lauantai 29. maaliskuuta 2014

Blogityttöjä & Stam1na

Tulin Ouluun tiistai-iltana ja heti keskiviikkona oli jo sovittuna otsikon paljastamia mukavia suunnitelmia. Ensin näin bloggaajatyttöjä, jotka olivat treffanneet porukalla jo kerran aikasemmin, mutten päässyt silloin Jyväskylästä asti mukaan.. Nyt toisella kertaa kuitenkin onnisti ja oli kyllä taas niin mahtavaa nähdä ensimmäistä kertaa ikinä ihmisiä, joita on seurannut blogien välityksellä - toisia aika pitkäänkin :) Se on vaan joka ikinen kerta yhtä mystistä nähdä toisia bloggaajia, sillä se on aina kuin heidät tuntisi jo ennestään vaikka käytännössähän he ovat vieraita ihmisiä. Blogin välityksellä vaan oppii helposti jotain pintaa syvempää, jolloin tietää yleensä jo etukäteen pitävänsä jostain ihmisestä kun hänet sitten joskus näkee luonnossa :)

Tyttöjen blogeista löytyy sitten myös heidän kameroillaan otettuja kuvia! En alkanut niitä enää tänne laittamaan kun ne on nähtävissä siellä ja oli näitä kuvia aika hyvin jo omastakin takaa :) Mutta käykäähän kurkkimassa.


 Pieniä unelmia elämästä Emilian blogia oon seurannut varmaan pisimpään. Joskus katsoin Emilian videopostauksen ja taisin kommentoidakin, että neidillä on aivan ihana ääni! Kuulostaa ehkä hassulta, mutta joskus vaan tulee sellaisia ääniä, jotka miellyttää jotenkin omaa korvaa :D Tässä on kyllä sellanen hymytyttö, ettei oo toista!



Julia Eveliina melkein blogikaiman oon tiennyt jo aikaisemminkin jostain, mutta en vaan keksi mistä! Oisikohan meillä jotain yhteisiä tuttuja, joiden kautta kasvot ovat jääneet mieleen.. Hirveän luonteva neiti kameran edessä ja oli ihanaa saada räpsiä taas kuvia muista bloggaajista, kun he tykkäävätkin olla kameran edessä. Ihana tyttö ja ens kerralla kyllä kuulustelen yhteisistä tutuista >:D




Niin sympaattinen Enni blogista Tuuli kulkee missä tahtoo! Jotenkin tosi herttainen tyttö, sellainen jota tahtoisi vaan paijata :')



Mimmi tosi makeella tyylillä, oon aivan inspiroitunu :D Essi-Ka blogin Essi ja juuri tällaiset ihmiset on niitä, jotka sytyttää mussa valtavan valokuvausfiiliksen! Toivottavasti pääsen joskus aina kuvaileen neitiä :) 

 Mentiin Amarilloon syömään ja varoitan jo valmiiksi, että kohta tulee tosi herkullisen näkösiä annoksia.. Mun oli luonnollisesti pakko pomppia vuorotellen jokaisen annoksen luona ottamassa kuva, koska ruokien kuvaaminen on vaan niin parasta edelleenkin..



Ihana Ruusulaakson Roosa, jonka kuvia oon jo varmaan viisi vuotta sitten ihastellu niin instagramista kuin facebookistakin >:D Roosan blogi on kans yks mun lemppareita, tykkään hirveesti neidin tavasta kuvata arjen juttuja ja jokin sen blogin tunnelmassa vaan viehättää mua älyttömästi.


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä Dear Soulmate blogin Anna! Tässä on sellainen tyyppi, jonka kanssa voisin kuvitella kehitteleväni pitkiä ja syvällisiä pohdintoja asioista. Sellainen mielikuva on jäänyt jo bloggailun perusteella, mutta se vain kasvoi kun nähtiin tuolloin :) 








En nyt millään muista mikä tää Essin annos oli, mutta aivan liian hyvännäkönen :D Mää niin otan tän ens kerralla ku käyn siellä syömässä!! 





























Sitten traaginen suklaabrownie :D:D Ensimmäinen annos oli kylmä ja kuulemma aivan kivikova. Toinen annos oli kyllä lämmin, mutta jälleen aivan kivikova. Ajattelin sen kovuuden olevan sellaista normaalia liioittelua, tiiätte varmaan mitä meinaan. Jos kakkupala ei ole aivan suussasulavaa höttöä kuin sen kuuluisi olla, se leimataan nopeasti kovaksi.. Mun oli kuitenkin pakko päästä kokeilemaan tuota kakkupalaa itsekkin ja siis käsi sydämellä voin vannoa, etten saanu haarukkaa läpi tuosta :D Yritettiin myös pihviveitsellä eikä sekään uponnut... Ihan oikeasti, pihviveitsellä. Vaikka annos ei ollutkaan mun, en voinut vastustaa kiusausta kysyä tarjoilijalta löytyisikö heiltä järeämpiä aseita tuon jälkkäriannoksen syömiseen. Pyysin myös paria tarjoilijaa yrittämään saada haarukka läpi browniepalasta, mutta tuloksetta :DD Kyllähän tuollainen episodi nyt herättää mussa älyttömän määrän hilpeyttä, koska kakkupalan mukanahan pitäisi ilmeisesti tuoda ruokailuvälineenä kirves tai moottorisaha. Toisaalta harmittaa heidän puolestaan, jotka pettyvät saadessaan ei ihan odotuksia vastaavaa brownieta.. Meidän kohdalla ainakin asiakaspalvelu pelasi eikä browniesta luonnollisestikaan pyydetty maksua - taisi tulla juomatkin ilmaiseksi.

Syömisen jälkeen vaihdoin seuraa ja suuntasin Heidin kanssa 45 Specialiin kuuntelemaan Stam1naa. Sinällään hauskaa, että lähdin blogitreffeiltä ystävän mukaan, jonka myöskin oon tavannut tästä mystisestä blogimaailmasta. Tää tyttöhän on yksi mun parhaimmista ystävistä, joten kyllä bloggaamisella on todistetusti myös näitä hyviä puolia ;)





En tiedä oonko kovinkaan laajasti täällä blogissa
puhunu, mutta monen muun asian lisäksi oon myös musiikin suhteen aika kaikkiruokainen. Ei ole mitään tiettyä tyylisuuntaa, joka kelpaisi ainoastaan vaan hyvät biisit kolahtavat oli ne sitten iskelmää tai kovaa revitystä.. Harmi vaan, että tila oli noin pieni eikä 45:sen äänentoistokaan ole mistään hulppeimmasta päästä.. Oliko kukaan muu tuolla keikalla? :)




Kokonaisuudessaan oli kyllä aivan mahtava ilta ja oli ihanaa nähdä tyttöjä ensimmäistä kertaa :) Onneksi meillä on jo kaikkea kivaa suunnitelmissa tulevaisuudessakin, toivottavasti vaan aikataulut menee hyvin mun kannalta, jotta pääsen mahdollisimman monesti mukaan!
Kiitos vielä tytöille illasta :)



20 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :) Olitpa ihanasti kirjottanu meistä kaikista. :)<3 Sinun kaa oli kiva tutustua! ois kyllä jees joskus rupatella enemmänki syvällisiä yhdessä. Sulla niin hyvät mielipiteet kaikkeen ja sanot asiat suoraan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! :)<3 Pitää joskus paremmalla ajalla jutella kaikesta :3

      Poista
  2. Vaikuttipa ihanalta tapaamiselta, tosi kivaa, että ootte "löytäneet toisenne"! :)

    http://fashiontipsy.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus! ja hei kyllä tiiänkin yhteisiä tuttuja vaikka millä mitalla haha ;D kohta nähdään uudestaan! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Julia!<3 Haha mää tiiän (muistelen tietäväni) yhden, mutta enempää ei tuu mieleen :D Ehkä pitää mennä facebookkiin kurkkimaan.. Ylihuomenna jo!<3

      Poista
  4. Tiistaita odotellessa!! Kivoja sanoja C:

    VastaaPoista
  5. Oottapa niin kauniita tyttöjä kaikki! Blogimiitit on kyllä huippuja, ihan niinku meiänki pikkujouluilut, sellasia pitäs olla lisää! :) On ihan mahtavaa miten blogien kautta voi löytää ihan oikeita ystäviä.

    Minä olin myös tuolla keikalla, riekuin eturivissä! On kyllä säälittävän pieni tuo nelivitosen tila ja äänentoistokaan ei kauheesti korvia hivellyt, mutta noo pikkujuttuja. Olihan se keikka itessään kova ja se jo pelasti mun illan ku sain parit hymyt Pexiltä eheh... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Pitäis tosiaanki järkätä vielä enemmän sellasta kaikkea pientä kivaa :) Eturivissä oikeen!! Sulla ollu hyvät oltavat siellä ;D

      Poista
  6. Oi, ihan huippua tuollaiset tapaamiset! <3 ihanaa! :)) aurinkoista päivää sulle ihanuus! <3

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus! <3 kohta nähdään uudestaan! :)<3

    VastaaPoista
  8. Löysin blogisi eilen ja jäin selailemaan tätä pitkäksi aikaa eilen ja tänään! En yleensä tee enää nykyään niin millekään blogille! Tykkään ihan hirveästi tyylistäsi kirjoittaa ja postausaiheistasi ja siitä, että postauksillasi on mittaa eivätkä ne ole sellaisia tynkäpostauksia. Rakastan myös hiuksiasi, ne sopivat tosi hyvin sulle! Oot kyllä niin pirteä piristys muihin blogeihin, joita luen, että pakko sinua on alkaa seurailla. Heh, kiitos että piristät iltaani blogillasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi ihan mahtava kommentti Reetta, kiitos!<3 Palautetta on aina ihan mahtavaa saada ja varsinkin tuollaista tottakai :) Toivottavasti onnistun piristämään iltojasi jatkossakin!

      Poista
  9. Vau tosi kiva blogi ja hienoja kuvia!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat