolla on älyttömän pitkä pinna, niiin summasummarum saadaan tulokseksi tavallista rauhallista arkea. Pittää vaa löytää se itelle sopiva kumppani ja saaha muokattua suhteesta semmonen joka soppii kummallekkin, kuitenkaan tavoitteena ei saisi olla kumppanin muokkaaminen. hui ko kauhea stoori tuli :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mittää, ihana vaan ku jaksatte kirjottaa tämmösiä pitkiä stooreja! :D Näitä on aina niin kiva saaha :) Musta kans jokseenki tuntuu ihan ku oisin jotenki "vanha" ja tylsä ku aattelen samallai, mutta eihän se nyt oikeasti niin mee :D Kuulostaa kyllä että nää oot löytäny sen oikean tyypin, kerta näin viiden vuoden jälkeenki on tuollaset fiilikset ja osaat ajatella tuota, että millasia ihmistyyppejä ootte ja kuin täydennätte toisianne ja sovitte yhteen :) Ihan parasta teille jatkoon!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat