maanantai 16. syyskuuta 2013

Rakkaudesta




Tässä on aihe, jota pohdiskellen oon käyttäny ehkä liikaakin aikaa. Oon ajan kuluessa oppinut niin paljon itsestäni, ihmissuhteista ja rakkaudesta. Rakkaudella tarkotan kaikkia niitä ihmisiä, jotka on rakkaita, eli myös perheenjäseniä ja ystäviä. Nykysin tiedän millaista kohtelua itse ansaitsen, enkä jää suremaan sellaisten perään, jotka ei ymmärrä mun arvoa. Samallain oon oppinut antamaan ihmisille arvoa aivan erilailla kuin ennen.

Oon ymmärtänyt sen, että itseä rakastavia ihmisiä kuuluu kohdella hyvin. Vaikka itse ei tuntisi samalla tavoin, toisen tunteita pitää arvostaa ja kunnioittaa. Ja jos oot kerran ansainnut jonkun rakkauden niin mikset myös haluaisi pysyä sellaisena ihmisenä, joka sen rakkauden ansaitsee jatkossakin. Omat surullisimmat muistot liittyy ihmisiin, joille en joskus antanut tarpeeksi arvoa, vaikka he avasivat kaikkensa mulle. Luulin olevani sellainen kuin piti, korjaavani myöhemmin kaiken. Kaikkia asioita ei kuitenkaan voi enää pyyhkiä pois jälkeenpäin. Kamalinta on huomata menettäneensä joskus itseä rakastaneet ihmiset oman käytöksen takia. Vaikka asiat, teot, sanat, tunteet, kaiken ymmärtäisi hetken kuluttua, ei se välttämättä pysty enää korjaamaan mitään.

En joskus osannu nostaa tarpeeksi korkealle niitä ihmisiä, jotka todella näyttivät kuinka tärkeä olin. Nyt en tiedä mitään hienompaa ja rohkeampaa kuin ne ihmiset, jotka suoraan sanovat mulle niitä kaikkein kauneimpia asioita. Siinä on piirre, jota ihailen aivan kamalasti. Mun mielestä se on niin kaunista, kun joku ottaa riskin ja avaa sydämensä. Sellainen täytyy ottaa lämmöllä vastaan, oli tilanne mikä hyvänsä.

Omista tunteista pitää puhua. Välillä se satuttaa, itkettää, tuntuu repivän sydämen palasiksi, mutta se on vaan pakko käydä läpi joskus. Se on ainoa keino, joka kuljettaa tuon ajan yli. Loppujen lopuksi se kuitenkin satuttaa vähemmän kuin hiljaisuus. Hiljaisuus, itseensä ja omiin ajatuksiinsa käpertyminen on paljon pahempaa. Se kestää paljon kauemmin, ja siitä oikeasti yli päästäkseen on pakko joskus kuitenkin käydä läpi niiden tunteiden kohtaaminen.

Myös omia tunteita ja läpikäymiä asioita on pakko pohdiskella. Nurkkaan heittämällä ne vaan jää pyörimään sinne pitkiksi ajoiksi. Sanoisin, että siihen asti kunnes ne lopulta käsitellään. Oli se sitten vuoden tai kymmenen vuoden päästä. Ei ne sieltä mihinkään lähde, ne voivat muuttaa muotoaan, mutta pysyvät siellä kyllä.

Ymmärrän ihmisten suojamuurit, mutta tiedän myös että ne kaikki on kaadettavissa. Ei niitä kuulukkaan laskea kenelle tahansa, mutta kun se oikea ihminen tulee, niin sen kyllä huomaa. Ihminen, jonka kanssa kaikki tuntuu hyvältä, jolle voi puhua mistä vaan, jonka huomaat ymmärtävän, joka saa olosi tuntumaan turvalliselta. Laske niitä muureja tällaisten ihmisten kohdalla. Oli tällainen ihminen sitten pelkkä ystävä, tai enemmänkin, niin näitä ihmisiä ei ole koskaan liikaa ja vaali heitä kun he sattuvat kohdallesi. Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka tukevat kun on vaikeaa, säilyttävät salaisuutesi ja antavat rakkauttaan jopa niinäkin hetkinä kun et sitä ansaitsisi.

Moni tuntuu pelkäävän suuria tunteita ja niiden vapaaksi päästämistä. Kyllähän ne joskus satuttaa, mutta entä silloin kun niistä seuraa hyvää? Se on jotain, minkä vuoksi todellakin kannattaa ottaa riski.



Näin nukkumaanmennessä Adelen levyn tuossa eteisen pöydällä ja sen seurauksena tulin kirjoittamaan tämän teille yhdeltä istumalta, pysähtymättä kertaakaan. Tällä hetkellä taustalla soi Don't you remember ja katselen itseäni edessä olevasta ikkunasta. Katson itseäni tosi kriittisesti, niinkuin tarkkailisin tuota hiljentynyttä tyttöä vierain silmin. En oo monestikkaan nähnyt peilikuvasta sitä ihmistä, jonka sieltä oisin halunnu nähdä. Suurelta osin kiitän näitä mun pitkiäkin pohdintoja, kyyneliä, vilpittömiä anteeksipyyntöjä, muisteluja ja ymmärtämistä siitä, että oon joka kerta vaan entistä tyytyväisempi kun katson omaa peilikuvaani. Oon nyt ihan hämmästynyt siitä kuinka pitkään ja kiinnostuneena tuijottelin omia silmiäni tuolta ikkunan heijastuksesta, ja kuinka syvälle niihin upposin. Kuinka vahva ja riippumaton nuori nainen musta on kasvanutkaan. Silti samalla niin hyväsydäminen ja rakastava. En ois joskus uskonutkaan näkeväni itseäni tällaisena, näin vahvana, peilikuvaani katsellessa. 

Nyt muutaman kyyneleen hymyillen päästettyäni painan pään tyynyyn, kiitos että saan kirjoittaa tänne ja purkaa ajatuksiani, kiitos teille jotka jaksatte lukea :)





Tässä vielä pätkä, joka edelleen nostattaa mulle kylmät väreet, vaikka koko keikan oonkin kattonu telkkarista tallennuksista ainaki kakskymmentä kertaa. Tässä on vaan jotain niin suurta tunnetta :)

40 kommenttia:

  1. Mä voisin itse olla kirjoittana, tiedän ja ymmärrän niin hyvin, mistä puhut! En kyllä osaisi pukea asioita ja ajatuksia yhtä hyvin sanoiksi kuin sinä, osaat vaan kirjoittaa erilaisista asioista niin hyvin. :) Mutta takaisin aiheeseen, eikö ole ihanaa, kun tavallaan vapautuu ja elämä sekä ihmiset ympärillä tuntuu vaan uskomattomammalta ja kauniimmalta asiasta päivä päivältä..

    Ja asia todella menee niin, että kun sä opit arvostaan ja kohteleen itseäs hyvin, niin se on helpompi tehdä myös muille. Sama asia luottamisessa ja monissa muissa ihmissuhteen peruspilari-jutuissa, jos ymmärrät, mitä tarkoitan. :)

    Mutta kaikkea hyvää sulle ja jatka bloggailua samaan malliin, on niin kiva lukea sun ajatuksia ja seurailla muutenkin elämääsi näin blogin välityksellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos aivan älyttömästi noin ihanasta ja pitkästä kommentista!<3 Niin hienoa huomata, että jotkut jaksaa panostaa ja miettiä kommenttejaan :) Niinhän se menee, ymmärrän ihan täysin mitä tarkotat! Ensin pitää oppia rakastamaan itseään ennenkuin voi kunnolla rakastaa ketään toistakaan :)

      Kaikkea hyvää sinne myös! :) Et arvaakkaan kuin ihanaa oli saada tällainen kommentti, kiitos vielä :)

      Poista
  2. Ooksä rakastunu? Hyvä teksti hienoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu kyllä nyt sellasta tän tekstin kirjoittamisen taustalla :p kiitos!

      Poista
  3. Olipa kauniisti kirjoitettu! Tuo on ihan totta, että itseä rakastavia ihmisiä pitää kunnioittaa, vaikkei itse tuntisi samoin. Tai edes arvostaa sitä, miten kovasti he itsestä pitävät. Sanoit, että sä olet itse joskus syyllistynyt tommoiseen. Mä taas olen päässyt kokemaan, miltä se tuntuu :D Ja se tuntuu aika paskalta! Hienoa, että tiedostat tuon.

    "Kuinka vahva ja riippumaton nuori nainen musta on kasvanutkaan. Silti samalla niin hyväsydäminen ja rakastava." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera! :) Ja siis oon ite syyllistyny tuohon, mutta myös samassa tapauksessaki joutunu itse kokemaan saman.. Onhan se melko paskaa! Virheistäänhän sitä oppii jokainen, harmi tosin että monesti vasta niiden virheiden jälkeen :/:)

      Poista
  4. mulla silmät kostu ku luin tän. Anni oot ihana<3 Toivottavasti nähdään pian:) -Jenna

    VastaaPoista
  5. Ihana kirjoitus <3 siis tuo on niin totta! Toisen ihmisen sydän on helppo särkeä, huonolla kohtelulla ja kaikella ilkeällä.. Mutta se sydämen korjaaminen ei olekaan sitten jälkikäteen niin helppoa :( ja joskus sitä saattaa satuttaa tarkoittamattaan, ihmiset on tunnetasoltaan niin erilaisia.. Itse olen loukannut ihmistä vahingossa tietämättäni sanoin jota en tarkoittanut pahalla.. En osannut arvata että satuttaa.. Mutta onneksi senkin voi sanoa, anteeksi, en tarkoittanut.. Ihmissuhdeasiat on taitolaji ja kyseessä on niin kaunis asia millä on valtava merkitys elämässä, oman ja toisten hyvinvoinnin kannalta <3 mä olen käsittänyt näin että jos ihminen voi itsensä kanssa hyvin, hän voi aidosti välittää toisesta vilpittömästi ja mikä onkaan parempaa oman itsensäkin kannalta kun itsetutkistelu, sehän on terapiaa ja vain hyvä että tuntee kuka on :) ennen pidin vahvana sellaista joka sanoo sen viimeisen sanan.. Nyt pidän vahvana sitä joka uskaltaa olla sanomatta, kun kaikkihan tahtoessaan saa pahan mielen toiselle, mutta joka rakentaa, antaa positiivista energiaa ja luo sillä ympärille ns.uutta elämää niin siinä on jotain ihailtavaa johon tulis pyrkiä aina :)

    Oot ihana! <3 haleja ja oikein hyvää viikkoa! Ihana postaus, kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ennen pidin vahvana sellaista joka sanoo sen viimeisen sanan.. Nyt pidän vahvana sitä joka uskaltaa olla sanomatta. -Ei lisättävää :)

      Poista
    2. Kiitos ihana<3 Totta :/ Mun mielestä myös on tärkeää osata ottaa vastaan se vilpitön anteeksipyyntö ja olla valmis antamaan anteeksi. Koska joskus käy noin niinkuin omalla kohtaakin sanoit, ettei jollakin tarkoita satuttaa vaikka niin siinä kuitenkin kävisikin :( Mää olen käsittänyt ihan samoin ja myös todennut sen pitävän täysin paikkansa! Oon myös viimisestä täysin samaa mieltä! Se ei oo vahvin, joka pystyy olemaan jyrkkä ja järkkymätön, vaan se joka pystyy joustamaan toisen puolesta ja myöntämään virheensä ja pyytämään anteeksi, joka on kykenevä sovittelemaan :) Kiitos vielä oikein upeasta kommentista, haleja myös sinne suuntaan!<3

      Poista
    3. Ja kiitos myös Annalle, mahtavaa huomata olevan niin monia, jotka on ymmärtäny tuon asian hienouden :)

      Poista
  6. Vau! Oot kyllä uskomaton kirjottaja. Taas aivan ihana ja tunteita herättävä teksti, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanasti sanottu, kiitos kaunis! :')

      Poista
  7. Sä kirjoitat niin ihanasti!<3 Osasin samaistua tähän ja voi että, puhut niin totta. Kiitos tästä ^^

    KickstartMyHeartIina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvältä tuntuu kuulla, että pystyt samaistumaan, sellaisia tunteita halusinkin tälle tekstille :) Kiitos itsellesi<3

      Poista
  8. Oh, taisin löytää taas yhden uuden lempparibloggaajan! Miksi, oi miksi, en ole aiemmin jääny seuraamaan sun kirjoituksia! Noo, parempi myöhään kun ei millonkaan. :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, että! Tiiäkkö aivan ihana kuulla :) Totta, parempi myöhään kun ei milloinkaan, toivottavasti piät jatkossaki :)

      Poista
  9. ihana teksti! ootko sitten menettäny joitain tärkeitä ihmisiä elämästäsi? tajusitko sen heti ja yrititkö saada heitä takaisin lähellesi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen. Kyllä nämä ihmiset ovat edelleen mun elämässä, mutta eivät yhtään niin lähellä kuin heidän haluaisin olevan :( Kerran tajusin vähän ajan päästä, toisella kertaa heti, mutta se oli silti jo liian myöhäistä. Voisin sanoa, että yritin kyllä kaikkeni, muttei se enään vaan riittäny enkä ehkä ikinä voi antaa sitä itselleni anteeksi.

      Poista
  10. Voi mitä sanoja, niin kauniita. Oot sää eri likka! <3

    VastaaPoista
  11. Aivan uskomaton teksti <3 Ihana oot♥

    VastaaPoista
  12. millaisia tapauksia nämä on ollut kun menetit tärkeät ihmiset elämästäsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ihmiset ja mun ystävät kyllä tietää, ja se riittää :) Lyhykäisyydessään en ymmärtäny näiden ihmisten arvoa ja tärkeyttä ajoissa.

      Poista
  13. Tää nyt ei liity tähän postaukseen mutta haluun vaa sanoo että ihailen sinuu ja sitä miten hyvin kirjotat ja kun vaikutat niin aidolta ja sellaselta ihanalta ihmiseltä!Oot miun esikuva ja toivon että miustaki tulis yhtä vahva ja lämminsydäminen kun sie:)Oon lukenu blogiis jo jonki aikaa ja oikeesti oot ihan mahtava!
    -Milla 16vee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiiii :'') Ihanin kommentti vähään aikaan! Kiitos<3 Muista, että susta tulee just sellanen ihminen ku haluat kunhan vaan muistat tehdä sellasia valintoja, jotka vie sua oikeeseen suuntaan ja joiden jälkeenkin voit olla ylpeä itsestäsi :) Välillä tottakai tulee niitä vääriäkin valintoja, mutta niistä pitää ottaa oppia ja antaa sen jälkeen itselleen anteeksi :)

      Poista
  14. Oh my... upea teksti :') Ihailen sua<3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat