keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kaipuu menneisyyteen

Nyt sukelletaan taas kerran aika syviin vesiin.



Huomaan monesti palaavani takaisin menneisiin asioihin, ihmisiin, tilanteisiin ja tunteisiin. Varsinkin niiden hetkien kappaleet nostattavat sydämen kurkkuun ja ajatukset kauas tästä hetkestä. Se tunne on välillä jopa todella surullinen, mutta miten rakastankaan sitä tunnetta..

Kyse ei ole tietyistä kappaleista eikä tietyistä hetkistä vaan siitä kokonaisuudesta ja mun omasta tunteesta. Haloo Helsingin Maailma on tehty meitä varten -levy. Ihan jo sen kirjoittaminenkin sai ihon kananlihalle? Koko levy linkittyy kahden vuoden takaiseen kevääseen kun reissasin paljon Helsingissä. Olin niin rakastunut elämään! Tarvitsin kipeästi etäisyyttä Ouluun ja Helsingin keväässä ihastuneena ja jotenkin vapaana kaikesta olin niin onnellinen, että hymyilin kaiken aikaa. Ja kuuntelin Maailma on tehty meitä varten -levyä repeatilla niin paljon, että osaan edelleen jokaikisen kappaleen ulkoa. Siinä taitaa olla muuten ensimmäinen ja ainoa levykin, jonka oon koskaan ostanut.

Kaipaan noita muistoja niin paljon, että välillä tuntuu kuin mun sydän repeäisi.



Ensimmäisen kuvan tupruttavat savupiiput tuovat mieleen ajan, jolloin olin aivan hukassa itseni ja tunteideni kanssa. Savupiiput ja tehtaat ovat liitettynä Ouluun niin vahvasti, että jo niiden kuvien näkeminen tuo mieleen hetket, jolloin tuijotin pimeästä asunnosta tummaa taivasta vasten piirtyviä piippuja ja mietin. Mietin niin perkeleesti.

Kaipaan sitä kun oon vaan päättömästi ihastunut, hetken mielijohteesta reissannut toiselle puolelle Suomea, odottanut viestiä, jota ei koskaan tullut. Kaipaan niin monia asioita ja pieniä hetkiä, etten millään pysty luettelemaan niitä. En kuitenkaan kaipaa ketään ihmistä enkä tiettyä paikkaa, kaipaan sitä omaa tunnetta. Ainahan ihminen kaipaa omaa tunnettaan, ei ketään eikä mitään muuta. Joku on kyllä herättänyt sen tunteen, mutta se ei siltikään ole se mitä kaivataan. Muistakaa tämä kun seuraavan kerran ikävöitte jotain ihmistä - teillä ei oikeasti ole ikävä sitä ihmistä vaan sitä tunnetta, jonka olette kokeneet hänen kanssaan.

Kaikki tunteet, joita ikävöin ovat surullisia. Sellaisia sydäntä riipiviä ja epätoivoon sysääviä. Sellaisia kun kaikki menee pieleen tai kun suhde ei toimi tai kun ei saa vastakaikua tunteilleen.

Mietin todella pitkään miksi musta tuntuu tältä. Pelkäsin vähän sitä, että joskus alkaisin kaipaamaan tuota tunnetta niin paljon, että lähtisin tavoittelemaan sitä.

Mun elämä on tällä hetkellä aikalailla täydellistä. Mun vierellä on ihminen, jota rakastan yli kaiken ja jonka kanssa haluan olla jokaisen sekunnin tästä elämästä. Meillä on koira, joka ryömii aamulla meidän väliin antamaan pusuja. Meillä on toisemme ja se on jo aika pitkälle kantava voimavara..

Tajusin siis sen, ettei mun tarvitse huolehtia siitä, että kaipaisin menneisyyttä silleen, että yrittäisin muuttaa tulevaisuutta. Vihdoin ymmärsin sen, että mulla on nyt niin turvallinen ja luottavainen olo, että uskallan palata noihin haikeisiin tunnelmiin. Oon sanonut ennenkin, että rakastan sitä tunnetta kun sydän meinaa haljeta - niin kauheaa kuin se onkin. En tiedä mitään parempaa kuin vahvat tunteet ja haluan tarttua niihin aina kun se on mahdollista. Nyt kun mun elämä ja varsinkin ihmissuhderintama on niin onnellinen ja tasapainoinen, kaipaan sinne ehkä myös sitä säväyttävää surua.. Mikään ei aiheuta mulle surua tällä hetkellä, joten joudun kaivelemaan sitä menneisyydestä.

Ehkä menneiden surujen tunnelmointi myös vahvistaa sitä, kuinka hyvin kaikki on nykyisin ja kuinka oon vihdoin saanut sen, mitä oon pitkään etsinytkin? Osittain tää kaipuu on varmaan myös sitä kun menneitä ei saa takaisin, vaikka tekisi mitä. Vaikka mennyt olisikin surullista, niin se on silti menettyä aikaa..

Kaipaan tähän teidän mielipiteitänne! Onko teillä muilla tämmöisiä tunteita menneisiin liittyen? Nimenomaan, että muistelette kaihoisasti kaikkea sitä surua? Sekin on mielenkiintoista kun ikävöin aina kaikkea surullista, en koskaan mitään onnellisia hetkiä. Niitähän mulla on tässä ja nyt niin mitäpäs niitä muistelemaan?

Joskus oon onnistunut pilaamaan asioita sillä, kun en oo pystynyt olemaan tyytyväinen vallitsevaan onneen vaan oon kehittänyt jotain, josta saan irti tuota niin rakastamaani surua. Surua varmaan siksi, että sitä on helpompi saada aikaiseksi kuin pakahduttavaa onnea? Siksi mua on vähän pelottanut se, ettenhän enää tekisi mitään vastaavaa. Olisi eromassa siksi, että se nostaisi tunteet pintaan tai jotain muuta yhtä typerää.. Tiedän kyllä, että oon oppinut ja näen asiat ja ihmissuhteet kypsemmin, mutta silti jokin pieni pelko lymyää tuolla jossain.. Tiedän, ettei yksikään ihmissuhde ole itsestäänselvyys eikä niitä pidä koetella ilman syytä. Osaan arvostaa asioita muutenkin niin erilailla.. Ja olla sen verran järkevä, että voin olla onnellinen nykyisessä parisuhteessa vaikka tässä ei olekaan surua - ehkä jopa juurikin siksi ;) Koskaan ei voi olla täysin surutta ja ollaanhan mekin omat hetkemme koettu, mutta ne on olleet erilaista surua.. Ei sellaista, josta puuttuisi rakkaus vaan juurikin se valtava rakastaminen on pitkälti ollut syynä.



Kuunnelkaa tuo Haloo Helsingin kappale. Fiilistelin sitä ja paria muuta kipaletta eniten koko levyltä, näillä parille muulle kappaleelle on oikein nimikkopostauksensakin: Kuule rakkaani, carpe diem ei tänään kelpaaLähtövalmiina sekä Ullan kirjoittama Maailma on tehty meitä varten. Vähän on ollu erilaiset kuvat blogissa tuolloin >:D En kestä tätä rakkauden tunnetta, jonka Carpe Diem -kappale edelleen aiheuttaa <3__<3

Haloo Helsinki -nimikkokappale on myös merkittävä ja tässä vähän siitä, kirjoitettu puolitoista vuotta sitten syksyllä:

Tässä on biisi, joka edelleenkin antaa mulle käsittämättömän onnentunteen. Varsinkin tämän kertosäkeen kohdalla mun on vaikea olla hymyilemättä, tuntuu niinkuin mun sydän pakahtuis onnesta. En oikeen vieläkään tiedä mistä tämä tunne johtuu. Uskoisin sen juontavan juurensa kevääseen, kun kävin paljon Helsingissä syystä ja toisesta. Vaikka se olikin aika epämääräistä ja rikkoinaista aikaa, ei lähelläkään täydellistä, niin Helsinki itsessään antoi mulle käsittömätöntä iloa. Rakkautta, onnea, vapautta. Tunsin, että oon vihdoin vapaa, vaikka en oikein edes tiedä mistä. Vaikka Oulua rakastankin, niin ehkä Helsinki antoi mulle sen tauon ja pakopaikan Oulusta, jota niin kipeästi kaipasin vaikken sitä osannut tiedostaakkaan. Näin jälkeenpäin asioita on helppo ajatella ja huomaan tuon edellämainitun aivan selvästi.


45 kommenttia:

  1. Sun blogi on ihana, mutta rakastan näitä pohdiskelu-postauksia! <3 Toi tunne mitä kuvailet, välittyy hyvin, tai musta tuntuu että tiiän mitä meinaat. Joskus itekin kaipasin sellasta, mutta nyt jostain syystä tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi ja hyvä niin nykyinen elämäntilanne huomioon ottaen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihanuus<3 Hyvä, että sulla on kääntynyt päinvastaiseksi tilanne ja varmaan vauvakin vaikuttaa omalta osin :) Ei mullekaan tämä sinällään ole mitenkään huono asia, vähän kummallinen vain :D On pelottanu se jos kaipaan tuota silleen, että haluaisin takaisin sellaiseen elämäntilanteeseen, mutta kuka nyt epätietoisuuteen ja suruun haluaa takaisin (:'D) eli turha pelko.. Jaksaa vaan kummastuttaa tää asia ja ois kiva hoksata joku selitys :)

      Poista
  2. Ihanaa pohdintaa Anni! Ja no, oli ihan pakko ostaa lippu Haloo Helsingin Hartwall Areenan keikalle ku ne biisit on vaan niin huikeita. Niillä on monta sellasta biisiä, joista on ajan myötä tullu mulle tosi rakkaita ja jotka laittaa oikeesti miettimään tätä elämää vähän syvällisemmin :) Mulle itelle ehkä se kaikista rakkain on Maailma on tehty meitä varten. P.S. Löysin sen Erisanin kasvorasvan, kiitos ehkä eniten <3

    -betseda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Määkin pääsen kuukauden päästä ekaa kertaa koskaan kattoon Haloo Helsinkiä livenä, voi kun oon oottanut!! Kiitos vaan poikaystävälle lipuista! Mullekin sieltä löytyy älyttömästi tärkeitä ja pysäyttäviä kipaleita.. Varmaan lähemmäs parikymmentä niin uskomattomalta kuin se ehkä saattaa kuulostaakaan :D Se on kyllä omassakin kärkikastissa se kipale! Toivottavasti se osoittautuu sullakin hyväksi! :)

      Poista
    2. Joo siis laskin kans eilen et niitä hyviä biisejä kyseisellä bändillä on valehtelematta ainakin se 20. Jotenkin niitä biisejä on tullut sillee yks kerrallaan, ettei sitä oo tajunnut, että loppujen lopuks melkein ne kaikki biisit on ollu ihan loistavia! :) Oot nainen ihana! <3

      -betseda

      Poista
    3. Helposti! Ei sitä jotenkin edes hoksaa kun tulee niin ripotellen :P Kuule samoin<3

      Poista
  3. Tää oli ihan mahtava postaus ja sopi niin hyvin luettavaksi tänhetkisessä omassa mielentilassani. En oo lähelläkään sun elämäntilannetta, etsin vielä itseäni ja sitä mikä mut tekisi onnelliseksi ja oon vielä enemmän tossa vaiheessa jossa ne surun ja epäonnistumisen tunteet kohdataan ja yritetään käsitellä... mutta ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Välillä tekisi mieli tarttua nimenomaan niihin surun tunteisiin, ne on niin vahvoja tunteita, että tuntuu vaan enemmän olevansa "olemassa" tai jotain vastaavaa tuntiessaan niitä ja jollain tavalla siitä nauttii :D Vaikka tottakai kaikki ihmiset tavoittelevat nimenomaan onnellisuutta. Mulle kuitenkin myös onnellisuus on hyvin vahva tunne ja kaipaan paljon onnenhetkiäkin. Mutta siis todella hienosti mietiskelevä postaus ja sai mutkin miettimään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, miten tavallaan tästäkin tuli jo haikea olo kun luki sun olevan vielä tuollaisessa elämäntilanteessa! Vaikka se onkin välistä surullista ja yksinäistä ja ristiriitaista ja hämmentävää niin nauti siitä! Se on kuitenkin vaihe elämässä, joka toivon mukaan menee ohi ja silloin tehdyt valinnat saattaa olla ratkaisevia :) Ei sillä, etteikö miltein kaikkia asioita voi aina muuttaa myöhemminkin, mutta silti.. Kaipaisin minäkin, mutta mulla on elämä yhtä onnea nykyisin, joten varmaan siksi sitä onnea ei kaipaa kun ei ole tarvetta kaivata :p Hyvä, haluankin herätellä teitä miettimään!

      Poista
  4. nyt on taas semmonen asia mihin en malta olla kommentoimatta! mulle tuo ikävä jotain kuohuttavaa tunnetta (oli se sitten polttava ihastuminen tai sydämmen särkyminen ja menetys) on enemmän kuin tuttua! niiden tunteminen tuo elämään sitä sävyä joten on luonnollista ikävöidä niiden luomia tunteita silloin kun elämässä on kaikki hyvin ja tasapainossa :-) itselläkin on tapana verestää muistoja ja repiä musiikilla esille niitä hävähdyksiä siitä mitä on tiettyjen biisien kuluttamisen aikana :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkai se menee :) Ihana kuulla, että sanot normaaliksi kun oon tästä puhunu lähinnä parin miespuolisen ystävän kanssa, mutta kun miehet ei niin paljoa pohdiskele asioita >:D Musiikki on kyllä loistava asia kaikin puolin :)

      Poista
    2. tuttu tunne! näiden syvällisten pään sisäisten pohdintojen läpi käyminen miesten kanssa on kyllä melkein aina toivoton yhtälö :-D pohtijasielulle ainakin hyvin normaalia toimintaa ja tekee hyvää aina ikävöidäkin noita tunteita kun samalla sisäistää sen miten kerrankin kaikki asiat on yllättävän tasapainossa :-) olet ihana!

      Poista
    3. Yleensä! :D Mulla on onneks kyllä pari luottoapua, jotka jostain kumman syystä tuntuvat ymmärtävän naisia! Samoin sie! :*

      Poista
  5. Ei hitto, nyt oli kyllä taas semmonen teksti mikä uppos luihin ja ytimiin, hengitys muuttu raskaaksi ja kurkkuun tuli kuristava tunne ku sun ajatuksia luin, vaikka tavallaan kumminki myönteisestä asiasta kyse? Hassua. Tiiän ton fiiliksen, ja ehkä just sen takia tätä oli niin pysäyttävää lukea että miten joku kuvaa tunnetilan just noin sanasta sanaan täysin miten itekin on kokenut. Ja tuo, että ihmiset ikävöi tiettyjä tunnetiloja eikä niinkään asioita itsessään, niin en vois enempää olla samaa mieltä. Kai ne omat vahvat tunteet&muistot kokee jotenkin niin henkilökohtaisiksi ja merkittäviksi, että niihin (myös surullisiin) haluaa palata vielä myöhemmin, käydä uudelleen läpi jo kertaalleen läpikäytyä. Ite oon aatellu silleen, että vaikka ois onnellinen, niin silti ihmisellä on taipumus käydä uudelleen läpi niitä surullisiakin muistoja, ehkäpä senkin takia että voi tuntea vahvistuneensa niistä surullisista ajoista ja kokemuksista. Ja usein se muistelu just liittyy niihin surullisiin hetkiin, onko niissä ne tunteet just sitten jotenki vahvempia? En tiiä.. en ollu aiemmin ajatellu noin mutta sun sanoiksi puettu ajatus kyllä jotenki avas omaaki ajattelua, ja tätä aihetta vois kyllä pohtia ihan loputtomiin :D ihania nää sun diipimmät pohtimiset, jotenki vastaa nii hyvin omaa ajatusmaailmaa, ja tulee välillä ihan creepy tunne ku tuntuu niinku omia ajatuksia lukis, ha. Mutta oot huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen! En vois sunkaan kommenttia enempää kompata :D Hyvä kuulla, että samanlaisia pohdintoja on ollut muillakin ja varmastihan kyse on ainakin jokseenkin just tuosta mistä sääkin kirjoitit.. Monestihan juuri nimenomaan surulliset kokemukset ja vastoinkäymiset vahvistaa ihmistä, niin voisko silläkin olla asian kanssa jotain tekemistä? Että sunkin takia ne on niin merkittäviä ja osa omaa identiteettiä.. Huippua kun tuut aina pohdiskelemaan mun juttuja, arvostan paljon!

      Poista
  6. Tää on itseasiassa eka kerta, kun kommentoin sun blogiin, vaikka sitä lähes vuoden ajan oonkin jo lukenut. Jotenkin puit vaan tosi hyvin sanoiksi ajatukset, joita oon itekki miettiny, mut oon ajatellut olevani vaan outo. :-D Kolme vuotta sitten kompuroin jossain parisuhteen kaltaisessa ja mietin, että tälläistäkö draamaa seurustelu on. Samaan aikaan menetin jostain tietämättömästä syystä todella monta läheistä ystävää. Tällä hetkellä ainakin tiedän, ketkä ovat oikeita ystäviä. Lisäksi olen nyt seurustellut yli 2 vuotta onnellisesti ihanan tyypin kanssa. Silti mullakin tulee välillä tollaisia haikailuja menneisyyteen. :-D Mahtava postaus!

    therewillbesunshine-emilia.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun viimein kommentoit! :) Haha, no myönnettäköön mietin vähän itsekin onko tää nyt taas jotain aivan överiä ylipohdintaa mitä oon käynyt päässäni :D Luinkin sun blogia ja pisteet kaukosuhteen onnistumisesta! Eihän suhteiden pitäiskään olla vaikeaa ja joku viisas lukija joskus toissakesänä kommentoikin mun pohdintoihin, että parisuhteen ei pitäisi viedä voimavaroja muulta elämältä vaan tukea sitä :) Kiitos vielä kun kommentoit ja avasit omaa kokemustas!

      Poista
  7. vau, mahtavaa pohdintaa ja itsetutkiskelua! carpe diem on myös mulle tärkeä biisi, ja edelleen tulee kuunneltua paljon.. :) joissain kohdissa tuli kyllä pitkälti omat fiilikset mieleen, esimerkiksi tuossa surullisuuden tavoittelussa. en oo ennen sitä kovin selkeästi tajunnut, vaikka jotain ajatusta tän suhteen on ollut. että osaako vaan olla onnellinen, surullisuuden tavoittelu on niin paljon helpompaa. ja jep, muakin pelottaa mitä siitä seuraa. mä kaipaan myös niitä surullisia tunteita, mutta kyllä myös niitä onnellisia. sä oot selvästi pohtinu näitä juttuja paljo, oot tosi rohkea kun uskallat näistä kirjoittaa! :) tosi koskettava ja ajatuksia herättävä postaus, kiitos tästä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terapeuttisia hetkiä nämä ;) Kirjotin sulle muuten pitkän vastauksen, mutta blogger päätti hävittää sen niin nyt jää sitten vajaaksi tämä vastaus :| Monikaan ei ymmärrä pohjimmiltaan syitä tietyille fiiliksille ja ajattelumalleille.. Mua se ahdistaa ja siksi yritän päästä mahdollisimman perille omasta järjenjuoksusta, että löytäisin edes mahdollisesti selvityksen kaikkiin kummallisiinkin ajatuksiin ja tuntemuksiin :) Hassua, kun en itse pidä tällaista mitenkään rohkeana! Enemmän huolettaa, että eihän kukaan ymmärrä tätä väärin etten olisi muka onnellinen tässä parisuhteessa tms.. Mutta enköhän kirjoittanut asian tuohon tarpeeksi selvällä suomella 8) Kiitos Jenni!<3

      Poista
  8. I hear you. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Sitä on vaikeaa selittää, mutta kuten sanoit niin juurikin ehkä sitä tunnetta on niin sanotusti ikävä. Tai ehkä ikävä on väärä sana, mutta kuitenkin :D Itsekkin olen ollut jo pitkään onnellisessa parisuhteessa ja kaikki on täysin hyvin, mutta ikäänkuin niissä surun tunteissa olisi jotain hyvääkin. Itse löydän helpotusta noihin tunteiden kaipuisiin lukemalla kirjoja. Varsinkin joku kirjasarja, jossa oikeen kunnolla syvennytään siihen päähenkilöön, niin alkaa tuntea niitä samoja tunteita, joita niissä kirjoissa käydään läpi. Onnen ja surun kyyneleitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla ainakaan ole itse niitä asioita ikävä ja se on kyllä hyvä kun tiedostan sen niin ei tule vahingossa ikävöityä jotain kun tietää, että sitä tunnetta vain on ikävä :) Kirjat, hyvä pointti! Hyvät kirjat ottavat mulla todella todella syvältä ja eläydyn hulluna nihin tunteisiin ja niiden kautta on helppo elää tunteita :) Kiitos kun muistutit, pitäis pitkästä aikaa ottaa joku kirja lukuun! Hyllyllä ois pari oottamassakin..

      Poista
  9. Olipa puhutteleva teksti. Mää en itse ikinä kaipaa surullisia tunteita.. surun liitän vahvasti masennukseen ja se jos mikä oli helvettiä mihin ei haluaisi palata.. tai sitten suru, joka on aiheutunut läheisen menetyksestä, sitä tunnetta ei kaipaa. Mutta sillonku on surullinen mieli, niin joskus ei halua edes ketään piristämään vaan haluaa yksin velloa siinä tunteessa :D Mua myös puhutteli tuo kohta, että oikeasti ei ikävöi sitä ihmistä vaan sitä tunnetta.. se on kyllä niin totta! Välillä ikävöin yhtä miestä ja tajuan, etten oikeasti halua häntä mun elämään samallainku ennen, ikävöin sitä tunnetta joka hänen seurassaan oli. ps. noloa, mutta kadehdin sun takapuolta :D itellä laihtumisen myötä oma on kadonnut, toivottavasti treenillä saisin siihen edes jotain täytettä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä jo niin eri sarjaa normaalin surullisuuden ja haikeuden kanssa, ettei sellaista kyllä kaipaa.. Ne mitä kaipaa on ehkä jollain tavalla liitoksissa sellaiseen romattiseen haaveiluun ja niiden epäonnistumiseen..? Eikä pelkästään ihmisiin vaan sellaiseen elämän romantisoimiseenkin :) Se on hyvä tajuta, ettei kyse oo siitä ihmisestä - helpottaa hirmusesti omaa ikävöimistä! Voi Enni ei siinä oo mitään noloa!! Oot tehny niin älyttömän hienon työn sun painon pudotuksen kanssa, että en varmaan ikinä pystyis samaan.. Oon niin ylpeä susta ja varmasti oot itsekin!<3 Asiat tulee pikkuhiljaa ajallaan ja sää kyllä pystyt vaikka mihin - se on todistettukin :)

      Poista
    2. Ajattelinkin, että tarkotat erilaista surullisuutta :) ja nyt ymmärränkin vielä paremmin mitä tarkotit! Ja kiitos Anni <3 et usko kuin hyvä mieli tuli sun kehuista ja tsempeistä! Kiiitos <3 ja oon kyllä ylpeä itsekkin,elämä on niin erilaista nykyään.. Parempaa :)

      Poista
  10. Voi Anni<3 Tää teksti herätti miussa tosi vahvoja tunteita, sillä huomasin olevani itsekin aivan samanlainen että mietin aina menneitä ja jään jotenkin siihen surulliseen kaipuun tilaan miettiessäni vaikka jotain tiettyä elämänvaihetta tms. Ja biiseillä on oikeastikkin tosi vahva vaikutus omiin mielikuviin ja yleensä jokaisesta biisistä tuleekin joku tietty tapahtuma tai tunnetila mieleen. Vaikka tällä hetkellä on kaikki hyvin ja elän onnellista elämää, välillä menneisyyden tunnetilat kumpuavat jostain pääni sisään - sitä on oikeasti vaikea selittää :D mutta anyway, ihana postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Mun mielestä se on voimavara niin pitkään kunhan ne tunteet ja fiilikset ymmärtää eikä tulkitse niitä väärin ja tee sitten huonoja päätöksiä :) Kiitos!<3

      Poista
  11. Sää tarviit blogiin ne tykkäysnappulat, niin voisi tämänkaltaisista hyvistä postauksista tykkäillä vaikkei keksi kommenttiin mitään fiksua sanottavaa!

    Eli [x] tykkään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollu ne ja periaatteessa on vieläkin tuolla asetuksissa.. Ne vaan katos eikä saa takas kuulemma muuten ku uuden blogin tehdessä :c Siks laitoinkin tuohon tuon fb:n tykkäysnapin kun ei oo muutakaan helppoa tykkää-toimintoa!

      Poista
  12. Tää oli kyllä just eikä melkeen ihan ku omakirjoittama ! Tunnistin itteni todella monesta kohdasta. Mullakin menee todella hyvin tällä hetkellä, etenkin ihmissuhderintamalla, mut silti kaivelen niitä menneitä ja alan ajattelemaan niitä surullisia juttuja sieltä. Oon todella tunteikas ihminen ja reagoin kaikkeen tunteikkaasti, ja mä tosiaan välillä kaipaan myös sitä surua, vaikka myös iloja löytyy menneestä, mut silti vaan niitä surullisia juttuja tulee mietittyä. Vaikee selittää, mut jyynou. :D Biiseillä on oikeesti tosi vahva vaikutus, mulle kans tulee muutamia biisejä siltä ajalta mieleen, ja jos ne sattumoisin esimerkiks Spotifyn listalta yhtäkkiä pomppaa soittoon, niin ajaudun väkisinkin sinne menneeseen. :D kauheen vaikeeta selittää, mut pointti oli se, että tiedän täysin, mitä tarkoitat ! Tykkäsin tästä postauksesta erityisen paljon, nää pohdiskelevat tekstit on mun lemppareita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on karua kun joskus lukee tekstejä, jotka on just kun omasta mielestä :D Koko homma varmasti liittyy juurikin siihen herkkyyteen ja tunteikkuiteen :) Kiitos ihana, kiva kuulla!<3

      Poista
  13. Ehkä, kun muistelee niitä suruja ja heikkoja hetkiä, niin oppii myös arvostamaan nykyisyyttä. Vaikka sitä ei edes osaisi ajatella niin.. Mutta ehkä kuitenkin? Kun muistaa ne menneet surut, niin pystyy nauttimaan sen hetkisestä onnesta. Ja itse uskon, että ihminen tarvitsee ollakseen tasapainossa myös surua - ja jos sitä ei ole siinä hetkessä, niin sitä on haettava menneestä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Ehkä se on just siksikin "turvallista" haikailla niitä nyt kun ne eivät kosketa enää millään tavoin :)

      Poista
  14. Ootko aatellu että olisit vain persoonallisuudeltasi erityisen "avoin uusille kokemuksille", mm. Halu kokea voimakkaita tunteita, viittaan Big Fiveen. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sulla näyttää tarkemmin jotain tuollaista kohtaa? Oon tehnyt sen testin ja tein nytkin tämän luettuani, mutta en törmää missään kohtaan, jossa puhuttais varsinaisesti avoimuudesta uusille kokemuksille? :o Ois mielenkiintosta!

      Poista
  15. Aaaah mikä postaus! ❤ Ihanan syvällistä!!! Oi Anni. ❤ Ja tiedän tuon tunteen kun on vaan niin kovin ihanaa olla hetki siinä haikeuden kuplassa ja fiilistellä "surua" vaikka kaikki onkin hyvin elämässä. :) Ja nimenomaan ehkä just siks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmuska<3 Syvällisyys on parasta 8) Kupla on kyllä hyvä ilmaisu tuolle, sillä se on nimenomaan sellainen ihan omanlaisensa kupla! Luultavasti juurikin siksi :)

      Poista
  16. Ihana postaus. Ihanan tunteikas ja vei ihan mennessään :) Mun elämässä ei ole parisuhderintamalla tapahtunut oikeastaan mitään muuta kuin onnea. Löysin oikean tyypin jo 17-vuotiaana ja nyt melkein 9 vuotta myöhemmin ollaan menossa kesällä naimisiin. Mutta vaikka sillä saralla olisi helppoa, niin elämän muilla osa-alueilla onkin sitten ollut sirtä sydäntä raastavaa surua. Senkin tunteminen on niin tarpeen. Mulla ainakin on välillä sellainen olo, että pitää vaan saada olla surullinen ja märehtiä. Teen silloin samaa, fiilistelen jotain tiettyä musaa ja muistelen. Sitten on taas jotenkin paljon raikkaampi olo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi :) Tuollaista haluankin mun kirjoituksilta, joten mahtavaa kuulla jos koit tunteikkaana ja vei mennessään! Vähänkö upeaa, että oot löytänyt jo noin "nuorena" oikean ihmisen ja kuin huippua, että ootte menossa naimisiin!! :D ÄÄ<3 Onnea muuten häiden johdosta<3 Välillä kyllä pitää olla surkeaakin, silloin osaa arvostaa hyvää.. Ja kun on surullinen fiilis niin silloin pitää vain märehtiä eikä yrittää piilotella sitä fiililistä 8)

      Poista
  17. Haha, meikä ei voi sietää Haloo Helsinkiä, mutta musta tuntuu että tiiän kyllä täsmälleen mitä tarkotat tässä tekstissä! :') sepä se on, että ku on koko ajan onnellinen niin kaikki muuttuu vaan tasapaksuksi mössöksi ja välillä tosiaan tarvii sitä vuoristorataa, jotta ylipäätään pystyy tuntemaan yhtään mitään ja tietää olevansa elossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :DD Se kyllä tuntuu herättävän mietteitä myötä ja vastaan! Hyvin sanottu :)

      Poista
  18. Pystyn samaistumaan fiiliksiisi täysin. Ei ole kauaa kun mieleen hiipi fiilis, että olen todella pitkään ollut tasapainoinen ja onnellinen. On aivan merkillistä,miten silloin kun on sydänsuru tuntee niin vahvasti, laulujen sanat puhuttelee, on avoin ja auki. Ystävien olkapäät ovat syviä ja lämpimiä. Eli sekunnin murto-osan kaipasin tuota tunnetta, kun kaikki riipii ja repii, mutta silti tuntee olevansa himskatisti elossa. <3

    Olipa hieno, syvä ja ajatuksella kirjoitettu postaus. Ja olet niin kaunis. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Tiia<3 Hyvin ja erittäin kauniisti kirjoitit tuosta tunteesta!

      Poista
  19. Mulle tuli jotenkin kylmänväreet tätä postausta lukiessa<3 Muistan tuon ajan itekkin niin hyvin:) Tiiäks.. Mulla on sua ikävä:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat