perjantai 27. joulukuuta 2013

Hukassa



Kaikkialla on pimeää. Kuulen hengitykseni ja tunnen rinnassa hakkaavan sydämeni. Ne ovat ainoat asiat, joista tiedän olevani elossa. Missään ympärillä ei näy mitään, missään ympärillä ei kuulu ääniä kutsumassa minua luokseen. Ei edes sitä yhtä ainoaa. Toisaalta en ole varma asiasta. Tuolla kaukana saattaa olla joku kaipaamassa minua luokseen, mutta vierelläni leijuva sumu torjuu kaiken elämään kutsuvan. Oikeastaan valehtelisin jos väittäisin olevani tietämätön, sillä tiedän äänen kutsuvan minua vaikken sitä kuulekkaan. Tunteettomiksi pimenevät silmät kulkevat riutuneita käsiä pitkin kylmään harmauteen, jota ne jäävät tuijottamaan. Harmaudessa ei ole mitään, edes sen mukanaan tuoma hyytävä viima ei tunnu miltään. Ihmettelisin, miksei mikään tunnu miltään, mutta en jaksa. Olen vain liian väsynyt jotta jaksaisin edes sulkea silmäni. Mieleni vieressä välähtää kuva nauravasta tytöstä, hän on onnellinen. Hänen hiuksensa ovat kevyesti kiharrettu ja huulet punaiset, hän nauttii taivaalta putoavista lumihiutaleista ja hyväilee jumaloimiaan kasvoja. Silmät ovat hänenkin sielunpeilinsä eikä niiden kirkkautta ja hohkaavaa kuumuutta voi tulkita väärin. Se on ainoastaan yksiselitteistä tunteiden huumaa, niin suurta elämänjanoa ettei sitä voi sanoin kuvailla. Mutta nyt. Minne kaikki se valo hävisi, mihin lämpö katosi sydämestäni?

Haluan kyllä löytää sen taas pian, en vain vielä tänään. En ehkä vielä huomennakaan. Ehkä ensi vuoden puolella. Nyt tarvitsen vain tätä, olla polvillani lumessa ja kadottaa kaiken viereltäni. En ainoastaan tarvitse, vaan myös haluan kadottaa sydämeni. Haluan sitä niin palavasti kuin tässä kylmässä pimeydessä vaan voi haluta. Antaa sen hävitä, toivoa jonkun löytävän sen ja palauttavan korjattuna. Kaipaan jotakuta pelastamaan minut, särkemään sydämeni tuhansiksi sirpaleiksi, jonka jälkeen kokoamaan sen oikeaksi. Vain siten se voi ikinä olla tarpeeksi kestävä tällä mieleni pettävällä jäällä. Vasta sitten se yksi riittää käännyttämään tämän yksinäisen pimeyden pois ja nostamaan auringon sen tilalle.

Siihen asti vajoan jäiden alle kylmään odottamaan. Toivoen jonkun nostavan minut lämpimään syliinsä suojaan. Rintaani pusertava ja kasvojani vasten nojaava kylmyyskään ei ole onnistunut viemään sitä minulta, toivoa. Olen aivan hukassa näillä kulkemattomilla teillä, mutta uskon vielä löytäväni perille. En tiedä minne olen matkalla, mutta luotan siihen, että se tulee selviämään, sillä muuta minulla ei ole. Luotan siihen, että vierelleni ilmestyy sumun peittomasta maisemasta se yksi, joka valaa minuun uskoa ja kannattelee kun en itse jaksa.





Mulla on nyt syystä ja toisesta ollu viimeaikoina todella tyhjä olo. Ei kokoaikaa ja siksi se tyhjyys varmaan tuntuu vaan entistä syvemmältä kun sinne tippuu korkeammalta. Näiden erinäisten syiden takana tiedän ja tunnen olevani kuitenkin onnellinen. Kolmasosan ajasta oon vain yhtä hymyä jatkuvasti.. Sekin tekee tästä olosta vielä entistä monimutkaisemman.. Miksi ei vaan voisi olla joko onnellinen tai surullinen?!

Varsinkin näiden fiilisten aikana huomaan melkeen järkyttävän paljon kuinka oon muuttunut ja kasvanut vuoden sisällä. Jotenkin hmm.. Annan itselleni luvan tuntea oloni tosi kurjaksi, itkeä ja kärsiä siitä sydäntunteesta. Tiedättekö mitä tarkoitan sydäntunteella? Kun tuntuu ettei sydän enään kestä, jokin puristaa sitä niin paljon, että kivusta tulee jo melkeen oikeaa. Sallin itselleni tuon kaiken, sillä mun mielestä tunteet hyvine ja huonoine puolineen kuuluvat elämään ja tekevät kaikesta arvokkaampaa. Eron tekee se, etten jää enää kieriskelemään siinä pahassa olossa. Tuntuu, että joskus jopa halusin muistella kaikkea mikä laittoi vain pyörimään siinä kivussa entistä suojattomampana. Luulen, että olin jopa rakastunut siihen viiltävään kipuun ja myönnän että onhan vieläkin niin vahvoissa tunteissa se oma viehätysvoimansa. Kun se jokin tunne syö tieltään kaiken muun. Siihen on aivan liian helppo jäädä koukkuun, haluta tuntea niin vahvoja asioita yhä uudestaan ja uudestaan. Ikävä tosiasia on se, että monesti ne ajan- ja paikantajun pysäyttävän vahvat tunteet ovat helpommin irroitettavissa surullisista asioista. Harvoin pelkällä ajattelun voimalla itseään voi tuntea niin onnelliseksi, että leijailisi pilvissä.. Ehkä se on myös vähän tällainen suomalainen juttu..



Kaikista eniten mulle itselleni kertoo se, että tiedän sen mun onnen olevan tuolla jossain. Tällä hetkellä se on piilossa jonkin kuoren alla, mutta se kuori tulee vielä murtumaan. Rakoilemaan alkuun, ja sen jälkeen murtumaan lopullisesti :)




18 kommenttia:

  1. Tykkään niin kovasti näistä sun ajatuksenlentoteksteistä, niin viisaita sanoja. Vaikka kovin mystistä onkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veeruska! :) Mystisyydessä on se joku jujunsa ;)

      Poista
  2. Samoilla fiiliksillä itekki. Hienosti osasit laittaa sanoiksi! Rankkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alina! Tsemppiä sinne mitä ikinä sun mielessä onkaan, kyllä ne siitä selviää :) Hali sulle.

      Poista
  3. Siis tämä.. ''Varsinkin näiden fiilisten aikana huomaan melkeen järkyttävän paljon kuinka oon muuttunut ja kasvanut vuoden sisällä. Jotenkin hmm.. Annan itselleni luvan tuntea oloni tosi kurjaksi, itkeä ja kärsiä siitä sydäntunteesta. Tiedättekö mitä tarkoitan sydäntunteella? Kun tuntuu ettei sydän enään kestä, jokin puristaa sitä niin paljon, että kivusta tulee jo melkeen oikeaa. Sallin itselleni tuon kaiken, sillä mun mielestä tunteet hyvine ja huonoine puolineen kuuluvat elämään ja tekevät kaikesta arvokkaampaa. Eron tekee se, etten jää enää kieriskelemään siinä pahassa olossa. Tuntuu, että joskus jopa halusin muistella kaikkea mikä laittoi vain pyörimään siinä kivussa entistä suojattomampana. Luulen, että olin jopa rakastunut siihen viiltävään kipuun ja myönnän että onhan vieläkin niin vahvoissa tunteissa se oma viehätysvoimansa. Kun se jokin tunne syö tieltään kaiken muun. Siihen on aivan liian helppo jäädä koukkuun, haluta tuntea niin vahvoja asioita yhä uudestaan ja uudestaan.'' ..kun SUORAAN mun elämästä. Olin masentunut melkeen puolitoistavuotta tuossa (syynä oli monenmonen jutun läsähdys tiettynä ajankohtana niskoille, mutta suurimpana sydämen särkyminen), kunnes vihdoin löysin (sain) kaivanneeni ihmisen mun vierelle. Siinä kohtaa kuitenkin jossakin vaiheessa tajusin ja ymmärsin, että jos ne mun ongelmat on henkilökohtasia, niin niitä ei tuu kukaan maailman ihaninkaan ihminen poistamaan sieltä sydämestä tai korjaamaan niitä sydänsuruja joihin tuntee melkeen jopa kuolevansa (ainakin toivoo sitä), vaan ainut joka mua voi auttaa on minä itse. Nyt ajatus tuntuu hieman kylmältä, että oikeasti kukaan ei välttämättä voi auttaa ellei asioita vaan sitten tajua itse (riippuu toki asiasta:D) jos on niin syvissä vesissä, mutta tosiaan, niin se paha olo sitten vaan katosi pikkuhiljalleen pois, kun tajusin että oon omalla vastuullani loppupeleissä. Mutta mikä siinä onkaan niin kiehtovaa, siinä pahanolonkuplassa johon tekee mieli jäädä rypemään? Sen jälkeen kun sain pahimmat ongelmat setvittyä (ja tää pelastava ihminen tuli mun elämään), niin mulle tuli silti takaumia. Hetkiä, kun teki taas mieli muutamaks päiväks vajota siihen kipuun ja syviin, pimeisiin ajatuksiin. Eihän se meitä mitenkään hyödytä. Tätä oon miettinyt, että kuinka ahdistavaa, kuinka helposti niihin ajatuksiin voikin vajota ja toisinaan jopa tahtookin vähä muistella ja palata niihin, vaikkei siitä mitään hyötyä oikeesti oliskaan. Mut nyt jälkeenpäin, oon tosiaan sallinut itelleni ne negatiiviset tunteet enkä ainakaan kiellä niitä (tää siis tapahtu siinä vaiheessa kun tajusin et nyt pitää tehä asioille jotakin) ja että en jää enään kieriskelee justiinsa siihen oloon. Että se on kyllä äärettömän hyvä taito, ja hyvä muistaa ja tietää. Mutta niin, mun pointti siis oli se että jotenkin kyllä pystyin tuohon tosi vahvasti samaistumaan, moniin muihinkin sun teksteihisi. Oikeastaan, siis eihän nyt näin netin perusteella pelkästään kenestäkään ihmisestä voi mitään sanoa, tietenkään, mutta jokseenkin tuntuu että oot aika samanlainen ihminen ku mä! Tosi mielenkiintosta.
    Älä häiriinny, jos tästä tuli ny tosi pitkä viesti tai muuten vaan sekava (tosin en kyllä sitä oleta, meinaan mitä oon lukenu näitä kommentteja niin pyrit aina vastaa kommenttiin kun kommenttiin tosi lojaalisti, ja kohteliaasti ja just samanlaisella tavalla kun nekin on sulle kirjottanu, arvostan sitä suuresti!!) mutta että siis kaikkee hyvää sulle:) Älä säikähdä tyhjyys-oloa, pääasia että sulla on joitakin asioita edes mistä saat kiinni ja tiedät et ne tekee sut onnelliseks. Ja kyllä se sun pelastaskin vielä jostakin löytyy, ja ihan yllättäen. Ja tolla asenteella että tiedät jotakin (tämä teksti: ''..että tiedän sen mun onnen olevan tuolla jossain'') niin mää sanon, että jos sä jotakin tiedät ja uskot siihen, niin se tulee tapahtuu!! Piste. Luota siihen tunteeseen, anna sen lohduttaa, koska se tulee vielä tapahtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja toisekseen tiedän tuon tunteen kun joku ihminen vaan vaikuttaa ihan samanlaiselta kuin mitä itse on, ja ihan jo sun kommentin perusteella voisin kuvitella meillä olevan aika paljon poristavaa! Tuo on kyllä niin mystinen juttu tuo, että se riippuu vaan itsestä. Ehkä se monesti on sitäkin, että se vastuu on niin helppo vierittää omalta kohdalta ja syytellä muita asioita, joiden takia ei muka voi olla onnellinen.. Ja mystistä on sekin, että miksi jossain kohtaa niin mulle kuin sullekkin on sitten lopulta tullut se "ymmärrys", että itse määrittää loppupeleissä oman onnellisuutensa ja lopettaa sen ikävän olon ihannoinnin? Musta tuntuu, että mää vaan pohdiskelin hirveästi asioita ja jossain kohtaan vaan ymmärsin jotain.. En ees oikeen tiiä mitä :) Onko sulla itellä mitään selkeää juttua, jonka yhtäkkiä ymmärsit ja se muutti sun ajatettelua, tai jotain sellasta? Ja en tosiaan häiriinny, tietenkään! Mun mielestä nämä tällaiset kommentit on ihan parhaita :) Ihanaa vaan kuulla mitä siellä ruudun takana ihmiset on mieltä ja millaisia kokemuksia heiltä löytyy! Ja aivan mahtavaa, että oot päässy tuosta ja kun oot niin vahva ihminen. En säiky tätä oloa, enemmänkin nyt vaan yritän miettiä taas syvemmin mistä tää oikeastaan johtuukaan ja niin :) Kaikkea hyvää sinne sulle myös, vaikutat ihan huipputyypiltä!

      Poista
    2. Huhhuh, kylläpäs tosta tulikin pitkä teksti:DD en ihan NOIN pitkää siitä kuitenkaan kaavaillu.. Mutta niin, voisin kyllä kuvitella kans että ei varmaan puheenaiheet ihan heti loppuis kesken! :) No sepä, ja tosi pitkälle huomaakin syyttävänsä kaikkea muuta esim. elämän olosuhteita, muita ihmisiä jne. omasta olostaan, ja siten odottaa myös niiltä sen helpotuksen tulevan. Vaikka oikeasti kyse voi olla pelkästään esim. omasta ajattelutavasta, tai suhtautumisesta asioihin. Tietenkään kaikkeen ei jaksa välttämättä edes yrittää suhtautua positiivisesti ja sellaiseen on lähes mahdotonta löytää energiaa varsinkin jos parhaillaan velloo pahassa olossa... Mutta tässä tullaankin siihen, että sitten se ymmärrys vaan tulee kun haluaa oikeasti siitä olosta pois ja päästä eteenpäin. Sitä pitää haluta itse. Vaikka kävis missä tahansa terapiassa niin se kaikki lähtee loppujen lopuksi siitä omasta tahdosta ite päästä ulos siitä kierteestä. Itsellä tais käydä samanlailla juuri, että niitä asioita tuli vaan pohdiskeltua ja siitä sit alko pääsee eteenpäin! Jotenkin ehkä se läheisten puolittainen turhautuminen auttoi sitä, kun vaikka ne kuinka yritti auttaa niin en siltikään päässyt eteenpäin, ja sitten kun kokoajan törmäsin kaikkiin ''jokanen on oman onnensa seppä''-quoteihin niin kyllä se siitä sit jossakin kohtaa loksahti, että ahaa, aivan! Hyvä että et häiriinny, ja musta on todella hienoa että sulla on aidosti paljon kiinnostusta muiden kokemuksiin ym. liittyen! Se tekee susta ihan erityisen bloggaajan. Joo pikkuhiljaa edetään, en todellakaan sano että oisin siitä kaikesta yli, mut pahimmasta päästy reippaasti eteenpäin! Ja hyvä, toivottavasti löydät syyn tuohon oloon ja saat sille tehtyä jotakin, kiitos hurjan paljon ja samoin - ite vaikutat kans!!:)

      Poista
    3. Hahah ei se mitään haittaa, hyvä vaan ;) Oli kyllä taas niin hyvä kommentti sulta, että ihan leuka loksahti ku oli aivan niinku mun ajatuksista nuo.. Ja siis tottakai haluan kuulla, niin "oikeassa" elämässäki kuin täällä, miksen haluais.. Musta on vähän outoakin miten jotkut bloggaajat sivuuttavat kommentit aivan kokonaan.. Kyllä kai he ne kuitenkin selaavat läpi, mutta mistä sitäkään tietää :D Pikkuhiljaahan nämä asiat aina tapahtuu, sekin varmaan rasittaa monia, kun he haluaisivat sen muutoksen heti.. Mutta ei se vaan niin tapahdu, tai sitten se ei ole aitoa ymmärtämistä ja muuttumista. Nyt vaan isot tsempit meille molemmille! :'D

      Poista
  4. Taas tuo teksti aivan ku suoraan mun elämästä ;o mutta en ois ite osannu sitä nuin kauniisti sanoa <3

    Mä luulin jo päässeeni yli siitä pahasta olosta ja kivusta, olin varma, että se ei enää palaisi.. Ei se täysin palannutkaan, mutta hetkittäin käyn syvemmällä ku ehkä koskaan olin ollukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos ihana<3! Pitää vaan oppia varautumaan siihen, että joskus se kipu saattaa vähän palata, mutta samalla luottaa siihen, että se tulee aina kuitenkin häviämään, vaikkei siihen aina jaksaisi oikeen uskoa :) Kyllä se siitä<3

      Poista
  5. vauu mitä kuvia! Oot ihan älyttömän kaunis! :o ja kirjotat tosi hyvin!! Jään seurailee!

    http://allieverwanted-ida.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmusesti Ida!! :) Ja tervetuloa seurailemaan :)

      Poista
  6. Tää teksti kuvasti myös mun elämääni, olen jo pahimman yli päässyt. Itse olen myös havahtunut siihen, kuinka paljon oon kasvanut ja muuttunut, juurikin tuon ikävän vaiheen takia/ansiosta. Minunkin onni on vielä tuolla jossain, ja ihan varmasti löydän sen. Sinä myös. :) Osaat kyllä kirjoittaa ihan mielettömän hyvin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti taas, kiitos! Myös mulla ne ikävät ajat on niitä, jotka loppujen lopuksi on opettanut just eniten :) Siksikin niitä pitää osata arvostaa omalla tavallaan eikä vaan yrittää sokeasti päästä eroon niistä.. Toivottavasti löydät sen mahdollisimman pian :)<3

      Poista
  7. Iha huippu teksti! Osu ja uppos muhun täydellisesti

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat