sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Väriä parvekkeelle




Meillä on tänään ollut kivaa puuhaa kun ollaan laitettu vaikka millasta kasvia multaan. Ilta-aurinko paisto kuumasti parvekkeelle, Rockyn pieni ja valkoinen sekkupoika oli kylässä ja nukkui tyytyväisenä sohvalla kun taas Rocky rötkötti parvekkeen lattialla..





Onhan tää sulonen, mutta mää oon vaan oon niin isojen koirien perään :D Ehkä joskus kasikymppisenä voisin hankkia tällaisen pienen koiran, mutta nyt tämmöinen tuntuu vaan liian pieneltä. Onhan sellaisia eläväisiä ja vilkkaita pieniäkin koiria, mutta mun kokemukset pienistä koirista koostuu pääosin niistä "tylsistä" ja rauhallisista yksilöistä :D Mää niin kaipaan tollaista Rockynlaista koiraa, jolla on menoa ja meininkiä ja välillä liikaakin kaikkea menossa - sanoin poikaystävälle sitä, että rakastan katsoa Rockya kun se touhuaa ja hösöttää menemään, siinä on jotenkin niin paljon elämää ja energiaa, että se tarttuu itseenkin.

Ja ettei mielikuva Rockysta ois kuitenkaan liian villi, niin sehän siis vain makaa ja ottaa rennosti sillon ku ei tehdä mitään, mutta on salamana innoissaan kaikesta heti kun jotain vaan tapahtuu :)

Ootteko te enemmän pienien vai isojen koirien perään? Ja perusteluja ois kans hauska kuulla jos on selvä mielipide!





Laitan kunnon kuvat sitten kun parveke on kokonaan valmis (ja kukat edustaa), mutta näillä mennään nyt :) Aletaan syömään poikaystävän tekemää herkkulohta ja katsomaan leffaa!

Ps. ihan käsittämätöntä miten kukat ja muut viherkasvit voi piristää..


28 kommenttia:

  1. must toi pallero oli IHANA ja sen olis tosiaan voinu tuoda meille yökylään, ku Bambinki mielestä kivoimpii kavereita on aina pienet ja valkoset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah se ois oikeesti pitäny tuua teille yöksi niin Bambi ois ollu mielissään :D

      Poista
  2. Ihania kuvia. Partsi on kyllä mahtava lisähuone kesällä ja muistan kyllä miten aikanaan omasta partsista nautin niin paljon. <3 Kukkia en tainnut tosin istutella. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! :) Määkään en ennen ollu kukkien perään, mutta nyt kun on "oma" asunto vaikka vuokralla ollaankin niin on aivan eri panostaa tällaisiin juttuihin :) Ehkä nää muutamat lisävuodet ikää on kans ollu osallisina tähän muutokseen..

      Poista
  3. hassua, mulla on sitten taas niin että aattelen isot koiran rauhallisina ja pienet semmosina ylivilkkaina... Meiltä ainakin löytyy pienempi koira ja siihen menee kieltämättä välillä niin paljon hermot kun hän ei osaa olla koskaan rauhassa :D mutta tosin, kaikkihan ne on erilaisia (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä niin rotukohtanen kysymys kans :D Onhan isot (ja varsinkin oikeasti isot) koirat monesti pieniä rauhallisempia :D Mutta kuten sanottua, niin mun tutut pienet koirat on jotenkin tosi pliisuja verrattuna Rockyyn vaikka tiiän myös energisiä ja leikkisiä pieniä koiria, mutta sellaisia ei oikeestaan oo lähipiirissä niin paljoa (toisin ku niitä rauhallisia) niin tuo ajatus varmasti juontaa juurensa siitä.. Teiän pitää opettaa se rauhottumaan! :D Ainakin monia bortsuja, ausseja yms pitää oikeen opettaa rauhottumaan kun ne ei välttämättä itse osaa :)

      Poista
    2. Niin ja onneksi ovatkin kaikki erilaisia! Tylsäähän se ois jos ois vaan tietynlaisia koiria kaikki :D

      Poista
  4. Mulla taas on ihan päinvastoin kuten varmaan tiedät >:-D mutta johtuu varmaan siitä, että meillä on aina ollut chihuja ja oon niin tottunut niihin! Tykkään kyllä kaikenlaisista koirista, en vaan oikeen "osaa" olla isojen kanssa. Rodun sisälläki on kyllä niin erilaisia luonteita: porukoiden chihuista yks on semmonen vähän kissamainen ku se vaan menee omia teitä ja hyppii ikkunalaudalle ja aina juonii jotaki, se ei ikinä esim syö luita vaan piilottaa ne vaan aina jonnekki mistä niitä ei kukaan löydä, toinen on maailman kiltein ja hellyydenkipein tapaus joka tykkää olla sylissä ja kolmas semmonen duracellpupu ja aina meno päällä eikä malta ees nukkua jos on ihmisiä ympärillä vaan väsyneenä istuu muka skarppina vaikka silmät menee välillä kiinni xD

    Sitten taas Luka (meijän oma koira) on semmonen isolla egolla varustettu mutta kuitenki nii hellyyttävä jos vaikka nukkuu mun vieressä nii se nostaa aina tassun mun käden päälle tms :") Sillä kyllä riittää energiaa vaikka muille jakaa ja käydäänki tosi pitkiä lenkkejä! Monet luulee että chihut on vaan sisällä ja sylissä mutta löytyy niistä luonnetta ja nimenomaan sitä energiaaki :-D vielä ku oppis tulemaan hyvin toimeen kaikkien koirien kans eikä aina alottais sitä räksyttämistä nii ois hyvä! Niin paljon on jo koulutuksessa opittu mutta tää on viimenen isompi opittava juttu, hävettää aina lenkillä ku tulee toinen koira vastaan nii tämmönen valkonen pikkukirppu alottaa shown ..... haha no eiköhän se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin vähän arvelin ;D Varmasti sulla tohon "ettet osaa" vaikuttaa just se kun oot tottunu olemaan ns pienien koirien tavoin vaikka loppupeleissä koiriahan ne kaikki on koosta riippumatta :) Musta on niin hauskaa aina kuulla eläimistä kaikkia tuollaisia yksityiskohtaisia juttuja kun ne vaan osaa olla niin erilaisia persoonia! Koirat vielä ymmärtää, mutta että meiän edesmenneet gerbiilit oli molemmat aivan erilaisia tyyppejä - what?! :D

      Onhan se selvää, että monien pikkukoirien "tylsyys" ja sellainen joku elämänilottomuus (kun vaan nukkuu eikä ees ala leikkimään vaikka ois 2-3v) johtuu pitkälti myös siitä, ettei niitä oo aktivoitu eikä opetettu leikkimään yms touhuamaan kaikkea.. Kyllähän koirasta ku koirasta tulee sellainen jos niiden kans ei OIKEASTI tee mitään :( Moni kun ottaa pikkukoiran pitkälti vaan siksi, kun sitä on kiva pitää sylissä, niin ikävää kun se onkin. Yleensä treenikentillä yms ja luonnossa ulkoilemassa näkyy vaan isoja/keskikokoisia koiria ja harvemmin varmaan isoa koiraa otetaan ns vaan sylikoiraksi ja kaveriksi, koska jotenkin ihmiset ajattelee, että ison koiran pitää päästä ulos ja se mielletään jotenkin enemmän eläimeksi :d Ehkä siksi jotkut pikkukoirat joutuu "kärsimään" tästä, että ne otetaan pelkästään sylivauvaksi eikä ne saa tehdä paljoa koirajuttuja.. TIIÄT sää mitä meinaan!!

      Luka kuulostaa kyllä niin reippaalta :) Ois kiva nähdä se joskus! Onhan se varmasti jo aaika paljon kasvanu siitä kun se tuli teille :D Onhan se muille koirille räksytys aika yleistä tuollasilla minikoirilla, mutta hyvä jos ootte saanu opeteltua sitä! Paljon vaan hyviä ja rauhallisia koiratapaamisia (ja hulluna herkkua) niin eiköhän se siitä! :D Helpompi kyllä nyt alusta alkaen treenata tuollaista ettei tule tavaksi, niin hyvä kyllä kun ootte käyny sitä jo läpi :)

      Poista
    2. SIIS JOO just tuo !! Ja ku valitettavasti on niitä esim chihujen omistajia, jotka ajattelee ettei niitä tarvi lenkkeilyttää ja puetaan kivoja vaatteita ja kannetaan vaan laukussa ja sit ku on näitä tosielämän tapauksia nii en toisaalta ihmettele yhtään miksi monet luulee että pienet koirat istuu vaan sylissä :/ Me oltiin Lukan ja yhen meijän porukoiden chihun kans yks päivä metsässä JUOKSUlenkillä ja kyllä muutama katto meitä vähän ihmetellen että voiko näidenki kans oikeesti tehä jotaki vaikka itelle se on itsestäänselvää että pieniki koiraa tarvii aktivointia ja leikkejä ja ulkoilua ja tulee huono omatunto jos toinen joutuu olemaan liian kauan vaan sisällä!!

      Joo eiköhän me törmäillä sit syksyllä ;) Ja Lukallaki on nyt vähän semmonen uhmaikä ja se koettelee rajoja nii uskon että tää räksytysvaihekki helpottaa pikkuhiljaa ku jaksaa vaan kärsivällisesti kouluttaa ! Nää on luonnostaan niin haukkuherkkiä ja siihen ku yhdistää monen ajatuksen "ihana söpö koira ei sitä tarvi komentaa" nii tulee just semmosia stereotypisiä räksyttäjäkoiria ....

      Mutta joo !! En tiiä kävikö sulle sama ku Rocky tuli että ku koirista tulee puhe nii sit se vaa jatkuu ja jatkuu eikä muusta osaa melkee puhuakaan :')

      Poista
  5. Voi suloisuus ! ♥ Vitsit, minäkin saan ekaa kertaa laittaa kukkaisia tänä kesänä mun partsille !! (haha viime vuonnakin oisin saanu mut valittelin partsin pienuutta, selityksiä :D) Ne vaan tuo kivaa piristettä just. :) Mulla ei valitettavasti oo kokemusta yhtään koirista omasta takaa, meillä kun on aina ollut pelkkiä kissoja kotona pyörimässä. :D Muistan kun mun hoitopaikassa pikkusena oli neljä berniä ja ne kaikki oli tooodella ystävällisiä ja sulosia niin sieltä asti oon ollu rakastunut niihin. :) halailin niitä aina vaan siellä, muistan niin elävästi kun yks oli mun suosikki ja leikin sen kanssa pihalla heittäen palloa ja se innoissaan aina jakso hakea sitä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 No onneks nyt sait kuitenki! :) Kissat on kyllä melko eri kuin koirat, vaikka on niitä koiramaisia kissoja ja kissamaisia koiria :'D Rocky tykkää olla ikkunalaudoilla ja pöydillä (jos vaan sais...) ja tallustella sohvan selkä- ja käsinojilla... :D Ihana muisto! Just siks tykkään isoista koirista kun niitä voi kunnolla halailla! Ne on paljon turvallisempia kuin pikkukoirat ja niitä voi kunnolla paijata ja painia ilman, että pelottaa, että ne menee rikki :D

      Poista
    2. Haha todellakin, mietin just meiän nykyistä kissaa niin se oikeesti välillä käyttäytyy ku koira. :DD Ehkä mä sittenkin omistan puoliks kissan ja puoliks koiran.. xD awws Rockysta löytyy kissamaisuuttakin, miau ! :DD

      Poista
  6. Isojen ehdottomasti! :) pienet ovat äsyttäviä räksyttäjiä, niiden kanssa ei voi käydä juoksulenkillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin haluan rellestää ja painia kunnolla koiran kanssa eikä pikkukoiran kans voi repiä hikipäissään mitään leluakaan! :D

      Poista
  7. Kyllä ne pienet vie voiton! :) ne on kätevä pitää mukana vaikka oiskin vähän tilaa, ihania lenkki kavereita, pystyy myös nukkumaan sellanen kainalossa ja itelle jää tilaa. Mua ei vaan isot koirat kauheesti nappaa vaikka aina meillä ollut isoja koiria. Innostuessa isot vetää kaiken alas pöydiltä hännällään ja sellanen ei kovin kiva sylikoirana ole... :/ mielummin siskoni jackrusseleiden kanssa oon. Niistä ei luonnetta ja energiaa puutu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että pieniä koiria on koon puolesta helpompi ottaa mukaan :) En oo ainakaan vielä kuitenkaan kokenut Rockya liian isoksi mihinkään, ettei vois sen takia ottaa mukaan.. Pentuna se kulki automatkat sylissä, mutta sitä riemua ei kestäny montaa kuukautta ku se oliki jo tosi iso :D Ja totta, mää monesti kauhistelen miten poikaystävä jättää jonkun puhelimen esim eilen pöydän reunalle puoliksi ilmaan, että ei ois ihan mahdotonta, että Rocky heilauttais sen hännällä alas! :D Itse taas automaattisesti laitan kaikki - varsinkin tärkeät/kalliit jutut - niin, ettei tippumisvaaraa olekaan :) Siinä rodussa kyllä tuntuu olevan energiaa vaikkei koskaan oo kenelläkään tutulla ollut niin en ole päässyt enempää tutustumaan :)

      Poista
    2. NIIIN ja mää tykkään nukkua tollasen ison koiran vieressä, se vaan tuo enemmän turvaa ja lohtua! :D Vähän niinku ois kakkospoikaystävä vieressä :DDD

      Poista
  8. Meiltä löytyy russeli, joka välillä tykkää nukkua pötköttää tuntikaupalla mutta hereillä ollessaan täyttää kyllä koko tilan! Ite en voisi kuvitellakaan hankkivani isompaa koiraa vaikka joskus meillä onkin isojakin koiria ollut! :) Haaveissa on hankkia samaa kokoluokkaa oleva kaveri Frankielle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä koiran pitääkin olla just sellanen, että nukkuu ja on rauhassa kun mitään ei tapahdu, mutta sitten on täysillä mukana kun on sen aika :) Voi että se varmaan tykkäis kaverista! :D

      Poista
  9. Mä kans mietin sillon koiraa hankkiessani että sellanen pieni ois söpö, mutta en haluu et se jää jalkoihin. Iso koira taas vie oman tilansa :D Jotenka löysin keskikokoisen Lagoton, jossa on kaikki pienen ja ison koiran ominaisuudet :D Siinä riittää virtaa (välillä vähän liikaakin), mutta siinä on kuitenkin tarpeeksi kokoa sellaseks ihanaks halinalleks. Pysyy mukana lenkillä ja jaksaa leikkiä pitkään. Ei jää jalkoihin ja on todella fiksu rotu (niin hyvässä kuin pahassakin). Mut oon ehkä vähän eri mieltä sun kanssas, että pikkukoirat olis ns. tylsiä. Toki jotkut varmaan tekee niistä just sellasia sylissä näköttäjiä, mutta varsinki jotkut jackrusselithan on ihan parhaimpia temppukoiria. Tähänkin varmaan pätee se sama toteamus kuin kaikissa "koiraongelmissakin" eli harvemmin vika on siinä koirassa vaan useimmiten se on siinä omistajassa, mut siks kannattaakin tutustua hyvin erilaisiin rotuihin ennen koiran hankintaa, niin löytyy just se kullekkin sopivin yksilö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuntuu kyllä olevan tosi tykätty rotu! :) Ja joo, tottahan tuo on! Tähän vähä vastaus ku Emilialle ylempänä! Ihmisissä yleensä se "vika" mikä sitten laitetaan koiran piikkiin :/ Ei se kuitenkaan muuta sitä faktaa, että suurin osa/lähes kaikki mun tapaamat pienet koirat on ollu just sellasia tylsiä, johtu sitten omistajasta tai mistä tahansa muusta..

      Poista
  10. Rakastan isoja koiria ! Syynä on niiden leuan alla oleva "heltta" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikä! :D En tiiä tarkotatko samaa, mutta mää tykkään pusutella Rockyn lerpattavaa suupieltä :D:D

      Poista
  11. Mie tykkään myös isoista koirista, mutta mun luonteelle sopii pienempi koira. Ja elämäntilanteessa en yksiöön isoa koiraa ottais. Semmonen 10-15kilonen sylivauva on just hyvä :) Mun Dana on niin rauhallinen ja ihmisläheinen koira, etten osais olla sellaisen AD/HDn kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm :D Osaatko avata tuota vielä enemmän? :D Nojoo ja ei mun mielestä 15kilonen oo enää ees niin pikkukoira :) Onhan se tottakai paljon tottumisesta kiinni ja oishan se muutos jos rauhallinen koira alkais vilpertiksi :D

      Poista
  12. Apua, miten ihania kukkasia ja parveke ja kaikki! <3 :) Munkin on saatava!!

    VastaaPoista
  13. Voi kuule kyllä niitä pieniä energiapakkauksia löytyy ! Meillä on 1ja puolen vuoden japaninpystykorva ja siis niin menevää mallia ettei oo tosikaan .ensimmäisellä rokotus kerralla eläinlääkäri sano että rauhottuu 10 vuoden päästä . Ja nyt viimeisellä eläinlääkäri kerralla sanottiin ihan vitsillä että laittaa jonku rauhotuspiikin samalla :D meijän japsin säkä on n 30 cm ja mun serkuilla on japsi myös niin se on ainaski kaks kertaa suurempi entä tämä meijän kolli ! Jossain vaiheessa alettu siis jalostaa suuremmaks :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat