sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Totuuksia



Mun mielestä ihmissuhteet ja parisuhteet on kummallisia. Joskus on jonkun kanssa ja pitkään kuvittelee, ettei voisi elää ilman toista ja sitten joidenkin vuosien päästä saattaa jo olla jonkun toisen kanssa samanlaisin ajatuksin. Tai hetkessä tuntee todella vahvaa sielunsisaruutta jotakuta kohtaan ja kertoo hänelle vaikka suurimmat salaisuutensa, mutta vuoden parin päästä häntä vain tervehtii kadulla vastaantullessa. Enkä siis tarkoita näitä omina kokemuksina vaan maailmanmenona yleisesti. Musta tää on jotenkin äärimmäisen pöllästyttävää ja monet kerrat oon jonkun kanssakin pohdiskellut näitä. Miten muka tunteet ja ajatukset ja kaikki voi muuttua niin paljon ja miksi niitä silti pitää niin absoluuttisina totuuksina silloin niin tuntiessaan?



Kaikki aina sanoo, että elämä rajottuu hirveästi kun on koira eikä sitten enää voi tehdä mitään, mutta mää oon nyt koiran kanssa kuukaudessa nähnyt oikeasti kymmenen kertaa enemmän kavereita ja vieraillut paikoissa kuin muuten tämän vuoden puolella..



Rakastan pukeutua kunnolla ja koota mieleisiä asuja, mutta en vaan jaksa olla niissä. En osaa käyttää korvakoruja. Enkä juuri mitään muitakaan koruja.. Vai kuinka monesti ootte nähneet mulla jotain? ;)


En oo käytännössä treenannut ollenkaan neljään kuukauteen - muutamaa lenkkiä noin pitkänä aikana ei lasketa. Mun kroppa oli aika kiva omasta mielestä ja nyt peilistä näkyy hoikempi, mutta samalla paljon löysempi kroppa. Yksikin päivä tässä lähettelin snapchatissa kavereille kuvia mun makkaroista, eli oon täysin sujut asian kanssa. Ehkä jopa jotenkin huvittunut? Okei ei mulla nyt mitään oikeita makkaroita oo - tiiätte niitä ku istuu tai housut puristaa, mutta ennen näky edes vähän vatsalihaksia ja nyt ne on kadonneet kuin tuhka tuuleen ja onhan se vähän harmi. Toisaalta ihan sama! Kiva sitten joskus taas alkaa treenaamaan kun tietää tulosta tulevan aina tauon jälkeen.


En tykkää oikeestaan mistään alkoholijuomasta. En tajua sitä, kuinka niin monella tekee mieli sitä saunakaljaa tai siideriä tai ihan muuten vaan tissutella tai nauttia juomista. Phtyi. Oulun 1barin mansikka ivanov on ainoa, joka mun tähänastisessa elämässä on ollu aidosti hyvän makunen alkoholijuoma. Mulle on vitsailtu sellaisesta alkoholiongelmasta kun kaikki juomat vanhenee kaappiin ja se mahtaa olla myös mun diagnoosi.


Oon nyt ehkä vuoden parin aikana pikkuhiljaa kehittänyt itseeni jonkin ihmeellisen jutun, jota pidän puolustusrefleksinä. Jos mulle meinaa tulla paha mieli jostain asiasta niin käännän kyseisen asian sellaiseksi, ettei sillä ole mulle mitään väliä. Tottakai tiedän miten asian oikea laita on, mutta saan "kylmetettyä" itseni melko hyvin, että pystyn aikalailla välttämään sitä pahaa mieltä ja kääntämään sen enemmän välinpitämättömyydeksi. Kai mulla on joskus ollut niin monesti paha mieli, että se on vaan nyt riittänyt.. En kuitenkaan yhtään tykkää tästä muutoksesta itsessäni, mutta ei tää oo myöskään asia, jonka tekisin ihan tietoisesti vaikka tiedostankin sen. Se välinpitämättömyys vaan valtaa mut aikalailla heti sen pahanmielenfiiliksen jälkeen.. Pöh.


Kuvituksina koneelle unohtuneita räpsyjä, kiitos Senja ja Heidi!


39 kommenttia:

  1. Noi hiukset on täydelliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla tavallaan kyllä! :D En vaan jaksanut itse olla yhtä edustava aina hiusteni kanssa ;D

      Poista
  2. Wau, oot iha todella kaunis!!!! :)

    Heheh, miun tekee joka viikonloppu mieli useampaakin siideriä, ku se on vaa niin hyvää :D Mut juu, turhia kaloreita ja huono olo seuraavana päivänä jne..... Eli kyllä tuo siun ""alkoholiongelma"" on huomattavasti parempi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! :) Haha no joo on kyllä kun miettii :D! Tavallaan vaan joskus harvoin kylläkin harmittaa kun pitää olla tylsimys ku ei kiinnosta juhlia tai muuten tissutella :D Mutta ehkä se on oikeasti hyvä vaan ;)

      Poista
  3. Noissa ekoissa kuvissa, onko noi kiharat aidot? Ja jos ei, niin millä/miten ne on tehty? Ihan mielettömän ihanat ♥_♥ Oon aina haaveillu just tommosista isoista laineista mitkä keskittyy tonne latvoihin... Mut sen sijaan mulla on vaan ihan ihan vähän luonnonkiharuutta, joka ei oikeestaan näytä hiuksissa yhtään miltään. :D

    Ihan hirveen kaunis olet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ku oliski!! Tuollaset isot rennot laineet on kans mun ehottomat lempparit :) Hiukset näyttää aina hyviltä niillä! Ne on tehty ihan kihartimella :) Etippä postaus tyyliin "näin teen mun rennot kiharat" tms :) Mullakin nuorempana taipu hirveästi latvot naamalta ja sen vierestä, mutta nyt ne on aika suorat :D KIITOS<3

      Poista
  4. Mä luulen, että eri ihmisten ja ystävien kanssa elämänvaiheet vaan heittelee niin paljon ja jokainen on tavallaan "eri vaiheessa" omassa elämässään, niin aina ei jutut välttämättä natsaa enää samanlailla, kuin vaikka vuos sitten. Itse huomasin sen ehkä elävämmin sen jälkeen, kun sain lapsen. Toki mulla on pysynyt ystävyyssuhteet (ne oikeat) hyvänä, mutta sitten taas osa on jäänyt sille moikkaus-asteelle. :) Hienoja ajatuksia sinulla täällä blogissa ja tykkään juuri lukea semmoisia pohdiskelevia tekstejä. Ja saanko kerran vielä kehua tota sinun karismaattista ulkonäköä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä aivan totta ja varmasti pitää aika hyvin paikkansa :) Lapsi on vielä niin iso asia, mutta toisaalta se on siltikin hassua, sillä ei mun välit niihin oikeisiin kavereihin muuttuis mitenkään vaikka heillä oiskin lapsia :D!! Kiitos ihana, karismaattinen on ilmaisu, josta tykkään<3

      Poista
  5. Pakko kommentoida, että kauniita kuvia! Sulla on niin kivan omaperäinen tyyli. Ja olen tainnut joskus aiemminkin kommentoida, että tuo sun hiustenväri on upea :)

    Tuo mitä pohdiskelit ihmissuhteista ja parisuhteista... olen joskus miettinyt samaa ja tullut siihen lopputulokseen, että kaikilla ihmisillä on aikansa. Niin surullista kuin se välillä onkin, jokaisen ystävän ei kuulu "kulkea mukana" koko elämää. Jotkut ihmiset kuuluvat vain tiettyihin elämänvaiheisiin. Näin mä ainakin uskon. Esim. lapsuusajan kavereista osa hypähtää helposti pois, samoin nuoruuden ystävistä. Toisten kanssa sitä etääntyy jo pelkän välimatkan takia, jos yhteydenpito jää. Sitten on niitä erkaantumisia, jotka tapahtuu muuttumisen takia. Kaikkihan me elämän aikana muututaan ja eletään "oma syklimme" :) Onneksi on kuitenkin niitäkin ystävyyksiä, jotka säilyy läpi elämän! Ja parisuhteita, jotka kestää ;)

    MS / Beauty Highlights

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Kuvissa näkyvä väri on ikävä kyllä jo muuttunut, koska se oli aika vaikea ylläpidettävä verrattuna luonnollisempaan :) Noin se varmaan meneekin ihmissuhteissa ja elämäähän se vain on, jonka kulun on alkanut jo aikalailla ymmärtää näin vanhetessa :) Mutta on se silti vaan niin outoa.. Ei niinkään itse asia vaan se, millainen se on meidän mielissämme.

      Poista
  6. pakko sanoa että voi että olet ihana <3 no more words needed!

    VastaaPoista
  7. Nuo sun hiukset on niin mahtavat! Ja oon ihan samaa mieltä tuon alkoholin kanssa, ainut mikä on oikeasti hyvää ja jota joskus tekee saunan kanssa mieli - on Sommersbyn päärynäsiideri. Samaa oon saanu kuullat, että alkoholi vanhenee jääkaapissa. Ei vaan tule koskaan tilaisuutta niitä nauttia kun tarjoutuu aina kuskiksi kun se juhliminen ja viinan kittaaminen ei vaan kiinnosta. Mua taas ärsyttää, että lihaksia löytyy, mutta ne on tuolla jossain kerrosten alla piilossa. Kyllä nämä kinkun vielä tästä sulaa, you'll see!

    PS. Taidan hankkia koiran.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on ainoa mikä mulla joskus menee alas, mutta harvemmin sekään enää nykysin :D Sitä kuitenki aina yritän ottaa ku ei oo muutakaan :'D Kyllä ne kuulu joskus vielä paljastuu sieltä kerrosten alta ku jaksat vaan ite uskoa niin!

      Poista
  8. Kaunotar! ♥ Mä olen ajatellut sen niin, että jotkut ihmiset vähän kuin vierailevat siinä omassa elämässä ja toisinpäin. Mullakin on ihmisiä, jotka ovat tuntuneet hurjan läheisiltä tiettynä hetkenä, mutta sitten se on jotenkin hiipunut. Joidenkin kanssa nopeammin ja joidenkin kanssa vuosien aikana, mutta niin se vaan menee. :) Tärkeimmät tyypit, joissa vaan on sitten enemmän sitä jotain ja loppujen lopuksi eniten yhteistä sellaisella tavalla, jota ei välttämättä edes pysty suoraan osoittamaan, pysyy elämässä kaikki elämänvaiheet.

    Mäkään en tykkää käyttää koruja, enkä tykkää alkoholijuomista. :D Joskus join tosi hyvää mansikka margaritaa, mutta en oo sen jälkeen juonut yhtä hyvää samaa juomaa muualla, meh. Jos juon, niin 1 annos on maksimi, kun kaikki alkoholimaut maistuu sen jälkeen liian öklöiltä, makeilta, vahvoilta tai muuten vaan pahalta. Korvareiät multa löytyy, mutta koskaan en käytä korviksia, en jotenkin osaa. Kaulakorut on oikeastaan ainoat, jotka tuntuu luonnolliselta muutaman luottokäsikorun lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Noin on kyllä itselläkin, mutta monet kyllä pysyvät silti oikeasti hyvinä ystävinä vaikka välissä olisikin hiljaisempaa.. Eli he eivät käytönnössä edes koske tätä asiaa kun nyt miettii haha :D Mulle kyllä joskus aina maistuu, mutta vaan silleen kun on jotain muuta niin kivaa, että se juominen menee vähän vanhingossa huomaamatta :D Että jos jossain pitäis istua ja juua nii ei ikimaailmassa..

      Poista
  9. Upeita kuvia! Ja huippu tekstiä, samaistuin niin moneen kohtaan!:D

    VastaaPoista
  10. Ihan sama ajatus munkin mielessä pyörii parisuhteiden suhteen. Pelottaa vaan aloittaa taas uudestaan, kun mieltää ne täysin ennalta arvaamattomaksi ja tietää että tunteet, vaikka kuinka voimakkailta vaikuttaisikin alusta, saattaa muuttua eräänä kauniina päivänä ihan mihin tahansa suuntaan. Tarkoitan sekä mun tunteet, että toisen. Kumpi tapauksessa liian paha maku jää siitä suuhun kun suhteet menee pieleen jä sellainen kokemus painuu mun mieleen kovasti pitkään jälkeenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niii-in.. Tähän asiaan on niin helppo kertoa mielipiteitä ja avata ajatuksia, muttakun käytäntö on niin eri kuin teoria :D Eikai se auta ku kokeilla, enemmän varmaan harmittaa sitten jos ikinä ei ole yrittänytkään..

      Poista
  11. Upeita kuvia susta! Senkin kaunotar <3

    VastaaPoista
  12. Sun hiukset on aivan ihanat!! Ja kauniita kuvia muutenkin :)

    VastaaPoista
  13. Vautsi vau!!! Samaa asiaa mietin ihmissuhteiden kohdalla.

    Hyvältä näytät vaikka treenit oliskin ollut vähemmällä :)

    VastaaPoista
  14. Kaunotar ♡♡ toisiksi viimenen kuva etenkin on aivan täydellinen ♡ ihan mun lemppari näistä! Okei myös tuo kolmanneksi viimenen! Ihana lukea tämmösiä totuuksia sinusta :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!<3 Näitä tykkään itekki lukea muista :)

      Poista
  15. Oot niin kaunis <3 vitsi mäki tuota ekaa ihmissuhde/parisuhdekohtaa oon miettiny, se on oikeesti tosi hassua, miten joku niin tärkeä hemmo voi yhtäkkiä olla enää vaan moikkausasteen frendi :D mulla on vähä sama homma noitten alkoholijuomien kanssa, mä en hirveesti ees juo ikinä ni sitte ne menee vaa tyylii vanhaks ku en jaksa juoda :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana<3 Niin :D Se on niin tyhmä tunne kävellä jotain vastaan morottaen vaikka tavallaan tietää toisesta niiiin paljon enemmän..

      Poista
  16. Voi elämä mitä kuvia rakas Anni<3
    Muistutan että meidän ristinolla mustikkashotit oli kyllä törkeen hyviä!!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos rakas<3 Nojoo, mut se oli se seura ;D

      Poista
  17. Oot aivan huikeen kaunis nainen ja vielä eri tavalla kun muut, siun kuvissa näkee jotain sellasta mikä välittyy tänne ruudun toiselle puolelle wau-elämyksenä (tää on tosi vaikee puker sanoiks :D) ja tuohon alkoholiasiaan,niin oon ite aivan samanlainen,en vaan tykkää mistään alkoholijuomasta, limppari on se juttu :'D Ja se on kyllä jännää miten sellanen ihminen jonka kanssa on kolenut vaikka mitä muuttuu tuntemattomaks,ite oikeastaan vihaan "tilapäisiä" kaveri/parisuhteilta. En haluis olla jonkun kanssa kaveri muutamaa kuukautta tietäen että kaverisuhde tulee päättymään. Haluun ihmisiä jotka pysyy miun elämässä mahdollisimman pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! :D Älytön kehu, kiitos hirveästi<3 Mutta niinhän se kauneus on katsojan silmissä :) Mää en tykkää limpparistakaan :DD Enkä kivennäisvesistä.. Tai no siis joo tykkään periaatteessa limppareista, mutta se on sellainen desi maksimissaan kaks desiä niin raja on siinä :D Määkään en tykkää siitä ja varmaan siks mulla onkin vähän kavereita.. :)

      Poista
  18. Wau! Mielenkiintonen postaus (samaistuin nii-in paljon) ja upeita kuvia! :)

    VastaaPoista
  19. Et oo ainut ton juomisen ja tissuttelun kanssa! Täällä toinen nirso, joka ei tykkää yhestäkään alkoholijuoman mausta haha :-D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat