tiistai 10. marraskuuta 2015

Cortina d'Ampezzo

wtcda-6
Tänne meidän matka vei Venetsian jälkeen muutamaksi päiväksi. Upeasti vuorten ympäröimään Cortina d'Ampezzoon. Meidän vierailun aikana kadut olivat aika tyhjillään ja ilmeisesti Cortina on luokiteltu kaupungiksi, vaikka mielestäni alppikylä on paljon sopivamman kuuloinen ilmaisu tällaiselle kompaktille pienelle paikalle :) Koko Cortinan väkiluku on 6 150, monet asuvat vähän sivummalla ja maatalouksia näkyi aika paljon. Turismi on varmasti kans aika isossa (kenties isoimmassa?) roolissa tuollaisessa paikassa ja lähes kaikki rakennukset tuossa ytimessä kirkon ympärillä olivatkin hotelleja, ravintoloita tai joitain liikkeitä. Voin vaan kuvitella sen väenpaljouden sesonkiaikoina vaikka nyt olikin aika rauhallista.. 
wtcda-1
Palataanpas hetkeksi ajomatkalle kun suunnattiin Venetsiasta Cortinaan. Matkaa taisi olla vajaa pari tuntia ja yllättävän nopeasti Alpit alkoivat siintää horisontissa. Vielä nopeammin ne vaan kohosivat korkeammalle ja tunnuimme saavuttavan niitä hurjaa vauhtia.
wtcda-3 wtcda-2
Alppien lähestyminen oli jotenkin todella jännittävää kun ei ole vastaavissa maisemissa ollut ikinä eikä vuosikymmeneen varmaan missään vuoristoisessa maastossa. Maisemat oli jo autostakin niin sanoinkuvaamattomat kauniit ja jylhät.
wtcda-5 wtcda-4 wtcda-7 wtcda-8
Kylät on kuulemma aika saman näköisiä kaikkialla Alpeilla ja Cortina rakennuksineen oli kyllä juuri sellainen kuin mun mielikuvissa vaikken koskaan ole ollutkaan missään edes puoliksi vastaavassa paikassa..
wtcda-13 wtcda-12 wtcda-11 wtcda-14
wtcda-9 wtcda-15
Parhaiten koko paikasta jäi kuitenkin varmaan mieleen se raikkaus. Ilma siellä tuntui kevättalvelta! Raikasta, puhdasta ilmaa, viileät vain joidenkin plusasteiden aamupäivät ja kirkkaasti paistava lämmin aurinko. Tuli aivan mieleen nuoruuden hiihtoreissut Ylläksen hangilla keväisen auringon paistaessa.. :) Tiiätte varmaan sen kun monesti huonon ilman huomaa vasta kun saa hengittää raikasta ilmaa? Luennolla saattaa olla todella huono ilma, muttei sitä huomaa ennenkuin pääsee hetkeksi haukkaamaan happea ja joutuu sen jälkeen takaisin.. Kuulostaa ehkä typerältä, mutta mulla on ikävä sitä raikasta ja puhtaalta tuntuvaa ilmaa :D
wtcda-10 wtcda-18
Sisustus ja kuosit olivat tällaista todella räikeää ja jopa sellaisen...hhmm...nuhjuisen oloista, mutta se sopi tuonne todella hyvin! Kaikkialla oli harvinaisen lämmin ja kotoisa tunnelma :) Paikat henkivät sellaista fiilistä, että sinne juuri haluaakin urheilukerrasto päällä rojahtaa levähtämään pitkän patikointi- tai laskettelureissun jälkeen.
wtcda-16 wtcda-17
Siinä näkyy Cortina auton ikkunasta kuvattuna.
wtcda-19 wtcda-21 wtcda-22
Paluumatkalla harmitti kun en ottanut mitään kuvaa niistä kapeista teistä, jotka olivat kiinni rakennusten seinämissä. Tiet oli niin kapeita, että välillä kaksi autoa ei edes mahtunut rinnakkain vaan toinen kaista odotti, eikä siinä itsessään ole mitään kovin ihmeellistä, mutta kun siihen lisätään se, että porukka ajaa hirveää vauhtia kaikkialla.. Oma keskittyminen meni lähinnä ulos katsomiseen ja huonon olon välttämiseen, sillä tiesin matkapahoinvoinnin iskevän aika nopeasti jos oisin alkanut katselemaan menoa kameran linssin läpi :D Isä on ehdottomasti paras ja luotettavin kuski, jonka tiedän ja siellä se kaahasi menemään muiden hullujen vauhdissa. Alkuun se ajoi rauhallisesti, ettei mulle tule huono olo, mutta se oli menoa sitten kun sanoin, ettei mulle tuu huonoa oloa, että saa laittaa kaasua kunhan vaan pitää meiät tiellä :D Olihan se eräänlaista vuoristorataa varsinkin niillä serpentiiniteillä.. En kyllä istuis hetkeäkään kyydissä jos joku muu tuntemani ihminen meinais ajaa samaa vauhtia noilla teillä vaikka nytkin ajettiin "vaan" samaa vauhtia paikallisten kanssa :D

Itekin ajoin yks ilta muutaman kilometrin pätkän ja huh kun siinä sai kokoajan olla venkslaamassa vaihteita, jarrua ja kaasua, ratin pyörittämisestä puhumattakaan ja ajoin about seitsemän kertaa hitaampaa kuin kukaan muu tuolla liikkuneista haha :DD Onneks sillon ei ollu muita liikenteessä.....
wtcda-20
Toivottavasti nää matkajutut maistuu teille vielä, sillä huomenna ois lähtö uuteen reissuun! Luultavasti meen tänään jo yöksi Helsinkiin niin on sielläkin sitten aamupäivä aikaa kaikelle kivalle.. Taas on ollu niin kiirettä kaiken kanssa, etten oo ehtiny yhtään fiilistellä reissua, miettiä mitä otan mukaan tai oikeastaan edes tajuta, että vuorokauden päästä oon jo Amsterdamissa.. Sama juttu oli tämän Italian reissun kanssa kun oli vaan kokoajan niin kiire ennen reissua, mutta kyllä se innostus sieltä aina tulee kun saa muut asiat hoidettua ja matkalaukun pakattua ;) On kyllä onnellinen ja kiitollinen olo kun taas on mahdollisuus päästä näkemään maailmaa..

24 kommenttia:

  1. On kyllä hulppeat maisemat! Ihanaa, että pääset taas reissaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Täällä ollaa ja innolla ootan huomista kun pääsee oikeasti näkemään keskustaa! :D

      Poista
  2. Mä niin pakkaan reppuni ja lähen jonnehhi alpeille! Nää on vaan niin ihania kuvia!! Pokaan jonku hitoksee komian laskettelun opettajan ja en tule elläissään poijjes :D Okeiokei, ei kauheen realistinen suunnitelma, mut aina saa haaveilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ;) Saat sitte omiakin kuvia sieltä! >:D Ja tiiäkkö ei suunnitelmien tarvi aina ollakaan niin realistisia JA voishan tuo sitäpaitsi olla oikein toteutuskelpoinen ;)

      Poista
  3. Vauuuu mitä kuvia! :) itsekin tolla seudulla ajelleena allekirjoitan ton et tahti on aika hurjaa, mut hurjaa on myös huomata kuinka äkkiä ne omatkin nopeudet kasvaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna :> Varmasti nekin kyllä kasvaa aika hyvää vauhtia! Kaikkeen tottuu :)

      Poista
  4. Siis huhuh ja vau ja apua mitä kuvia :'D mahtavan näköstä!! Piti oikeen mennä osille näyttää läheltä tuota kuudennetta kuvaa- sillee "kato nyt" !!!! <3_<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia tuolla oli kyllä ihanaa :) Huippua kuulla, että oos Ossillekki näyttäny! :D<3

      Poista
  5. Vaikuttaa kerta kaikkiaan kyllä unelmieni lomalta. Pitkään olen halunnut tehdä jonkinlaisen road tripin (pohjois) Italiaan. Kyllä pistää kateeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni muukin on kyllä kehunut nimenomaan pohjoista puolta :) Kannattaa kyllä suunnata sinne mikäli vain mahdollista! :)

      Poista
  6. Todella kaunis paikka kyllä, upeita kuvia! :)

    VastaaPoista
  7. Huh aika mielettömiä kuvia ja maisemat<3

    www.satueventyr.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Hahaa määki lähen huomenna Amsterdamiin 😄 Ja reissupostauksia on aina kiva lukea. Itseä ainakin kiinnostaa erityisesti nämä Italia jutut, kun olen täällä vaihdossa nii voi vähän miettiä, että missäs sitä kannattais vierailla! -Emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! :D Vähänkö parasta :) Käyhän kuule niin paljon kaikkialla kun vaan nyt pystyt! :D Toivottavasti viihdyt Amsterdamissakin ja ehkä törmätäänkin jopa jossain ;D

      Poista
  9. WOOW! Kauhee matkakuume itelläkin, onneks ensvuoden puolella pääsen valitsee matkakohteen poikaystävän kanssa. Sitä ootellessa. Ei vain malttais oottaa, se siinä on tuskallisinta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kannattaa odottaa!! :) Itellä ainakin helpottaa rahan säästämistä jos on esim joku reissu tms muu kiva juttu tiedossa :)

      Poista
  10. No huhhu mitä kuvia taas jälleen kerran! Upeita!!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat