keskiviikko 12. elokuuta 2015

Tulevaisuudessa haluan..



.. oppia laittamaan vaatteet heti paikoilleen.

.. kokata enemmän oikeita lämpimiä ruokia.

.. löytää jonkun uuden erilaisen harrastuksen.

.. lähteä reppureissaamaan, interreilaamaan ja vaeltamaan.



.. asua ulkomailla.

.. asua lähestulkoon maaseudulla.

.. hyödyntää pitkiä hiuksiani ja tehdä erilaisia kampauksia.

.. hypätä laskuvarjohypyn.


 playsuit SheIn* (täältä), sandaalit H&M

.. uskaltaa tehdä joitain ruokia omasta päästä ilman mitään ohjetta.

.. tehdä työtä, jossa saan aika vapaat kädet.

.. kerätä mustikoita, sieniä ja muita luonnon antimia kun niitä on tarjolla.

.. niin hauskat häät, että nauran niille vielä vuosienkin päästä.

.. viettää aikaa isolla porukalla rakkaimpien ihmisten kesken.



.. käydä enemmän festareilla ja varsinkin keikoilla.

.. muutenkin käydä teatterissa yms mitä nyt kaikkea pientä ja sivistävää vastaan tuleekaan.

.. olla paljon sosiaalisempi, nähdä enemmän ystäviä ja varsinkin tutustua uusiin ihmisiin innokkaammin.

.. tarttua tilaisuuksiin ja tehdä pieniäkin juttuja enkä vaan ajatella, että säästyypä rahaa tai muuta yhtä typerää.

.. jättää turhia juttuja ostamatta ja käyttää ne rahat esimerkiksi yllä kirjoittamiini kokemuksiin.


Tässä nyt joitain asioita, joita mulla tuli just tällä hetkellä mieleen :) Oon kyllä tänä vuonna oikeesti ollu vähintään kolme kertaa aktiivisempi kuin koskaan aiemmin. Paha sanoa mistä tämä muutos on johtunut, mutta varmaan aika pitkälti siitä kun talvella tajusin, että tää on mun elämä ja mun pitää itse pitää itsestäni huoli. Harmi kun poikaystävä ei oo ollut puolissakaan menoissa mukana kun on ollut töissä tai muuten vain muualla.. Kaipaisin muutenkin niin paljon sitä, että voisin viettää samanaikaisesti hauskaa kavereiden ja poikaystävän kanssa. Mun elämässäni on ollut tasan kaksi minkääntasoista suhdetta/juttua, jossa ollaan pystytty olemaan samanaikaisesti yhdessä ja kavereiden kanssa :D Muuten on aina ollu seurustelu erillään ja molemmilla kaverit erillään ja onhan se aika huono yhtälö.. Ainakin loppupeleissä kun se "alkuhuuma" alkaa hiipumaan eikä kahdestaan kotona sohvalla kyhjöttäminen olekaan niin huisia ku ennen :'D

Onko siellä muuten joku, jonka parisuhde on sellainen, että kummallakin on tavallaan omat kaverit ettekä koskaan vietä aikaa yhdessä ees oman puolison ja puolison kavereiden kanssa? Että joko ootte kahdestaan tai sitten toinen on omien kavereiden kanssa jossain tai ite oot omien kavereiden kanssa muualla. Ja siis nimenomaan onko jollain tällainen suhde ja se kuitenkin toimii mutkattomasti? :D Toisaalta suhteita on kyllä niin monia erilaisia, että kaiken näköistä järjestelyä tuntuu löytyvän erittäinkin toimivasti :)

Kuvat: Annika

27 kommenttia:

  1. Meillä on Rikun kanssa pitkälti erit harrastukset ja kaverit, joten ei olla aina yhdessä samassa porukassa. Meillä on yhteisiä kavereita, mutta enemmän kuitenkin niitä omia. Kaiken sen lisäksi kun toinen asuu 400km päässä, mutta asiat sujuu silti hyvin ja mutkattomasti. Eikä me kyllä toisaalta jakseta aina köhnöttää kahdestaan sohvallakaan, mutta sitäkin enemmän autossa, kun reissaillaan vaikka toistemme luo. Senhän voisi siis laskea sohvaksi tässä tapauksessa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ois just ideaalitilanne, että ois molempia! En mäkään sitä kestäis, ettei ois yhtään "omia" kavereita :D Niin, ehkäpä tuo autossa istuminen on teillä sama ku muilla se sohvalla löhöäminen :D

      Poista
    2. Sama, molemmilla on omia kavereita mutta sitten myös niitä yhteisiä :D Aika ideaalitilanne! Mutta me ollaan kyllä niin introverttejä että vielä yli kahden vuoden jälkeenkin se sohvalla pelailu on ihan mahtava tapa viettää laiskottelupäivää <3

      Olet todella kaunis näissä kuvissa! Ja tuon playsuitin kuosi on ihana :)

      Poista
    3. Se on kyllä ideaalitilanne :) Haha teitä yhtään tietäen tuo on varmaan aika passeli tilanne teille >:D Kiitos Veera<3

      Poista
  2. haha mulla ainakin on toi suhde-kaveriporukka just noin erillään, mut taidankin olla erikoistapaus :----D Vasta nyt noin vuoden seurustelun jälkeen poikaystävä sit tapas mun pitkäaikaisimmat ystävät! Mut joo oon mä tavannut hänen ystäviään ja ollaan joskus jopa vietetty niiden kanssa aikaa, ehkä enemmän sitten kun muutan norjaan! Ja mäkin niin haluan lähtee reilaamaan!!! Pakko päästä, toivottavasti vaikka ens kesänä, lähden vaikka yksin jos en saa ketää mukaan haha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mää toisaalta tiiä miten eri tilanne ois jos toista näkis tolleen harvemmin.. Tai ihan vaikka niinkin "harvoin" ku kerran viikossa vaikka.. Mutta nyt kun käytännössä kokoajan ja joka päivä ellei jompikumpi oo muualla, mikä nyt ei oo kovin tyypillinen tilanne yleensä :D Luulis, että enemmän varmasti kun muutat sinne :) Oishan se ehkä vähän "haaskausta" hengata vaan kavereiden kanssa silloin harvoin kun pääsette viettään aikaa keskenään ihan näin niinku oikeasti eikä vaan puhelimien tai netin välityksellä :D Jos ei muuta tuu niin ota mut mukaan!!

      Poista
  3. Ihana postaus ja taas niin ihanat kuvat! Tätä lukiessa tuli oikein hyvä mieli itsellekin. Varmasti tekisi kaikille meille hyvää listata tällaisia asioita joskus. Sait miettimään! Tällainen postausidea voisi muutenkin olla kiva toteuttaa omassa blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! :) Iloisten asioiden, unelmien, toiveiden yms listailu on aina hyväksi :) Suosittelen!

      Poista
  4. Mulla on kokemuksia molemmista keisseistä, mutta enemmän tykkään siitä että on omat kaveri ja sitä aikaa vietetään myös erillään. Tietysti voi silloin tällöin nähdä niitä mutta hengailu porukalla on jokseenkin vaivaannuttavaa, jos tää kaveriporukka on ollu kauan kavereita ja sit aletaa tunkeen niitä omia kumppaneita sekaan. Mikäli kaverit on ns. uusia tuttavuuksia niin en näe ongelmaa tutustuttaa poikkista niihin. Vanhojen kaverien kans tulee nähtyä niin harvoin niin haluaa tosissaan olla heidän kans eikö tehdä siitä parisuhdekekkereitä. Meillä ainakin aika kuluu hyvin kahdestaankin, kokkaillen, urheillen jne. Eikö hirveenä enää kiinnosta ne juomispirskeet. Tietysti pareja on erilaisia, siitähän se riippuu mitä kumpikin haluaa :) jotenki vaan tuntuu että on hyvä pitää ne omat kaverit ns ominaan, ettei koko elämää kuljeta käsi kädessä joka paikkaan vaan on myös niitä omia kavereita ja illanviettoja, joista kömpiä kotiin kullan kainaloon. Reissuja ja semmosia ollaan suunniteltu enemmän siskon ja hänen poikaystävän kans, siinä ei kellekkään tuu pakonomaista yhdessä olemista kun välissä voidaan erkaantua :D jotenki mua itteä henkilökohtasesti ärsyttäs jos reissussa ois mukana jonkun kaverin poikaystävä, josta en esim hirveenä pitäis (jos se ois ärsyttävä tai en pitäis sitä tarpeeksi hyvänä mun ystävälle) niin mua ainakin ahdistas hulluna olla koko reissussa. Mutta jos porukassa otetaan hyvin vastaan eikä öö tämmösiä keissejä nii mikä ettei :) mutta kyllä parisuhde voi toimia tosi hyvin ilman yhteisiä kavereitakin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, pareja on erilaisia ja tärkeintähän siinä on vain se, että löytää ihmisen jonka kanssa ajatukset on samalla tasolla näistä ja muistakin jutuista :) Hyviä pointteja sulla! En mäkään haluais kokoaikaa olla tavallaan parisuhdeporukassa, mutta kun tuntuu ettei meillä oo ikinä sellasta :D Että aina se hauskanpito on ilman poikaystävää.. En mäkään millekkään reissulle lähtis noin! Vaikka jonkun toisen pariskunnan kanssa vois lähteä niin vois olla osan ajasta porukalla, mutta välillä vois myös olla erillään niin ettei kukaan oo sitten yhtäkkiä kolmantena pyöränä tms :D Ois kyllä kamalaa..

      Poista
  5. Meilläkin on poikaystävän kanssa ns omat kaverit. Kyllä me molempien kaverit tiedetään ja tunnetaan jollain tasolla, mutta ei silleen hengailla parina niiden kanssa vaan molemmat hengaa omien kavereiden kaa. Joskus tietty ollaan kuskina toiselle tai muuten vaan nähdään toisten kavereita, mikä on kyllä kans kivaa! Mutta ei tää oo koskaan tuntunut oudolta, musta tuntuu että se on vaa hyvä että on vähän ns omia juttuja! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla teiän kokemus asiasta ja että kaikki toimii tuolleenki tosi hyvin :) Toivottavasti toimii jatkossakin!

      Poista
  6. Oon just samassa tilanteessa ku sä, mulla ja poikaystävälläni on ihan eri mielenkiinnon kohteet , esim. poikaystäväni on himo urheilija ja mä en yhtään. :D meillä ei oo yhteisiä kavereita ollenkaan ja usein mennään omien kavereiden kanssa vaan jonnekkin , eikä oteta toista puoliskoa mukaan. Ollaan seurusteltu nyt 4 kuukautta ja alkuhuuma on kadonnu, yritetään pystyä elämään arkea yhdessä ilman riitoja ja sopeutua toisiimme. :D kyllä se tästä pikku hiljaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä muuten on aika samanlaiset kiinnostuksen kohteet kuitenki, onneksi... :'D Eiköhän se teilläki selviä ajan mittaan miten asiat sujuu, toivottavasti vaan hyvin :)!

      Poista
  7. Meillä on poikaystävän kanssa ollut viimeiset 5 vuotta ihan täysin sama yhteinen kaveripiiri, ja voin sanoa ettei sekään mitään herkkua aina ole! :D

    Pari juttua on semmosia "isompia" ongelmia. Ensinnäkin se, että meidän ystävistä kaikki muut on sinkkuja, joten heidän kanssa aikaa viettäessä pariskuntailu täytyy laskea ihan minimiin, muuten alkaa järkyttävä kuittailu. Toiseksi se välillä harmittaa, ettei ole niitä omia kavereita, kelle voisi valittaa toisesta puoliskosta kun oikeen ottaa pattiin :D Kun ne omat parhaat kaverit on myös poikaystävän hyviä ystäviä, hänestä valittaminen ois varmaan aika epämukavaa heille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh... :D Joo ei kiitos täysin samaa kaveripiiriäkään!! Ois ihan kauheeta jos ei pystyis valittamaan toisesta kenellekään :DD Aika jännä, että kaikki muut vieläpä sinkkuja.. Monesti tuntuu, että pariskunnilla on sellainen pariskuntaporukka ikäänku >:D Mutta mistä mää tiiän vaikka nuo teiän kaveritkin ois just vaikka eronnu tms.. Ja onhan se yhteisessä kaveriporukassa aina niin, että no mitä jos eroaa.. Kumpi jää tavallaan ulos porukasta..

      Poista
  8. Meillä ainakin toimii hyvin se, että molemmat näkee välillä omia kavereitaan ihan yksinään. On hyvä viettää aikaa myös pelkästään niiden omien kavereiden kanssa ilman, että aina on se poikaystävä vierellä. Siinäkään ei mitään ongelmaa, että välillä hengaillaan toisen kavereiden kanssa ihan kaikki porukalla, mutta niitä omia kavereita on myös hyvä pitää ihan jo siksikin, että kahdenkeskeinen aika tuntuu aina jotenkin jännittävämmältä :)

    VastaaPoista
  9. Mulla on täysin sama tilanne omassa parisuhteessa! Tuntuu että lähes kaikki yhteinen aika on lähinnä sitä sohvalla köllimistä ja ruokakaupassa käymistä, koska molemmat näkee päivällä omia kavereitaan ja tullaan kotiin sitten illemmalla kun ei enää jaksa tehdä mitään...
    Alkuun tää järjestely toimi oikein hyvin, koska ystäväsuhteet on pysyny hyvässä kunnossa meiän 5v suhteen aikana, mutta nykyään pännii se, että jos poikaystävällä on menoja eikä kukaan kaveri ehdi nähdä, niin sitten vaan möllöttelee yksin kotona (koska toisen mukaan pyytäminen ei vain koskaan ole ollut vaihtoehto). Tää on varsinkin viikonloppusin vähän ankeeta :D

    Kun aina on ollut ne omat kaverit, niin ei ehkä viitsiskään lähteä poikien mukaan temmeltää, koska niitä ei oikeen tunne vieläkään. Mikä oravanpyörä!

    VastaaPoista
  10. Meillä on poikaystävän kanssa ehkä enemmän niitä omia kavereita, mutta nyt viimeisen vuoden aikana on löytynyt/tullut enemmän niitä yhteisiäkin kavereita. Välillä kaipaan, että olis semmosia "kaveripariskuntia" :D meillä on niitä muutama, mutten jostain syystä kuitenkaan viihdy heidän kanssaan niin hyvin.. Johtuu ehkä siitä, että mun on jotenkin vaikea tutustua naispuoleisiin ihmisiin? Melkein kaikki poikaystävän ja mun yhteiset kaverit on poikia!
    Meidän suhde kuitenkin mun mielestä toimii hyvin myös näin ja viihdytään paljon kahdestaankin, koska sitä kahdenkeskeistä aikaa ei niin hirveästi loppujen lopuksi ole molempien harrastusten ja opiskeluiden jälkeen.

    Suosittelen kyllä että lähdet reilaamaan! Olin ite pari vuotta sitten ja oli kyllä upea kokemus :) Ehkä pääsen ens kesänä taas uudelleen.... :)

    VastaaPoista
  11. mulla ja poikaystävällä ei juurikaan oo niitä yhteisiä kavereita. Vaan molemmilla omat kaveri piirit ja tottakai minunkin tulee välillä hengattua poikkiksen kavereiden kanssa. mutta pääsääntöisesti sillä on omat jutut ja mulla omat ja sitten erikseen ne meidän yhteiset jutut :D Ja tää käy mulle enemmän kuin hyvin. Ehkä virheistä oppineena :D Vuosia sitten seurustelin työkolleegani kanssa ja muutettiin jopa yhteen. Mutta ei se loppu peleissä ollutkaan niin kivaa kun sen toisen näki koko ajan 24/7, kotona, töissä ja yhteistenkavereiden kanssa. Piirit alkoi olemaan jo liian pienet ja minnekäs pakenet kun tulee riitatilanne ja toisen naama vituttaa? Et niin minnekään :D Joten nyt tässä nykyisessä suhteessa on ehkä löytynyt se kultainen keskitie :D Että on sitä yhteistä mutta on myös omaa :)

    VastaaPoista
  12. Meillä on poikaystävän kans eri kaveripiiri, mutta toisaalta jos ollaan johonkin yhessä menossa niin ne on poikaystävän kavereita enemmän kenen kans vietetään aikaa. Ja meillä on harrastukset aika erilaisia, halutaan pitää ne ominaan kun saa ite keskittyä siihen harrastukseen kuin tehä kaikki yhdessä. Sohvalla löhötessä kerkee kyllä olla tarpeeksi yhessä. :)

    VastaaPoista
  13. Meillä on poikaystävän kanssa eri kaveripiirit, mut ollaan kyllä tavattu toistemme kamuja. Tosin kyllä ne edelleen on silleen, että sillä omat ja mulla omat, ja hyvin meillä menee siitä huolimatta. :D Emt ei mulla oo ongelmaa siinä, oon ihan fine asian kanssa. :p Kivoja tulevaisuudenjuttuja oot listaillu, aloin itekkin pohtimaan mitä kaikkea sitä itsekin tahtois tehä ! Jasiis tervetuloa visiitille, terveisin aika maaseudulla asuva lohjalainen (saat kirsikoita bonuksena, tääl on puut täynnä enkä ite oikeen välitä niistä. Mustikoitakin varmasti löytyy tosta muutaman metrin kävelymatkan päästä). Voidaan samal pohtii mitä kampauksia tehään meiän pitkien hiusten kanssa... xDDD ihania kuvia, vitsit tykkään tosta playsuitista niiin paljon ! ♥

    VastaaPoista
  14. Meille on tässä viimesen kymmenen vuoden aikana muodostunut sellanen tosi tiivis kaveriporukka, kun se koostuu pääasiassa pariskunnista. Alunperin ne on siis miehen kavereita, mutta aikojen saatossa olen tutustunut näiden jätkien tyttöystäviin (nykyään jo vaimoihin), niin voidaan helposti viettää aikaa yhdessä kavereidenkin kesken. Parasta on just se kun vietetään yhdessä iltaa ja jätkät tekee omia juttujaan ja me tytöt rupatellaan tyttöjen juttuja eli avaudutaan omista suhdekriiseistämme :D Toki meillä on sitten myös ne omat muut kaverit, jotka ei niinkään tähän yhteen porukkaan kuulu. Meillä on vähän sellanen tilanne, että ollaan niin paljon yhdessä, että välillä pitää melkein patistaa toista lähtemään ulos omien kavereidensa kanssa enemmänkin :D

    VastaaPoista
  15. Hei ihana postaus. Tää sai jonkun pienen liekin heräämään mun sisällä. Tuli sellainen olo, että pakko kirjottaa ylös omia haaveita/unelmia/tavotteita. Niistä tulee heti paljon konkreettisempia eikä niitä unohda niin helposti. Ylöskirjottaessa niitä alkaa heti työstämään. :)

    Ite oon kunnon parisuhteessa ensimmäistä kertaa, ja meillä on niin, että puoliksi ollaan erillään ja puoliksi yhdessä kavereiden kanssa. Mulle on tärkeetä, että voin tavata omia ystäviäni ilman poikaystävää, mutta sitte joskus on kiva hengata yhteisten ystävien kanssa porukassa. Toisinaan ollaan tapaamassa poikaystävän kavereita ja jos oon ollut jo parina kertana peräkkäin mukana, niin saatan sanoa että "ei, mä en tule mukaan tällä kertaa, sun täytyy olla sun kavereiden kanssa ilman muakin" :D Mun mielestä on tärkeetä, että osataan myös viettää aikaa erillään!

    VastaaPoista
  16. Meillä on poikaystävän kanssa kaverit justiinkin noin :-) Hänellä on kaveriensa kanssa niin omat jutut, että mun mielestä ne on ihan tylsää seuraa :-D Samoin kun mun kavereilla ja mulla on sellaset jutut mitkä sitä tuskin kiinnostaa. Ollaan kuitenkin paljon kaksistaan niin välillä ihan hyvä olla muittenkin kanssa ilman sitä omaa höpönöpölutumussukkaa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat