sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Ennakkoluuloista



On hassua miten helposti ja mielelläänkin ihmiset ovat tekemässä päätelmiä muista. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää toisen ihmisen tarinaa ja sitä, mitä hän on kokenut. Ei edes niiden lähimpien vaikka periaatteessa tietäisitkin kaiken, saattaa vielä olla jotain kertomatta, ja vaikkei olisikaan et voi koskaan täysin eläytyä niihin tilanteisiin ja tunteisiin, joita hän on kokenut. Naurat kun joku kävelee hassusti kadulla, mitä jos hänellä on jokin vamma, jolle ei itse voi mitään? Joku nuokkuu ryysyisen näköisenä kadunkulmassa, mitä jos häntä on vaikka pahoinpidelty? Sama toimii kuitenkin myös toiseen suuntaan. Mies kävelee kukkakimpun kanssa kotiin, entä jos hän onkin lyönyt vaimoaan edellisenä iltana?

Näin joskus kuvan, jossa oli edestä päin vanha mies istumassa ja hänen vierellään valkoiseen mekkoon puettu nuori tyttö. Mies näytti tuimalta kun taas tyttö hymyili säteilevästi. Alla oli kuva, jossa heidät näytettiin takaa päin. Miehellä oli käsissään kukkakimppu kun taas nuori tyttö piteli selkänsä takana kirvestä. Kuvatekstinä oli jotain siitä, kuinka ulkokuori voi pettää tms.



Varsinaisesti tuo ei ollut sitä mistä aloin kirjoittamaan, mutta toinpahan asian esille selkeilllä esimerkeillä. Pari kuukautta sitten olin koiran kanssa pihalla. Päälläni oli vaaleansininen tuulitakki, keltainen pipo, tummat kollarit ja lenkkarit. Kaikki - pääosin 40-60 vuotiaat naiset - katsoivat mua kevyt hymy kasvoillaan. Kuin ajatellen reippaan nuoren naisen olevan ulkoilemassa koiransa kanssa, he katsoivat mua hyväksyen. Hymyilin heille takaisin ja tiedättekö ilmassa väreili sellainen harmonia.

Menin kotiin, vaihdoin päälle revityt farkut, maiharit ja maastonvihreän takin. Viisi minuuttia aiemmin olin ollut ulkona koiran kanssa sporttisissa vaatteissa ja kerännyt hyväksyviä ilmeitä ja hymyjä. Nyt moni, liian moni, katsoi mua pitkään kuin paheksuen. Jo kerrostalomme pihassa sain leikkimielisen huikkauksen "hei tyttö sun housut on rikki". Kauppaan käveltyäni huomasin erityisesti vanhempien naisten kääntyvän jopa katsomaan perääni. Näinhän se menee varmaan yleensäkin, mutta nyt näin sen eron niin selvästi kun jatkoin matkaa samontein vain vaatteet pikaisesti vaihtamalla. Mulla oli tosi luonnolliset meikitkin, pelkkä kevyt meikkivoide. Mikä tässä 'myöhäisemmässä' minussa herätti niin paljon jotain negatiivista, että moni katseli niin pitkään niin paheksuvalla ilmeellä? Aivan kuin oisin muuttunut ihmisenä siinä vaatteiden matkassa :D Reippaasta, fiksusta nuoresta naisesta joksikin yhteiskunnan alimman sarjan pulsuksi. Toki vähän liioiteltua, mutta silti musta tuntui..

Sanoin tuosta poikaystävälle silloin ja hän hämmästyneenä tokaisi, että eihän mulla edes ollut mitään kummoista päällä. "Nimenomaan.."


Kaikki on varmasti joskus saaneet vastaavanlaisia paheksuvia tai kummoksuvia katseita ellei jopa ikävää kritiikkiä vieraalta ihmiseltä. Millaisten vaatteiden tai asujen takia teiän perään on katsottu?

Ps. postauksen kuvat kesältä, kiitos Liisi!


41 kommenttia:

  1. Upeita kuvia :) Ennakkoluulot on syvältä ja siksi yritän itsekin parhaani mukaan olla tuomitsematta ketään jos en oikeasti tunne. Ei voi koskaan tietää toisesta tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana!! :) Totta :) Itse yritän melkein keksiä tekosyitä, että saan ajatella toisesta jotain mukavaa :D Mielummin niin päin kuin ajattelisin kaikista pahaa...

      Poista
  2. Vau mitä kuvia, aivan älyttömän upeita! :) Tosi hyvä teksti myös! Inhoan sitä kun ihmisistä tehdään oletuksia pelkän ulkonäön perusteella. Itsekin oon siihen sortunut ihan liian usein, mutta yritän kiinnittää huomiota etten niin tekis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli<3 Nuorempana itsekin tein jonkun verran, kunnes itsestään jotenkin tajusin, että hei sehän tekee vaan musta typerän jos alan tekemään välillä aivan naurettaviakin oletuksia yms..

      Poista
  3. Upeita kuvia ja upea malli!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinne! :) Hyvä kuvaaja myös tekee paljon ;D

      Poista
  4. Vau, mitä kuvia taas! :) Kirjoittamasi teksti on kyllä hyvinkin totta ja mun on pakko myöntää, että arvostelen itsekin ihmisiä liikaa pelkän ulkokuoren perusteella. Kuitenkin tiedostan sen ja yritän päästä siitä eroon, en tosin omasta mielestä tuijota ihmisiä arvioivasti (toivottavasti ainakaan.. :D). Mua on katsottu paheksuvasti kun olin koulussa jumppatrikoissa?? Ja mua on myös "arvosteltu" sen takia, koska käytän nilkkasukkia XD. Öööm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora 8) Se on kuitenkin jo hyvä alku, että tiedostat tuon ja yrität muuttaa sitä :) Hahah toivottavasti et, en usko ainakaan ;D Nilkkasukista?!? :D Wot.

      Poista
  5. ja tämä sama pätee kaupassa . menet naisellisissa vaatteissa remontti puolelle korot kopisten . myyjästä heti näkee että toihan ei tiedä mitään näistä hommista . (siinä vaiheessa salaa myhäilen ajatuksissani että koulutus tältä alalta löytyy ja töissä tällä alalla ollaan että alappa antaa sitä mitä pyysin ;) ) jotenkin on vaan välillä tosi huvittavaa miten ihmiset osaakin olla niin ennakkoluuloisia toisia kohtaan.
    -eveliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin hyvä!! :D Itelläkin jotain tuollasia vastaavia juttuja ja ne on niin parhaita kun pääsee yllättämään ja silleen "näpäyttämään" kun onkin hyvä ;)

      Poista
  6. Muaki vähä harmittaa ihmisten ennakkoluulot varsinki ku ne tehhään nuinki järettömien juttujen vuoks ku vaatteet..Tulipa mieleen eräs tilanne ku olin käyny kaupungilla pojan kaa asioilla ja tykkään pitää korkkareita ja oli vissiin vähä ns hienommat vaatteet päällä muutenki tai jotai..noh, kotimatkalla poju halus käydä puistossa no mikä jottei. Arvaa kattoko ne muut mutsit siellä meikäläistä :D En tiiä hoksasitko pointin, mutta joka tapauksessa yleensä leikkipuistoissa ollaan tennareilla oor samting.. ;D Niinku yleensä itekki oon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosi inhottavaa :( Voin kuvitella tilanteen! Munkin joskus pitäny mennä reeneihin jostain suoraan ja oon ollu korkkareissa yms niin vähän on ollu sellasta pientä outoa katsetta, että miks joku tulee reeneihin noin laittautuneena :D Heh.. Ei tosin silleen niin pahalla, koska onhan ne tyypit kuitenkin joukkuekavereita, mutta kuitenkin :D Se on kyllä jännä tuo sun tilanne, että mikä sen sitten tekee sen paheksuvan katseen? :D Heti joku oletus, että oot sellanen heitukka, joka ei pidä yhtään huoltaan lapsestaan vai mitä?? :D Outoa..

      Poista
  7. Nää kuvat on niin upeita! <3 Ei vitsi, minkälainen reaktio pelkkien vaatteiden vaihtamista. Ja vieläpä nykyaikana kun mun mielestä revityt housut tai mikään muukaan erikoisuus vaatteissa ei ole enään mitenkään uutta. Pakko myöntää, että minäkin hieman mietin hetken revittyjen housujen ostoa, mutta "hällä väliä" ajattelin. Pitää olla ylpeä siitä mitä kantaa ja mitä tykkää pitää päällä. :) Mä en ole ajatellut mua kattovan paheksuvasti kun en ruukaa hirveästi katella ihmisiä silmiin, mutta varmasti on aina jotain mistä ihmisillä olisi sanomista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 :) No aijaa :D Nykyisin on kyllä niin monimuotosta elämää ja pukeutumista ja vaikka ja mitä niin hassua, että tuollainen hetkauttaa joitain :D

      Poista
  8. Riittää ihan että oon aasiasta adoptoitu niin kerään inhottavia katseita :/

    VastaaPoista
  9. Tuo on kyllä niin totta! :D Näin yhtäkkiä ei tuu mieleen tilanteita, ehkä vaan kuljen joka paikassa yhtä tylsänä hahah!

    VastaaPoista
  10. Yks asia missä huomaa eron ihmisten kohtelussa on kauppaan ja varsinkin vähän kalliimpaan kauppaan mennessä. Kun itse nuorena opiskelijana sinne menee, myyjät ei välttämättä edes tervehdi. Mutta kun sinne menee vanhempi ja "varakkaamman näköinen" henkilö, myyjät ryntäävät luokse kysymään tarvitseeko asiakas apua. Varakkuus määritetään ulkonäön ja iän perusteella monessa paikassa..:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :D Jos taas tuollainen vanhempi ja varakkaan näköinen henkilö menee johonkin vaikka Carlingsiin niin häntä katsotaan siellä kuin outoa :DD On vaikiaa tää elämä!

      Poista
  11. tiedän tunteen! välillä kaupungilla kävellessä tuntuu että jotkut katsovat hieman oudosti/paheksuen vaikka olisin pukeutunut ihan "normi"vaatteisiin, joita kuitenkin pidän ihan perus siisteinä :D en sitten tiedä ajattelevatko he jotain pahaa vai onko joidenkin yleisilme vain sellainen? :D silti tuntuu jotenkin hassulta tuollainen! ja sekin, miten paljon pelkkä ulkokuorikin voi hämätä.. olenkin iän myötä oppinut siihen ettei ulkonäön perusteella tosiaankaan kannata arvostella muita! joskus pidin erästä tyttöä tosi ärsyttävänä ja diivamaisena, jopa ilkeänä hänen päästä varpaisiin pyntätyn olemuksensa vuoksi, mutta loppujen lopuksi hänestä paljastui ihan todella mukava ja kiltti ihminen :) kannattaa siis todellakin miettiä ennen kuin tuomitsee toisia ennen tutustumista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joidenkin yleisilme on myös erittäin paheksuva ja jotenkin negatiivisen näkönen :D Varmaan itsekin kyllä joskus näyttää siltä, mutta yritän kovasti varoa sitä, etten vaan sellaisella ilmeellä kattele muita kun en sitä heille tarkoitakaan :D Itselläkin on pari tuollaista tuttua, joiden oon alkuun ajatellut mahdollisesti olevan vähän koppavia ja liian itsetietoisia, mutta heti keskustellessa heidän on huomannutkin olevan tosi suloisia ja sympaattisia :D Eikä se mun alkuun ajattelema koppavuus yms oo ollut mitenkään pahalla, vaan ainoastaan neutraali veikkaus vaikkei se siltikään ole kivaa..

      Poista
  12. Mua harvoin katsotaan koska pukeudun aika "klassisesti". Itse tosin kyllö katselen oikeastaan vähän kaikenlaisten ihmisten perään - ihan vaan mielenkiinnosta - just koska on mielenkiintoista miettiä - mikä sen vastaantulijan tarina saattaisi olla :) Varmaan joku joskus on ottanut itseensä tai luullut että paheksun, mutta toivottavasti useimmat ymmärtävät, että uteliaisuus omassa ympäristössä liikkuvia ihmisiä kohtaan ei ole rikos - ainakaan toivottavasti!

    Tosi mielenkiintoinen postaus kyllä ja kauniita kuvia - täytyypä tutkia blogiasi vähän tarkemminkin :)

    ❤: Lotta / My Happybubble

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä kyllä varsinkin vähän vanhemmat ihmiset tykkää :) Klassisesti pukeutuvista nuoremmista ihmisistä siis! :D Mää myös tarkkailen tosi paljon ihmisiä ympärillä, mutta pidän huolen etten näytä mitenkään närkästyneeltä :D Se on kuitenkin se suurin ero, kyllä normaalisti ihmisiä saa katsella - ei oo pakko vaan maata tuijotella :) Kiitos Lotta :)

      Poista
  13. Onpa kauniita kuvia <3 on kyllä surullista miten helposti ihmiset tuomitsevat toisia :(( ja oikeasti tuo sun esimerkki oli niin hyvä- siis noin iso reaktio pelistä vaatteista. Mitä ihmettä!! Mä en oo huomannut mitään erikoista, tosin voi johtua siitä etten hieveesti katso muita vastaatulevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Hah sun kommentti :D Ihan ku mun reaktio sillon.. Katseleppas joskus ihan mielenkiinnosta :)

      Poista
  14. Hyvä aihe! ja hieno meikki näissä kuvissa. Joo'o oon itse kanssa huomannut saman ilmiön ja se kyllä vähän ärsyttää, aina ihmiset ovat toitottomassa muiden hyväksymisestä vaikka eivät kumminkaan hyväksy toisia ja se näkyy monellakin tavalla :/ Lopetetaan vaikka kokonaan toisille puhuminen jos joku eroaa porukasta. Mulla on kokemusta asiasta niin koulussa kun muutenkin on ollut. Ei rasismiin aina tarvita edes sitä että joku on ulkomaalainen, vaan asia voi olla myös niin että on eri näköinen, on erilaiset hiukset tai jotenkin muulla tavoin erilainen kuten sinä kuvailit että joku voi olla vaikka huonosti kävelevä ja sitten ihmiset naureskelevat. Jos ei hyväksy muita ihmisiä sellaisina kuin he ovat, ei voi väittää olevansa avarakatseinen ja muut hyväksyvä ihminen. Joskus mietin että olisivatkohan ne muiden pilkkaajat sitten tyytyväisiä jos aivan kaikilla maailman ihmisillä olisi kaikki samat yleisesti katsotut "hyväksytyt" piirteet. Tuskin olisivat, toisia arvosteleva ihminen kun keksii joka tapauksessa valittamisen aihetta jostain mikä on muissa "pielessä". Mitä vaatteisiin tulee niin kerran vanhempi juopunut mies totesi metrossa minulle ettei aina kannattaisi bilettää, hän oli päätellyt bilettämisasian vaatetuksestani (ei ollut päällä mitään sen kummempaa mutta laukku oli värikäs ja takki myös muistaakseni). Tuossa oli taas yksi ääripääesimerkki, itse kun en biletä ollenkaan, mutta tällaisiakin johtopäätöksiä joku vieras voi tehdä toisten vaatetuksen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meikin halusiin tehä vihreäksi ihan punaisten hiusten takia ja hyvinhän se tuonne lehtienkin sekaan sopi ;D Tuo on hyvä ajatus, että mitä jos kaikki oltaisiin ihan samanlaisia ja yhdestä muotista. Huh kun ois kammottavaa!! Hyvä tuo esimerkki.. Ärsyttävä oletus, mäkään en haluaisi leimautua miksikään bilettäjäksi kun en ole :D Kiitos kommentista!

      Poista
  15. vau taivaallisen upeita kuvia ja hieno kirjoitus<3 ! Ennakkoluulot on kyllä pyllystä, mutta kun ihminen ei tunne toista, ainut asia minkä näkee on ulkonäkö, josta monet sitte vetää kaikenlaisia johtopäätöksiä, vaikka todellisuus oliski aivan jotain muuta!! kaikki me ehkä jollain tapaa analysoidaan ihmisiä, jopa miekin joskus mutta en koskaan millään pahalla(se on ehkä semmosta mielikuvitusleikittelyä) , mie ainakin yritän nähdä aina postiviisia asioita :) mutta sitä en missään nimessä ymmärrä, että nauretaan ja pilkataan ääneen jotain tuntematonta ihmisitä vieläpä sen ihmisen kuullen!! hyi mitä nöyryytystä. en siedä minkäänlaista kiusaamista, hyi=(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ihana<3 :) Mää analysoin ihmisiä älyttömän paljon ja tottakai joskus tulee huonompiakin juttuja mieleen, mutten ajattele niitä silleen haukkumismielessä tiedätkö..? Neutraalisti kuitenkin.. Musta se nauraminen ja pilkkaaminen on niin älyvapaata toimintaa, että huh..

      Poista
  16. Upeita kuvia! Hyvä on tekstikin, näitä asioita sietäisi tosiaan ajatella ja nostaa esille enemmänkin. Aina kaikki ei ole sitä, miltä ensi silmäyksellä näyttää! :)

    VastaaPoista
  17. Ei sinänsä liity nyt ainakaa noihi vaatetusjuttuihin ko ei itellä oo sattunu semmosen kautta mitää. Mutta ennakkoluuloihin sentää liittyy :D Meillä suku ja perhe on aina ollu nii avoimia pukeutumisen suhteen että ei kävis mielessäkään arvostella toisen pukeutumista. Son jotenki semmone malli minkä on kotoota oppinu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa mulla hävis puolet minun romaanista taas.. :DD ny tuosa ei oo ennää mittää järkiä koko kommentisa enkä muista mitä unenpöpperöisä oon taas satuilu :D

      Poista
    2. Se on kyllä hyvä! Kyllähän monesti tuollaset jutut omaksutaan aika pitkälti vanhemmilta ja muilta sellaisilta esikuvilta :) Ja ei haittaa, iha riittävästi on järkeä ;)

      Poista
  18. Upeita kuvia susta muru, oot niin kaunis, kun joku keiju ♥
    Postauksen aihe on myös hyvä! Mua on katottu usein kaupungilla vähän oudosti, jos oon pukeutunut sellasiin omantyylisiini "inkkari/hippimäisiin" vaatteisiin. "Juu naamiaisiin menossa;)" :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä toinen keijukainen<3 Just ihania ne sun kaikki inkkariasut!!<3 :D Isiki joskus kysy multa mihin naamiaisiin oon menossa.... Juuh :D

      Poista
  19. Asia teksti! Oikeesti se ob tosi surullista ku arvostelee ennenkö ees tuntee, myönnän että teen ite samaa välillä! Koitan parantaa tapani.. Ja upeita kuvia!

    VastaaPoista
  20. Tosi hyvää tekstiä ja ihanan oloinen blogi, sait uuden lukijan! :-)

    VastaaPoista
  21. Olet ihan oikeassa. mun kokemus on että me nuoremmat aletaan olla niitä fiksumpia, ja avoimempia erilaisuudelle ja eri tyyleille. Koska me ymmärretään siitä jotain.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat