sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Mielipide & selvennys

Mun on pakko kirjoittaa aiheesta vielä tämän verran, sillä on mahdotonta keskittyä kepeämpiin juttuihin kun ainoastaan nämä asiat ovat pyörineet päässä viimepäivät. Kaverini Veikko Timonen julkaisi fb:ssä tällaisen tekstin, joka kaikkien ois syytä lukea mun mielestä:

Se, että Pariisissa kuoli viime yönä yli 100 ihmistä ja yli 200 haavoittui on surullista. Se, että Beirutissa kuoli torstaina yli 40 ihmistä ja yli 240 haavoittui on myös surullista. Se, että välimereen on hukkunut tänä vuonna arviolta 2600 pakolaista, jotka pakenivat juuri näitä terroristeja, on myös surullista.
Tämä ei ole Pariisin uhrien vähättelyä. Tämä on minun ihmettelyäni. Minä en muista kuulleeni Beirutin pommituksista mitään ennen Pariisin iskuja. Epäilen, ettei kuullut moni muukaan. Saatamme nähdä uutisissa, somessa ja lehdissä kuvia ja uutisia pommituksista ja terrori-iskuista Lähi-Idässä, mutta se on meille täysin normaalia. Surullista on, että se on normaalia myös Lähi-Idässä asuville.

Kun Beirutissa räjähtää, emme edes tiedä asiasta ja jos tiedämme, kohautamme olkapäitämme. Kun Pariisissa räjähtää, syntyy ‪#‎prayforparis‬. Milloin Euroopan rajasta tuli sympatiamme rajaviiva?


On ollut vain ajan kysymys, milloin Lähi-Idän sekavat kriisit alkavat näkymään Euroopassa. Se aika on nyt. Kriisit eivät lopu vihaamalla rauhanomaisia uskovaisia tai muun värisiä. Kriisit eivät lopu sulkemalla rajoja ja lopettamalla kriisinhallintaoperaatioita ja kehitysapua.
Nyt pitää yhdessä taistella ääri-ilmiöitä vastaan. Puhun monikossa, koska ääri-ilmiöitä on muitakin kuin ISIS. En halua, että Euroopalle käy kuin Yhdysvalloille, jossa 9/11-iskun jälkeen äärioikeisto on tappanut tuplasti enemmän ihmisiä kuin ääri-islamistit.
Strength through unity! Unity through faith!

Oon aivan täysin samaa mieltä tuon päivityksen kanssa ja niiden ihmisten, jotka ovat kyseenalaistaneet kaikkea esim. kuka on pommittanut ja mitä ja kuka ensin ja milloin ymsymsyms. Myönnän sen, etten tiedä käytännössä mitään maailman menosta. Tuolla tapahtuu niin paljon kaikkea salatustikin, ettei kukaan varmaan voisikaan tietää kaikesta kaikkea.

Tiedän vaan sen, että Pariisi on mulle tuttu ja rakas paikka sekä siellä on useita ystäviä. Se on karua, mutta ihmisen aivot vaan toimivat niin, että ne asiat koskettaa ja liikuttaa, joihin on jotain kosketuspintaa. Ihan vaikka jo se, että joku tuttu asuu jossain saattaa riittää saati sitten joku isompi yhteys.. Myönnän sen, ettei tuolla jossain kaukana tapahtuvat hirmuteot kosketa samalla tavalla, koska ensinnäkään en ole edes kovin tietoinen/ollenkaan tietoinen niistä ja toisekseen mulla ei oo mitään yhteyttä niihin seutuihin. Kauheaahan se on, mutta niin ihmisen aivot vaan toimivat. Jos tätä miettii pienemmässä mittakaavassa niin auto-onnettomuuksia tapahtuu kokoajan, ihmisiä kuolee syöpään kokoajan, mutta ei kukaan sure niitä kaikkia vaan ainoastaan niitä, jotka osuvat jollain tapaa "omalle kohdalle" vaikkapa jonkun tutun kautta.

Luulen, että se on myös jonkinsortin puolustusmekanismi, että surraan vain niitä asioita, jotka kohdistuvat jollain tapaa itselle tärkeisiin asioihin, paikkoihin, ihmisiin, tuttuihin yms. Täällä maailmassa tapahtuu niin hirveästi niin pahoja asioita, että eihän kenenkään pää pysyisi kasassa jos niitä kaikkia surisi yhtä paljon ja kaiken ottaisi tavallaan henkilökohtaisesti.

Tottakai nämä kauheat ja julmat asiat ovat samanarvoisia tapahtuivat ne missä tahansa. En pysty puhumaan muiden puolesta, mutta oma reaktio syntyi siksi, että Pariisi on Suomen jälkeen mulle se paikka, josta välitän eniten. Tuskin kukaan suuttuisi siitäkään jos Suomeen tulisi isku ja suomalaiset surisivat? "Ette te voi surra kun muuallakin tapahtuu tällaista"? Sanoisin Pariisin ja Ranskan yleisesti olevan vain sen verran tutumpi ja läheisempi paikka monille, joten sen takia reagoidaan näin voimakkaasti. Varmasti on paljon ihmisiä, jotka vaan yhtyvät tähän yleiseen suremiseen. Itse ymmärtäisin sen ihan täysin jos Suomessa tapahtuisi vastaavaa eikä esim Syyria ratkeaisi julkisesti suremaan. Suomihan on luultavasti tavallaan ihan vieras paikka heille. Moni sanoo tätä Pariisin suremista tekopyhäksi, mutta mun mielestä se ois tekopyhää jos nyt surisin julkisesti vaikkapa Irakia ihan vaan siksi, että sieltä nousee joku kauhea uutinen. Tuskin kukaan pitäisi sitä tekopyhänä jos Kuopiossa tapahtuisi vastaanlaista ja surisin, mutta Pariisin suremista pidetään tekopyhänä vaikka se on moninkertaisesti tutumpi ja tärkeämpi paikka. Ja tuo oli vain esimerkki, ei mua ole tekopyhäksi kukaan sanonutkaan, mutta yritin vain selventää mitä tarkoitan. Moni on sanonut tämän sinivalkopunaiseksi muuttuneen maailman provosoivan näitä tekijöitä lisää, mutta siihen en ota kantaa kun tiedä asiasta yhtään enempää..

Kyllä ainakin itse suren maailman kauheuksia tapahtuivat ne missä tahansa, mutta Pariisi osui sen verran "lähelle" itseä kun se on niin tärkeä paikka, että julkaisin osanottoni asiaan liittyen. Pitäisikö jatkossa siis alkaa päivittämään somea aina kun jossain tapahtuu jotain, että se olisi yhdenvertaista? Toisaalta typerää, että somea pitää edes päivittää, sillä konkreettiset teothan on ne, joilla maailmaa muutetaan. Somekin on vain niin iso osa nykyistä maailmaa ja kyllähän sieltä haetaan sellaista ryhmään kuulumisen tunnetta ja halutaan näyttää mitä mieltä ollaan. Ehkä myös se on saanut monet julkaisemaan jotain Pariisiin liittyen, vaikka heillä ei olisikaan mitään kosketuspintaa. Vaikka uskon monen surevan Pariisia tästä syystä, että heillä on sinne kosketuspintaa niin varmasti on myös paljon näitä, jotka kirjoittavat/postaavat kuvia/surevat vain, koska Pariisi on Euroopassa ja se on munkin mielestä väärä perustelu sille suremiselle. Tai tottakai saa surra, mutta pitäisihän sen suremisen olla sitten samanlaista tapahtuipa kauheudet missä tahansa. Ja onhan sekin totta, ettei meitä edes informoida niin paljoa näistä kauempana tapahtuvista kauheuksista ja Lähi-Idän tapahtumat on jokseenkin jo "normaaleja" kun niitä tapahtuu kokoajan, mutta kuten Veikkokin sanoi, surullinen fakta on se, että se on normaalia myös siellä asuville :( Ei sellaista arkea pysty edes kuvittelemaan..

Tietenkin kaikkien henget ovat ihan yhtä arvokkaita ja niiden menettäminen ihan yhtä surullista. Kuten edellisessä postauksessa sanoinkin, osanotot myös koko maailmalle eli tarkoitin myös kaikesta muusta kauheasta mitä täällä tapahtuu :(
tlb-1

20 kommenttia:

  1. Eikä paljoa näkynyt sympatian osoituksia kun vähän aikaa sitten ISIS pudotti Siinailla lentokoneen ja 200 venäläistä kuoli. Lännen politiikoiltahan tuli vain hienovaraista vittuilua että "mitäs sekaannuitte Syyriassa, ihan oma syy". Nyt sitten kun Ranskalle tapahtuu, jotain niin kaikki onkin vain terroristien vika ja Ranska ei ole koskaan tehnyt mitään väärää kenellekkään. Venäjäkin on vissiin vaan on niin kaukainen maa mihin kenelläkään ei ole mitään kosketuspintaa... Tai sitten Venäjään liittyvästä someitkusta ei saa yhtä paljon somepisteitä niin ei jaksa kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin :( Tuntuu, että on kyllä sellaisessa sotkussa nää kaikki asiat. Surullista, että niin monet viattomat ja sivulliset joutuvat kärsimään näiden takia.. Mutta mulla itselläni ei ainakaan oo minkäänlaista kosketuspintaa Venäjään vaikka se tuossa vieressä onkin ja en voi puhua muuten kuin omasta puolestani. Ja ehkä Venäjä ei nyt yleisestikään oo mikään ihmisten suosikkivaltio vaikka eihän sekään mikään "syy" tai selitys tuolle ole, mutta ehkä se sitten vaikuttaa siinä kuitenkin. Ja en mää ainakaan pidä Ranskaa mitenkään puhtoisena, mutta ei kenenkään sivullisen kuitenkaan pitäis joutua missään päin maailmaa kärsimään noista sotkuista..

      Poista
  2. Todella hyvä teksti ja täyttä asiaa. Itse olen täysin samoilla linjoilla. Vaikka kaverisi teksti saikin aikaan hyvää jatkopohdiskelua, tulee siitä tekstistä väkisinkin semmonen "oman hyvyyden pönkittäminen" mieleen. Miksi ihminen ei saisi reagoida omalla tavallaan tämmöisiin uutisiin? Vaikka kirjoittaja ei itse vähättelekään Pariisin tapahtumia, hän vähättelee ihmisiä ja heidän tunteitaan, jotka tähän halusivat reagoida. Jos nyt juuri tämä uutinen herättää melun somessa, ei se tarkoita sitä, etteikö ihmiset surisi, kauhistelisi, ajattelisi, (mitä vaan) muitakin kauheuksia ympäri maailman. Se, että miksi tämä juuri nyt koskettaa ja ketä, on jokaisen ihmisen oma asia. Ja näitä asioita hyvin tekstissäsi pohdiskelitkin, joten turha tähän niitä uudestaan listaamaan. Ymmärrän, että Timosen tekstin olikin tarkoitus ehkä aiheuttaa laajempaa asioiden ja ennen kaikkea maailman tilanteen pohdiskelua (ja hyvä niin), itseäni lähinnä ärsytti asian esittämistapa ja yleistäminen.

    "Kun Beirutissa räjähtää, emme edes tiedä asiasta ja jos tiedämme, kohautamme olkapäitämme. Kun Pariisissa räjähtää, syntyy ‪#‎prayforparis‬. Milloin Euroopan rajasta tuli sympatiamme rajaviiva?"

    En tiedä miksi lopulta päädyin hänen tekstejään kommentoimaan blogiisi, mutta koska siitä omaa mielipidettäsi jatkoit, olkoon se nyt tässä. Pääpointtini asiallani oli kai se, että samaistun täysin fiiliksiisi ja tekstisi oli todella hyvä. Pidän myös tavastasi kirjoittaa asioista, tuntuu siltä että kirjoitat ne asiat juuri sellaisina kuin ajatteletkin päässäsi, ilman tekstin muokkaamista liian asialliseksi. Jatka samaan malliin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinne! Jännä, sillä mulla ei tullut sellaista fiilistä vaikka vähän kyllä on vaivannut se kuinka on yleistetty, ettei "vaan" Pariisia saisi surra vaikka omalla kohdallanikin sureminen johtuu ihan muista syistä kuin siitä, että se on Euroopassa tms.. Yleistäminen on aina ärsyttävää, mutta tekstin kuin tekstin saa helposti kuulostamaan yleistykseltä tai yksoikoiselta mielipiteeltä jos kirjoituksen haluaa pitää lyhyenä :/ Se on kyllä hyvä, että näistä muistakin kauheuksista herätellään ja ehkä vielä joskus niitäkin aletaan uutisoimaan samalla tavalla.. Hyvä vaan kun kommentoit, sitähän varten tämä kommenttiboksi on ja veikkaan hänenkin tulevan tänne jossain vaiheessa lukemaan mitä te ootte tuumineet! Yritänkin kirjoittaa niin suoraan ajatukseni kuin vain mahdollista, tallaisissa teksteissä varsinkin on vaan pakko yrittää olla mahdollisimman selvä ja avata välillä rautalangastakin oma ajatus, ettei vaan kukaan ymmärrä/pysty halutessaan ymmärtämään väärin varsinkaan kun on tällaisesta jollain tapaa räjähdysherkästä aiheesta kysymys.. Kiitos vielä toistamiseen :)

      Poista
  3. Näinhän se menee, hyvä kirjoitus surullisesta asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teea! Surullista tosiaankin kaikki tämä :(

      Poista
  4. Sepä se, eipä meillä varmaan kovin monella oo mitään kiinnostusta lähteä vaikkapa reissuun jonnekin lähi-itään, mutta monelle Ranska ja muut Euroopan maat on mahdollisia matkakohteita, joten totta kai ihminen järkyttyy enemmän semmosten paikkojen kauheuksista, missä ois ite saattanu vaikka olla tapahtuma-aikaan. Mää en laittanu facebookissa tuota sinivalkopunasta väritystä profiilikuvaan, koska aattelin että en kuitenkaan viiti nostaa tätä kauheutta mitenkään sen tärkeämmäksi kuin noita muitakaan viimeaikaisia tapahtumia. Ei kiinnosta kiillottaa omaa sädekehää tollasella, kun se ei oo se juttu millä tämmösessä tilanteessa voi vaikuttaa. Instaan kyllä päivitin kuvan, joska tuntu että jotenkin pitää filiksiä asiasta purkaa ja mulle nyt sopii parhaiten tuo kuvallinen ilmaisu. En kyllä tiiä millä vois vaikuttaa, alkaa nimittäin loppua muutenkin usko tähän maailmaan - niin paljon pahuutta oikeesti. Ei enää ees jaksa itkeä näitä juttuja, kun muuten sais olla joka päivä itkemässä. Tämmönen tästä meijän maailmasta on tullu ja en oikein usko että tämmösiä iskuja vois mitenkään kokonaan estää. Pitää vaan vissiin jaksaa toivoa jotain ihmettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin.. Määkään en laittanut sitä lippua samasta syystä, mutta instaan päivitin sen kuvan jo silloin yöllä kun puolet kauheuksista ei ollut vielä edes selvillä :( Vaikeita asioita.. Onhan näistä tullu luettua nyt vaikka ja mitä asiantuntijoiden pohdintoja yms, mutta aika hankalalta tuntuu ajatus, että ite pystyis jotenkin jotain merkittävää konkreettisesti muuttamaan. Pienistä asioistahan ne lähtevät ja toinen fb-kaveri listaskin aika hyviä pieniä konkreettisia muutoksia kritisoivaan päivitykseensä.

      Poista
  5. Uskon Pariisin iskun vaikuttavan niin paljon enemmän muihin eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin, sillä kulttuurillisesti ollaan niin paljon lähempänä ranskalaisia kuin ihmisiä Lähi-Idässä. Maantieteellisestikin ollaan paljon lähempänä Ranskaa, jolloin se tulee paljon lähemmäs kotia ja vaikuttaa enemmän. Kaikki maailman kamaluudet ovat yhtä pahoja, mutta kaikista niistä ei kenenkään ole mahdollista pysyä kartalla.

    Sulla on todella hyvät olleet tämä ja eilinen postaus aiheesta! Oot saannut ylös kirjoitettua paljon asioita, joita omassa mielessä asiasta on liikkunut :)

    VastaaPoista
  6. mä en haluu ottaa mitään kantaa siihen, mitä pitää surra tai mihin riittää empatiaa, mut sen takia meiän lähipiiriin ja kulttuuriin kuuluvat ihmiset meni Pariisin tapahtumista enemmän sekasin ku vaikka Beirutista, koska se on pelottavaa. se tarkottaa, et joku toinen Euroopan merkittävä kaupunki on todennäkösesti seuraava ja se voi tapahtuu omalle kohdalle. mua ainaki ahdisti eilen niin paljon, et ei mitään järkee ja ilmeisesti monia muitaki.

    ja multa kyllä löytyy mielipide tohon, et provosoiko maailman reaktio tekijöitä lisää - todennäkösesti. sitähän ne halus, et ne huomataan. en myöskään ymmärrä, ku ihmiset, joita yleensä uskonasiat ei vois vähempää kiinnostaa yhtäkkii rukoileeki somessa Pariisin puolesta. laittais mielummin oikeesti ne kädet ristiin ja rukoilis. luulis muutenki jengin ymmärtävän siinä iskussa olleen kyse isosti myös uskontokunnista, ni ei noi rukoilut siellä somessa ainakaan rauhaa edistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän terroristit yleensäkin haluaa eikä koko terrorismia edes olisi olemassa tässä mittakaavassa ilman medioita, jotka levittävät heidän tekojaan ja "sanomaansa". Itse en taas oo ajatellut noin vaan koen julkaistut kuvat enemmänkin näin kuten eräs Milla kommentoi tätä postausta fb-sivun alle, että ne on "erityisesti nyt noussutta symboliikkaa terrorismia vastaan, ei pelkästään juuri Pariisin tekoja tuomitsevaa, vaan terrorismin vastustamista yleensä ja tukea rauhan puolesta." Samallatavoin pidän symboliikkana #prayforparis -hashtagia ja voikai ihmiset pistää kädet ristiin ja rukoilla vaikka olisivat päivittäneet myötätunnon ilmaisunsa myös someen..? Ei se välttämättä edistäkään, mutta ei siitä varmaan haittaakaan ole ja kyllähän se tuo lohtua ja helpotusta jos ei muuta.

      Poista
    2. Höh, alku jäi jostain kumman syystä pois.. En osaa sanoa edelleenkään mitään muiden puolesta, mutta itseäni ei alkanu mitenkään pelottamaan enempää nyt tämän iskun vuoksi. Oon ollu jo aiemmin huolissani maailman menosta ja onhan kaikkia iskuja ollut ennenkin joskin pienemmässä mittakaavassa. Juuri ennen tämän vuoden ekaa reissua Pariisiin oli esimerkiksi Charlie Hebdon isku. Kyllähän tää tapaus on herätellyt siihen, että tällaista voi oikeasti tapahtua. Varmasti pelko on kyllä yksi iso juttu ihmisten mielissä monien muiden tekijöiden kanssa..

      Poista
  7. Mullakin on Pariisissa yksi ystävä ja olen käynyt siellä useamman kerran, muutenkin olen matkustellut Ranskassa paljon ja se on mulle tärkeä maa, josta on paljon ihania muistoja. Siitä huolimatta olen myös sitä mieltä, että maailman reaktio todennäköisesti provosoi muita näiden tekijöiden kanssa samanmielisiä toteuttamaan lisää vastaavanlaisia tekoja. Mun mielestä on vaan hyvä tiedostaa, että kaikkialla maailmassa tapahtuu paljon pahaa - ei sitä tarvitse mitenkään erikseen surra ja vaikeroida. Jotkut on tietysti herkempiä tällaisille asioille ja surevat kaikkea mahdollista, mutta mun mielestä se sureminen ei ole mitenkään tarpeellista. Se nyt vaan on kamala tosiasia, että maailmassa on monet asiat nyt todella pahasti pielessä, eikä se tilanne suremalla muutu. Tottakai ihmisiä pitää auttaa, mutta ei se Fb-profiilikuvan vaihtaminen eri väriseksi tai mitkään valomerkit ja värit auta silti lopulta ketään. Siellä Syyriassa pitäisi saada sotatila rauhoitettua ensin ja lähteä ratkomaan ongelmavyyhtiä oikeasta päästä. kun uskontokuntien ristiriidoista on kyse, niin luulen kyllä prayforparis-kuvien ja tekstien lähinnä lietsovan ääri-islamisteissa lisää vihaa "vääräuskoisia" vastaan.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se provosoida, mutta eiköhän näitä vastaavia tekoja ole tulossa jo ihan muutenkin? Ja oishan se helppo monenkin asian suhteen jos vaan osais olla surematta, kerro ihmeessä miten se onnistuu jos saat sen selvitettyä. Ei se tietenkään auta mitään, mutta entä jos ihmiset vaikka tällaisen somevyöryn takia heräisivät tilanteeseen ja sen edesauttamana tekisivätkin konkreettisesti jotakin? Totta, koko vyyhti pitäisi ratkoa siellä missä sen alkuperä tuntuu olevan..

      Poista
    2. Ei suremista voi tietenkään lopettaa napista painamalla ja ihmiset on erilaisia. Mä en yleensäkään sure kauaa mitään asioita, vaikka olenkin empaattinen. Se on vaan ikävä tosiasia, että tuollaista pahuutta ei kukaan pysty maailmasta täysin poistamaan ja loppupeleissä ainoa asia, johon ihminen pystyy vaikuttamaan, on oma asenne. Kun itse voi hyvin, jaksaa sen myötä huolehtia läheisistään ja tuotta iloa muille. En mä ainakaan pysyisi järjissäni, jos pitäisi koko ajan surra koko maailmaa. Yksi ihminen ei vaan voi pelastaa kaikkia, eikä tarvikaan :)

      Poista
  8. Aamen! Täysin samaa mieltä niin sinun kuin tuon päivityksen kirjoittajan kanssa. Ihan äärettömän surullisia tapahtumia ovat nämä viimeaikaiset, ja vieläpä kun niillä kaikilla on jotain yhteistä. Länsimaalainen media on kyllä kummallinen, mutta niinhän se on, että ne asiat mitkä on meitä lähellä, huomioidaan. Mun mielestä on kuitenkin törkeää syyllistää ihmisiä, jotka surevat niitä asioita joista he vain tietävät, se on inhimillistä. Toivon myös tosiaan, etteivät nämä iskut aiheuta sitä ISIS:in toivomaa tulosta, eli pakolais- ja muslimivihaa.. Pahoin pelkään että näin tulee kuitenkin juuri käymään monien tietämättömyyden takia.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäs sinä tiedät mikä se ISISin toivoma tulos on? Kuulutko itse kenties kyseiseen järjestöön?

      Eiköhän se "toivottu tulos" ole tässäkin tapauksessa sama kuin muissakin länsimaihin kohdistuvissa iskuissa, eli että länsi lopettaa sekaantumisensa toisten asioihin. Terrorismi on näiden ihmisten ainoa tapa vaikuttaa, koska heidän kanssaan ei haluta keskustella eikä heillä ole keinoja lopettaa lännen pommituksia. Terrorismi on aina ollut epätoivoisten ihmisten viimeinen keino vaikuttaa asioihin edes jollain tavalla.

      Joku voisi myös kysyä miksi länsi haluaa tuhota ISISin, joka on ihmisoikeuksia polkeva ääri-islamistinen diktatuuri, mutta toisaalta sitten taas tuetaan esim. Saudi-Arabiaa joka myös on on ihmisoikeuksia polkeva ääri-islamistinen diktatuuri. ISIS teloittaa lyömällä pään miekalla irti, samoin tekee myös Saudi-Arabia. Kuitenkin myös Suomi ilomielin myy Saudi-Arabialle aseita, vaikka maassa tuomittiin nainen kuolemaan "noituudesta" niinkin kauan sitten kuin vuonna 2014.

      Poista
  9. Oon samoilla linjoilla sun kanssas tän asian kanssa. Mulla on myös sama mielipide ylläolevan kommentoijan kanssa, että kulttuurillisesti ollaan Pariisin kanssa kuitenkin lähempänä niin sen takia voi olla että tää koskettaa meitä näin paljon enemmän. Kaikki maailman pahuudet on kamalia, eikä kaikista ees olla kartalla. Tää pisti taas miettimään erinäisia asioita ja iski tajuntaan, että kaikki voi olla ohi ihan sekunnissa. Puhuttiin tästä poikaystävän kanssa, jolla oli kuitenkin pikkasen eriävät mielipiteet mun kanssani.

    VastaaPoista
  10. Tää on kyllä niin paljon ajatuksia ja mielipiteitä herättävä aihe, niin kuin näistä kommenteistakin voi päätellä. Ite en laittanut Ranskan lippua facebook kuvaan juuri tästä syystä, et siihen ois voinu laittaa niin monen muunkin apua kipeästi tarvitsevan maan lipun. Mediahan meille nämä tiedot antaa ja ymmärrän kans täysin tän Pariisin iskuista syntyneen ison somejutun, koska olihan se kauheeta... Ja se tuntuu itestäki just läheisemmältä, koska Pariisissa oon käynyt ja se on meille kaikille tuttu Euroopan maa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat