sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ovatko muistot kalleinta kultaa?

Tässä teille postaus sanaakaan muuttamattomana puolenvuoden takaa maaliskuulta. Hassua miten paljon asiat ovat muuttuneet, mutta vielä hassumpaa kuinka jokainen sana pitää edelleen paikkansa.. Ps. tällasia postauksia mulla on luonnoksissa tyyliin joku viiskymmentä, vois ehkä useemminkin selailla niitä läpi..



Jenni Vartiaisen kappale Suru on kunniavieras on jo pitkään puhutellut mua tosi paljon. Huomaan selvästi itsessäni piirteitä, jotka todistavat minun pitävän surua kunniavieraana. Vaalin ja hoidan suruani ja joskus kasvatan sen jopa tyhjästä. Jollain tapaa tykkään olla surullinen. Onko se sitten tätä suomalaista melankolisuutta, mutta jollain masokistisella tavalla pidän siitä tunteesta kuinka sydäntä puristaa eikä kyyneliä voi estää valumasta. Pystyn käytännössä minä tahansa hetkenä laittamaan itseni itkemään ja tuntemaan kuinka sydämeen yrittää murtua pientä rakoa. Siihen riittää pari minuuttia musiikkia ja umpinaisin silmin hankittu oma rauha.


Näinä hetkinä palaan yleensä muistoihin. Isompiin asioihin, mutta myös yksittäisiin hetkiin. Katseisiin, kosketuksiin, sanoihin. Joskus olin helposti tosi surullinen ja jäin usein loukkuun sen surun tuoman vallan kanssa. Vaikka se tunne itsessään ei olekaan hyvä, sen tuoma voima on jotain mahtavaa.

Olen enemmän kuin muistankaan miettinyt ihmisiä, jotka elävät ainaisessa harmaudessa. He eivät salli itselleen sydäntäriipaisevia hetkiä eivätkä vaivu voimattomina sängynpohjalle. Kuinka he voivat sitten kokea niitä kaikista kirkkaimpiakaan hetkiä? Voivatko he tuntea sen pakahduttavan onnen ja elämänilon? En usko, että on olemassa mahdollisuus valita ja vapauttaa itsensä kokemaan ainoastaan iloiset tunteet. Se on joko kaikki tai ei mitään. Jos haluaa kokea sen kaikista suurimman onnen, on myös pystyttävä kokemaan suurin suru.


Voisin kiittää nuorempaa itseäni siitä, millainen olen nykyisin. Osaan surra ja palata niihin viiltäviin muistoihin, mutta enää ne eivät vedä minua mukanaan. Silloin tällöin käväisen siellä pimeämmällä puolella, tunnustelen sitä maailmaa ja hengähdän syvään. Sen jälkeen kuitenkin palaan tähän nykyisyyteen ja kannan mukanani yhä enemmän asioita, joita arvostan ja joista olen kiitollinen. Muistan paremmin millaista on ollut joskus ja tiedostan yhä selkeämmin millaista haluan tulevan olevan.


Ovatko muistot teidän mielestänne kalleinta kultaa? Itse pidän muistojani todella tärkeinä. Arvostan ja vaalin niitä joskus eniten sydäntä hajottaneita asioita, myös niitä jotka satuttavat edelleen. Olen käsitellyt kaikkea niin paljon, että pystyn nostamaan suupieleni vienoon hymyyn miettiessäni kaikkea tapahtunutta. Joskus toivoin ja joskus harvoin toivon vielä edelleenkin voivani unohtaa joitakin asioita. Tiedän kuitenkin, etten olisi oikeasti valmis luopumaan niistä vaikka saisin mahdollisuuden pyyhkiä ne pois ikuisiksi ajoiksi. Pyyhkisin silloin samalla pois osan itsestäni. Ilman näitä muistoja olisin aivan erilainen. En ehkä ymmärtäisi rakkaiden arvoa tai en tiedostaisi sitä, kuinka elämä saattaa joskus loppua odotettua aiemmin. En ehkä näyttäisi kuinka tärkeitä ne tietyt ihmiset ovat vaan saattaisin olla kylmä ja joutua vielä joskus katumaan sitä lopun elämääni. En ehkä sanoisi suoraan mitä tunnen, en ehkä avaisi sydäntäni ja ajatuksiani muille yhtä helposti. Kaikki nämä ovat asioita, joita arvostan muissa ja haluan pystyä arvostamaan myös itseäni näiden ominaisuuksien myötä.


En ole aina ollut samanlainen kuin nykyisin. En ole ymmärtänyt asioista paljoakaan. Mutta enhän minä ole ollutkaan kuin pieni tyttönen silloin. Pikkutyttö oon edelleenkin, mutta silti niin paljon viisaampi. Niin paljon paremmin elämää ymmärtävä.


Joskus huomaan ajattelevani näkökulmasta, josta en pidä. Tiedän sen olevan väärä suunta, mutta mikä siinä on, että ne kielletyt reitit ovat yleensä niitä kiinnostavimpia? Niistä tiedän, että mulla on vielä paljon opittavaa ja nähtävää. Oon ammentanut muistoistani ja kokemuksista irti niin paljon kaikkea, etten usko monenkaan käsitelleen asioitaan yhtä paljoa. Haluaisin niin kovasti olla tarpeeksi viisas, etten enää kasvattaisi sydäntäsärkevien muistojen tilaa, mutta tiedän sen olevan vielä aivan liian aikaista. Määhän oon vasta ihan keskeneräinen ja tuun vielä kokemaan niin paljon kaikkea, tuun vielä oppimaan niin paljon etten nyt varmaan edes uskoisi jos joku kertoisi.

Odotan jokseenkin vähän kauhulla tulevaa. Mistä asioista tulen vielä saamaan surullisia muistoja, vaikka kaikkeni yrittäisinkin toimia niin kuin kuvittelen olevan oikein? Tiedän niitä vielä tulevan, koska sellaistahan elämä vain on. Kaikki ei todellakaan ole aina itsestä kiinni, mutta yritän silti pyrkiä tekemään kaiken minkä vaan voin.



14 kommenttia:

  1. Siun postausten samastuttavuus hämmentää miuta aina yhtä paljon. :D Oon nyt kuluneen vuoden aikana pyöritelly ihan samoja juttuja päässäni.

    Nyt kyl Jenni kruunas kaiken. (Ja viiskyt postausta luonnoksissa!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sun murre, en vaan kestä tuota :DD Elämme hämmentäviä aikoja kuomaseni!

      Poista
  2. Oot Anni ihan käsittämättömän upea ihminen! <3

    Tää teksti oikeasti laitto ajattelemaan ja samalla oli mulle täydellisesti ajoitettu. En pysty sanoin kuvailemaan tätä tunnetta, luin koko jutun kahteen kertaan (jopa biisi piti laittaa uudestaan soimaan). Tuntuu vaan että tajusin just elämästäni jotain tosi oleellista, KIITOS <3 oot huippu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!<3 Joskus se hetki vaan tulee kun yhtäkkiä jokin ymmärrys ja oivallus iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta! Ihan huippua, rakastan niin paljon sitä jos voin auttaa jotakuta sen oivaltamisen suhteen! Hali<3

      Poista
  3. "Arvostan ja vaalin niitä joskus eniten sydäntä hajottaneita asioita, myös niitä jotka satuttavat edelleen. Olen käsitellyt kaikkea niin paljon, että pystyn nostamaan suupieleni vienoon hymyyn miettiessäni kaikkea tapahtunutta. Joskus toivoin ja joskus harvoin toivon vielä edelleenkin voivani unohtaa joitakin asioita. Tiedän kuitenkin, etten olisi oikeasti valmis luopumaan niistä vaikka saisin mahdollisuuden pyyhkiä ne pois ikuisiksi ajoiksi. Pyyhkisin silloin samalla pois osan itsestäni. Ilman näitä muistoja olisin aivan erilainen."

    Mulla kulki tätä lukiessa melkein kylmät väreet, ihan kuin olisin itse kirjoittanut nämä sanat. En kyllä tiedä, olisinko noin osuvasti sitä osannut ilmaista. (Ja mulla onkin itse asiassa luonnoksissa tekstiä samasta aiheesta, hui.) Meillä on hyvin rajallinen vaikutusvalta siihen, mitä meille tapahtuu, erityisesti niihin negatiivisiin asioihin. Ja kun ne ovat tapahtuneet, ei niitä tai niiden vaikutuksia voi pyyhkiä pois, vaikka kuinka haluaisi. Ne on vain otettava vastaan ja hyväksyttävä osaksi omaa tarinaa, vaikka se onkin vaikeaa ja voi kestää vuosia. Kaikki arvet ovat minun arpiani, merkkejä eletystä elämästä, rakkaudesta. Ne tekevät minusta sen, kuka nyt olen. Ja vaikka en aina olisikaan ollut viisas tai rohkea, niin nyt olen kuitenkin kaikesta huolimatta tässä, elossa ja onnellisena. Siinä on jo yksi asia, josta voi olla ylpeä.

    Ja tosiaan, suru ei paljon ovikelloa soittele vaan tulee sisään kutsumatta. Suurin osa positiivisista asioista on kuitenkin ihan itsestä kiinni, joten sen sijaan, että odottelee sitä surua tulevaksi, kannattaa juosta ilon perässä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkaisehan näitä ajatuksias, ois mielenkiintoista päästä lukemaan! Totta kaikki mitä kirjotit tuossa :) Ja jos joskus ei ois ollut typerä ja toiminut väärin, niin sen luultavasti tulisi tekemään vielä joskus tulevaisuudessa.. Ihana sinä<3

      Poista
  4. Jälleen kerran täytyy todeta että pystyin samaistumaan postaukseen. Välillä jopa yllätyn, kuinka paljon samanlaisia ajatuksia sulla on kuin mitä omassa päässä pyörii. Toisaalta on ihana huomata ettei ole yksin omien outojen ajatusten kanssa.

    Tämä jos joku blogi vie lukijan mukanaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS!<3 Samoja ajatuksia risteilee varmasti niiin monen päässä, mutta eihän muut siitä tiedä, ellei henkilö näistä kerro :)

      Poista
  5. Voi ihanaa, että olet taas alkanut kirjoitella ja vieläpä näitä parhaitasi, jotka saa ajattelemaan omaa elämää ja yleisestikin niitä elämän oikeasti tärkeitä asioita. :) Tuntuu, että nykyään kun kaikki on jollain tapaa melko pinnallista, niin ihan itsekin saattaa unohtaa pohdiskella syvällisemmin asioita ja elämää.

    Mua jollain tapaa ärsyttää, kun aina kaikki pystyy niin samaistumaan blogiteksteihin, mutta nyt tuli kyllä itsellekin ensimmäistä kertaa sellainen olo, että tuohan on melkein kuin minun kirjoittamaa. Tietysti pieniä eroja on omassa elämässä ja pakko ollakin, kun kaikki me ollaan tosiaan kuljettu se oma polku (tuo liittyy siihen, mikä saa ärsyyntymään tuossa "samaistumisessa", jotenki tuntuu, että on pakko samaistua, vaikka todellisuudessa kaikki kokee asiat silti omalla tavallaan). Et varmaan ymmärrä tuota ärsytystä tai mitä sillä meinaan, mutta se nyt ei olekaan oleellista tässä kommentissa. :)

    Mutta tosiaan, itsellä on myös ollut nuoruudessa ne synkät ajat ja jollain tapaa ne on samalla niin rakkaat, mutta pelottavatkin muistot. Siihen tunteeseen on välillä jollain tapaa vapauttavaa ja pakkokin palata, että muistaa ja tuntee oikeasti sen nykyhetken tärkeyden. Ja sen, kuinka hyvin asiat oikeasti on. Myös tuo, että välillä on vain tehtävä itselle se surullinen olo ja oikein kieriskellä siinä. Se on niin jännä, että vaikka se olotila on niin valtavana itsessä, niin silti tietää, että siitä pääsee tuosta vain pois, kun on joskus sen selättänyt oikeasti.

    Sekava kommentti, jospa ymmärsit edes jotenkin, mitä meinasin. :) Ihanaa syksyä sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti sulle! :) Melko moni on pinnallista, mutta oon kokoajan alkanu vaan enemmän ja enemmän ymmärtämään sitä, koska se on vain suojaa itselle.. Vaikka oon tarkoituksellakin alkanut ehkä vähän ottamaan kevyempiä aiheita niin en nyt ihan kokonaan vois vaan jättää näitä pois kun nää on niin iso osa mua haha :D Ymmärrän tuon samaistumisärsytyksen! Ymmärsin muutenkin mitä meinasit ja tuo toisiks viimenen kappale on aivan ihana! Ei paljoakaan osaisi arvostaa ilman niitä muistoja.. Ihanaa syksyä sinnekin<3 :')

      Poista
  6. WAU upea teksti osaat pukea asiat niin hyvin tekstiksi!

    VastaaPoista
  7. Tää teksti laittoi ajattelemaan, ja täytyy sanoa että samaistuin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat