perjantai 15. marraskuuta 2013

Viikonlopusta ja vaikeista valinnoista


Nyt on pakko tulla vaahtoamaan yhdestä asiasta! Eilen illalla suunnilleen kiehuin täällä kämpillä, mutta nyt ei enää ärsytä paljoakaan.. Katotaan oisko teillä jotain lohduttavaa tai selittävää kommenttia mulle :D

Jos täällä on uudempia lukijoita tai muita, jotka ei oo tietoisia, niin mää oon vuosikaudet pelannu salibandya. Pelannu sitä sellaisessa joukkueessa ja sellaisella tasolla, ettei aikaa oo oikeen jäänyt muulle. Olin myös urheilulukiossa, jossa lajinani oli luonnollisesti salibandy, joten arkiaamutkin alkoi treeneillä. Melkeen kaikki viikonloput meni siis luonnollisesti pelatessa, varsinkin kun kävin yleensä pelaamassa myös a-tyttöjen peleissä, kun naisilla oli vapaata. Olin samaan aikaan myös töissä, joten voitte laskea todennäköisyyden sille, että olisi vaikka vapaa viikonloppu ja saisi tehdä mitä haluaakaan..

En ikinä oo ollut uutena vuotena missään vaikka mökillä kavereiden kanssa, en oo moneen vuoteen päässyt käymään ulkomailla, vaikka rahaa ja halua oliskin ollut. Joskus oisin jopa päässyt isän mukaan tai kirjoitusten loputtua isän tarjoamana reissuun. Onhan se joskus ärsyttänyt, kaikki ärsyttää joskus, varsinkin jos samaa hommaa tekee monta vuotta. Mua ei kuitenkaan koskaan ole kaduttanut se, että oon pelannut. Ei oikeasti harmita se, etten oo päässy mökkeileen kavereiden kanssa taikka viihteelle viikonloppuisin. Oon halunnut pelata ja käyttää aikani salibandyyn.

Nyt olin päättänyt vihdoin (:D) onnistuneesti lopettaa, ja pitkään se näyttikin toimivalta suunnitelmalta. Sanoin ei kaikille kyselyille ja kerroin yleisestikkin, etten pelaa enää ja oon tyytyväinen asian kanssa. Olin päättänyt tehdä niitä asioita, joita en oo ennen pystyny tekemään. Viettää aikaa kavereiden kanssa, tehdä asiat omien aikataulujen mukaan, käydä reenaamassa sillon kun itestä siltä tuntuu, joskus reissata parin tunnin päähän ystävien luo viikonlopuksi. Käyttää aikaa siis kaikkeen siihen, mitä oon halunnut tehdä mutten oo vaan voinut. Olin kokoajan tyytyväinen tuohon päätökseen, jotenkin tosi helpottunut ja tuntui kuin iso taakka ois pudonnu hartioilta.

Pari viikkoa sitten salibandyä pelaaja ystäväni houkutteli mua taas mukaansa treeneihin.. Olin käyny yliopiston vuoroilla aina kun vaan pystyin, mutta juuri siltä päivää ne oli peruttu ja mua houkutteli lähtä treeneihin. Olin antanut itselleni ikäänkuin luvan käydä katsomassa ne yhdet treenit sillä ehdolla, että siihen ne myös jäisivät :D Joukkue yllätti mut tosi positiivisesti! Aivan mahtavia tyyppejä jengi täynnä. Treeneissä oli tosi rento ja mukava tunnelma, mutta kaikki veti täysillä ja pelikin yllätti mut tasokkuudellaan. Seuraavana iltana sitä oltiin taas treeneissä. Sitten sitä kirjoteltiinkin jo siirtopapereita..



Olin jo aikoja sitten päättänyt mennä nyt lauantaina Helsinkiin Inspiration Blog Awardseille. Siellä ois niin paljon tuttuja ja varsinkin sellaisia upeita bloggaajia, joita on jo kauan halunnut nähdä, muttei kuitenkaan niin "kavereita", että lähtisi vain kylään viikonlopuksi.. Tuo tilaisuus siis ois niin loistava paikka nähdä ja päästä juttelemaan näille ihmisille! Ootin tuota reissua ja päivää aivan hulluna. Mietin mitä laittaisin päälle ja miten laittaisin hiukset, kaikkia tällaisia pikku juttuja, joita en yleensä jaksa edes miettiä etukäteen.

Siirtopapereita tehdessäni sain kuulla nyt viikonloppuna olevan kaksi tärkeää kotipeliä, joihin mut haluttaisiin. Sanoin kynä toisessa kädessä, etten varmaan pääse lauantaina kun on menoa, jonka oon päättäny jo kuukausia sitten. Asia oli ok, mun piti vaan ilmottaa vielä kun oon täysin varma.

Eilen illalla klo 23 treenien jälkeen istuin hermorauniona täällä kämpillä, mitä mää teen! Olin jo sopinut kyydin Helsinkiin ja puoliksi luvannut parhaalle ystävälleni mennä hänen luokseen yöksi. Moneen kertaan vaihdetun päätöksen jälkeen naputtelin valmentajalle viestin, että tuun pelaamaan myös lauantaina.

Mua ärsytti niin paljon, ettette voi uskoakkaan! Oisin lähteny suoraan tunnin ärsytyslenkille, ellei herätys ois ollut niin aikaisin. Ei ollu hirveän kaukana, että oisin pillahtanu itkuun, olin täällä aivan kunnon tunnekuohun vallassa siis :D

Kun kaikista parasta tässä jutussa on se, ettei kukaan mua pakottanu jäämään pelaamaan. Tein sen valinnan itse, koska halusin päästä molempiin peleihin, enkä nytkään malttas oottaa enää huomiseen, että pääsee pelaamaan!

Luulen, että tuo mun kamala kismitys johtuu siitä, että teen taas sen, minkä oon tehnyt aina ennenkin. Laitan salibandyn muiden asioiden edelle. Jos järjellä miettii, niin se päivä Helsingissä ois ollut aivan ainutlaatuinen, kun taas samanlaiseen runkosarjapeliin oisin päässyt jo heti sunnuntaina, eli oisi kannattanut varmaan lähteä.. Mää vaan halusin ja haluan edelleenkin päästä pelaamaan, en osaa selittää sitä :D

Oonko "vihainen" itselleni siitä, kun en nyt päästänytkään ja antanutkaan itselleni tilaisuutta tehdä niitä muita asioita, joita haluan tehdä, mutten oo koskaan pystynyt?

Tai sitten se, kun oon taas laittanu itseni tilanteeseen, jossa joudun aina tekemään valinnan kahden kivan jutun välillä..

Selittäkää mulle!! :D Joku oman elämänsä Dr.Phill vois nyt avata sanaisen arkkunsa ja antaa analyysia miksi oon näin vaikea.

Oon ratketa innosta kun pääsen pelaamaan huomenna, enkä kadu ollenkaan, että päätin jäädä. Mutta toisaalta mun tekis mieli heittää tää läppäriki tuoho seinään ja varmaan sitten heitänki ku luen jostain postauksesta kuinka ihanaa siellä oli lauantaina nähdä muita bloggaajia, kuinka upea gaala oli ja muuta hehkutusta. :D Mur.



Aattelin lisätä tähän myös jotain kivoja kuvia. Mutta muutin mieleni tässäki asiassa.

Kaikessa koomisuudessaan toivotan teille hyvät perjantain jatkot, koska lähden kattomaan SALIBANDYpeliä >:D


Nii ja te kaikki ihanat bloggaajat, joita en nyt pääsekkään näkemään niin treffaillaan sitte joskus ku satutaan samoihin kaupunkeihin!


20 kommenttia:

  1. Niin, olihan tuolle ajankohdalle vielä kolmaskin vaihtoehto...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!! Mutta mää luotan siihen, että me päästään bailaan luultavimmin vielä tän vuoden puolella. Miten kaikki onnistuu tulemaan aina samalle päivälle...... Mutta kuten sanoinki jo tossa, nii toivottavasti vielä ennenku nää lähet sinne reissuu!

      Poista
  2. Jos sua ei kaduta, niin teit oikean valinnan! Mun mielestä on ihan ok laittaa joku asia toisen edelle, vaikka se ois noinkin isossa mittakaavassa. Kyllähän sitä voi harmittaa jos ei pääse jonnekin, mutta toi sun harmistuminen vaikuttaa sellaselta "miksen-voi-olla-kahdessa-paikassa-yhtäaikaa" -harmistumiselta :D Valitsit vaan kahdesta sen kivemman vaihtoehdon, pidä hauskaa pelatessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aika hyvää analysointia siellä! :D Koska toisaalta mua harmittaa, mutta harmittais vaikka oisin valinnu toisinki, niin ehkä tää sitten oli noin ku sanoit :D

      Poista
  3. Sydän sen kertoo! Jos salibandy on sulle tärkein, se on <3 se on aina paras ratkaisu! Niin minä tekisin empimättä vaikka varmasti tuo gaalailta ois kans ihan sairaan upea kokemus! Mutta tuskin se on viimeinen kerta kun järjestävät sen :) voihan sinne mennä vaikka sitten ens kerran :) Tuo on ihailtavaa että tekee siitä mistä tykkää niin sydämellä! <3 mä toivotan hurjat tsempit tuleviin peleihin! Sillon se pitää takoa kun on nuori ja mahdollisuus, aina kun on ns.rauta kuumana! <3 tää on mun mielipide :)

    Halauksia!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä!! :) Kiitos taas mahtavasta kommentista<3! Joo todellakin, tunnin päästä pitäs lähtä hallille enkä jaksas millää oottaa ennäääÄÄÄÄÄÄÄ!! Hmh :D Toivottavasti vaan peliki menee hyvin sitte haha :D Hyvä mielipide onkin :) Halauksia takaisin<3

      Poista
  4. menetin sinut salibandylle, näkemiin ystävä rakas :( noeivaa pelaa hyvin ja eipä oo aamulla pää kipiä skumpasta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No etköhä nää oo jo tottunu siihe >:D Mutta totta tuo viimene, paljo mielummi tällee!

      Poista
  5. sinäänsä hankala tilanne, mut jos sä oot omistanu noin paljon aikaa salibandylle, tuntuu varmasti aika mahdottomalta lopettaa, joten ehkä jos sä silti pelaat muttet oo joka ikinen viikonloppu siinä kiinni? ei sua siellä aina tarvita vaan selvitään varmasti ilmankin :D mut tässä tapauksessa kun olit jo sopinut helsingin reissusta niin ehkä sä kuitenkin tunsit velvollisuutes mennä sinne peliin, koska sä nautit siitä että sua tarvitaan? kyllä kai se houkuttaa enemmän jos joku pyytää ja haluaa sut mukaan johonkin kuin se minne indiedaysin bloggaajille on pääsy? (: voit sä tietty olla vihainen itselles siitäkin että kangistut taas vanhaan kaavaan mut jos otat asiat silleen helpommin ja luovutat siitä ylimääräisestä stressistä? että et tosiaan pelaa joka viikko koska on toi varmasti tosi raskasta D: mut hyvä että oot tyytyväinen että päätit jäädä etkä kadu päätöstäs (: kyllä sulle tulee uus tilaisuus päästä tonne juhliin! (--: ens vuotta vaan ootteleen (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin sanottu tuo, on kyllä vaikea vaan lopettaa yhtäkkiä :D Nojoo toisaalta, mut olin mää puhunu monen kanssa ja moni kaipaili mua sinne Helsinkiinkin, ettei se nyt vaan siitä voi olla kiinni.. Pitäs tosiaan luopua tästä ylimääräsestä stressista varsinki salibandyyn liittyvien asioiden suhteen :D Oikeen valinnan kyllä tein :) Toivottavasti tuleekin! Kiitos Sonja :)

      Poista
  6. Voi muru älä välitä, en mäkään päässyt! :( Mennään sitten ens kerralla yhdessä! <3

    VastaaPoista
  7. Haha :D Ihana kuva ja ihanat nuo postauksen viimeiset lauseet :3 Oot niin ihanan oloinen tyyppi!


    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Päätöksen teko on kyllä joskus(mulla aina) niin hankalaa. Ois se gaalailta varmasti ollu mukava, mutta teit ihan hyvän päätöksen jäädessäsi pelaamaan. Liikunta vie mennessään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pitää muistaa vaan, että ihan kaikilla tulee joskus vaiketa valintoja eteen :) Yllättävän paljon kyllä viekin :D!

      Poista
  9. http://zenisblogger.blogspot.fi/
    Käy kurkkaamassa ja liity ihmeessä lukijaksi jos tykkäsit :)

    VastaaPoista
  10. Voi sinua Anni! :D Aikamoisen hienosti sait tuotua tuon ilon & ahdistuksen välisen ristiriitafiiliksen tässä kyllä esille. Mulla on toi sama fiilis aina, kun erehdyn ottamaan jonkun luottamustoimen tai muun homman harteilleni, vaikkei aikaa olisi entisiinkään. Olen harkinnut täyttä erakoitumista, josko se auttaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! :D Pitäisi kyllä keksiä joku kone, jolla saman päivän voisi käydä vaikka kahdesti.. Monesti erakoituminen on hyvän kuuloinen ratkaisu "en pääse molempiin, niin en sitten mee kumpaankaan!" Kunnon marttyyriasenteella :Dd

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat