maanantai 31. lokakuuta 2016

BLOGIVUOSIEN LOKAKUUT

ID2425

Neljä vuotta sitten loppukesästä laitoin pystyyn blogin ilman omaa kameraa tai varsinaista tietoa blogeista ylipäätään! Aina välillä näin fb:ssä kun kaverit tykkäs joistain linkeistä tai jonkun nätin tytön kuvista, mutta en oikein hoksannut miksi niistä tykättiin tai mitä ne niinku edes oli :D Yksi hyvä kaveri piti blogia ja ehkä kerran kuukaudessa tai kerran parissa kuukaudessa kävin kattelemassa muutaman tytön blogia. Se mun kaverin blogi oli varmaankin syy siihen miksi sitten aloin pitään blogia, se vaan näytti niin kivalta ja hienolta! Mun blogihan ei varsinkaan sillon ollu millään muotoa hieno vaan sellainen epämääränen sotku kaikkea, hah..

Tämän vuoden lokakuu on ollu kesän meininkiä jatkaen aika hiljainen blogin puolella, vaikka elämässä onkin kaikkea siistiä meneillään. Ehkä just siks blogin puolella onkin hiljasempaa..? Nappailin tähän muutamia kuvia aiemmilta lokakuilta!

2012

2012456 2012222222

2013

2013333

2014

2014b

2015

aaaaaa aaa2344 aaaysi

Ps. voi ei mikä rääpäle Rocky on tuossa yhdessä kuvassa <3__<3

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

MY DAY PUOLENTOISTA VUODEN TAKAA


Tässä yks ilta etsin koneelta poisteltavaa kun tää oli taas kerran niin tukossa, että edes Lightroomia ei pystynyt aukaisemaan.. Huomasin (miten vasta nyt??), että videot vie yllättävän paljon tilaa (okei en ajatellu, että niitä ois niin paljon) ja poistelin sieltä turhia sekä päätin vihdoin koota yhteen pätkiä, jotka kuvasin niinkin vastikään kuin puolitoista vuotta sitten :D Oishan tuolla varmaan seittemän muunki videon matskut valmiina... Lofooteilta ja Kroatiasta ainakin tulee reissuvideota, mutta tilanpuutteen vuoksi en vaan saa niitä koneelle vielä..

Paljon on ehtinyt muuttua näiden kuvaamisen jälkeen, mutta vitsi miten ihanaa oli katella tätä! Olin koko illan aivan hymyssä suin kun paljon muistoja palasi mieleen. Kuvat ja videot on siitä ihania, että ne palauttaa mieleen ihan älyttömästi kaikkea vaikka niitä ei varsinaisesti edes näy. Ne on vaan kuuluneet siihen päivään tai hetkeen tai sen aikaisiin fiiliksiin!

torstai 20. lokakuuta 2016

PUOLUKKA-SUKLAA TUOREPUURO

l&p-2
Hetki sitten päätin kokeilla tuorepuuroa. Jo ties kuin pitkään olin ajatellu sen tekemistä, mutta en vaan saanut aikaseksi, koska en tiennyt miten sitä tehdään. Mulle tuntuu aina olevan jonkimoinen kynnys kaikki, mitä en osaa tehdä tai tiedä miten se tehdään - vaikka se ois kuin helppoa. Olin itseasiassa kaupassa kun pysähdyin googlettelemaan tietoa tuorepuurosta ja törmäsin simppeliin 1 osa hiutaleita, 1 osa nestettä, 1 osa massaa.

Tein kolmea erilaista puuroa, joista tää oli aivan ehdoton lemppari! Niin hyvää, että oon syönyt tätä melkeen joka päivä sen jälkeen.. :'D Kun tekee ison annoksen niin on riittänyt helposti iltaherkuksi ja seuraavalle aamulle. Tämä oli siis puolukka-suklaa, toiset vadelma-suklaa ja omena-kaneli. En oo edes harkinnut nyt tekeväni muita, koska tämä oli niin naurettavan hyvää, mutta pitäisi varmaan tehdä muitakin ennen kuin kyllästyn.. Se ois tosi huono juttu, koska ihan oikeasti tämä herkku on viimeaikoina tuonut älyttömästi iloa mun elämään!!

l&p-1
1/2 dl kauramaitoa
1/2 dl soijakaakaota tai muuta kaakaojuomaa
1 dl rahkaa
1 dl kaurahiutaleita

näiden määriä voi vaihdella vapaasti sen mukaan millasesta rakenteesta tykkää, muista että hiutaleet turpoavat

1/2 dl puolukoita
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl suklaatikkuja (Foodin)
banaani
1 rkl siirappia
1 tl kanelia
ripaus suolaa

l&p-3
Yleensä oon heittänyt aineita kasaan fiiliksellä ja maistellut jos jotain kaipaisi lisää. Tarkoitus ois kokeilla rahkan tilalla esim jotain soijajugurttia sekä yleisesti chia- ja muita siemeniä.

Itse himoitsen tätä aina jo niin pian, etten malta hirveästi ootella. Oon huomannut makujen muhineen riittävästi jo jossain tunnissa, sitten oon saattanut lisätä vähän nestettä ja jättää lopun tekeytymään aamuun. Yleensä teenkin tätä suosiolla tupla-annoksen vaikkei sekään tunnu riittävän... Tää on vaan ihan tajuttoman hyvää ja myös Christa kävi tässä maistamassa silmiä pyöritellen kun oli kuulemma niin hyvää. Luotan viimeistään Christan makuun tässä asiassa!

Toivottavasti kokeilette ja tykkäätte!



tiistai 18. lokakuuta 2016

YLPEÄ OMASTA KROPASTA

aqwert-4 aqwert-2
En oo koskaan yrittänyt varsinaisesti laihduttaa tai treenata jonkun tietyn ohjelman mukaan saadakseni tietynlaisen vartalon. Joskus ehkä yläasteella(?) sain muualta kovaakin painetta omasta kropasta ja ulkonäöstäni ja niiden lamaannuttamana vähensin herkuttelua, tein pieniä muutoksia esim jätin juuston pois leivän päältä, koska yksinkertaisesti vain tuntui "väärältä" syödä kun koin, etten kelpaa ehkä muille tai näille tietyille ihmisille. Ja silloin kyllä laihduinkin ihan selvästi, mutta se on ollut ainoa kerta koko elämäni aikana.

Oon ollut aina sen verran mukavuudenhaluinen ja ruokaa rakastava tyyppi, etten oo pystynyt minkäänlaiseen itsekuriin asiassa, vaikka useita kertoja oon muka päättänytkin alkaa vähän katsomaan syömisten perään. Silloin nuorempana kun tuli kuitenkin urheiltua "tosissaan" ja oltua urheilulukiossa niitä treenejä tuli ihan itsestäänkin, etten varmaan senkään takia oo yrittänyt kovin paljoa vaikuttaa omaan urheiluun tai lisätä sitä kun sitä on jo itsestään ollut välillä ihan liikaakin.

Nyt kun oon alkuvuodesta asti syönyt migreeniin beetasalpaajaa oon huomannut sen vievän treeni-innon melkein kokonaan. Lääke kun vähentää sydämen työmäärää niin en saa sellaista energiaa ja tehoa, jota mielekkään ja hyvän treenin vetämiseen tarvisi ja toisaalta sykkeiden nousu tuntuu siltä kuin kipuaisi portaita sairaana. Tiedätte varmaan sen tunteen, kroppa on tavallaan tosi väsynyt ja sykkeet taivaissa pienestäkin ponnistelusta - eikä mitenkään hyvällä tavalla. Se varmaan vaikuttaa paljon myös mieleen ja treenifiilikseen, kun kroppa tuntuu sanovan vastaan ikäänkuin, ettei ole hyvä rasittaa itseään liikaa vaikka kyseessä olisikin ihan kevyt suoritus..

aqwert-3
Monta vuotta oon miettinyt ja usein kirjoitellut, että pitäisi vähentää herkuttelua pääosin terveyssyistä, sillä kaikesta syömisestä huolimatta mun kroppa ei vaan lävähdä sellaiseen kuosiin, että se häiritsisi mua ja sillä tavoin motivoisi johonkin. Välillä oon onnistuneesti vähentänytkin ja varsinaisen urheilun lopetettua harrastanut liikuntaa hetkellisesti enemmän, mutta ne on olleet sellaisia kausia, jotka ovat onnistuneet vain siksi, kun siltä on tuntunut. En oo koskaan saanut pakotettua itseäni treenaamaan tai syömään terveellisesti, ellen ihan oikeasti oo halunnut sitä.

Oon jo useamman vuoden ollut käytännössä kokoajan sellaisessa kropassa ja painossa, joka on tullut tavallaan luonnostaan ilman, että oon miettinyt tai yrittänyt puoliväkisin syömällä tai treenillä muokata sitä johonkin suuntaan. Viime talven jälkeen en oo urheillut oikeastaan edes mainittavaksi asti ja nyt loppukesästä aloin huomaamaan pientä löystymistä kropassa, lihasta on alkanut häviämään ja kroppa muuttumaan kokonaisuudessaan pehmosemmaksi vaikka rasvaa mulla on aina ollutkin. Nämä kuvat esimerkiksi ovat keväältä ja ainakin omaan silmään näytän pienemmältä ja kroppa kiinteämmältä.

Kyllä se välillä vähän harmittaa, mutta enemmän ehkä kuitenkin se, että liikunta on jäänyt tosi vähälle tai melkeinpä olemattomiin. Tykkään siitä kun lihakset on vähän jumissa, tuntee että on tehnyt jotain ja ihan niiden olemassaolon huomaa aivan erilailla :D Sitä on vähän ikävä monesti, vaikka tällä hetkellä oonkin aivan totaalisessa kokovartalojumissa viime torstain futispelien sekä viikonlopun kahden squashpelin jäljiltä. Milloinhan tällainen tilanne on ollut viimeksi..? Ja hitto vie on ollut mukava hikoilla, se on kyllä ihan paras tunne kun on hullu hiki ja kroppa on väsynyt! Sitä fiilistä mulla vasta ikävä onkin ja toisaalta nyt kun sen makuun on taas päässyt tulee varmasti taas lähdettyä tekemään jotain kun vaan pystyn liikkumaan taas :''D

aqwert-1
uimapuku SheIn* (täältä)

Näen asian silleen, että pienellä työllä ja panostamisella treenin ja syömisten suhteen voisin saada 2-3 kiloa pois ja näyttää ehkä hivenen paremmalta ja tuntea oloni himpun verran freesimmäksi, mutta se ois kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa :D Tuskin sitä kukaan edes huomaisi ja joutuisin vaan näkemään vaivaa asian suhteen vaikken koe sitä mitenkään tarpeelliseksi. Miksi siis tehdä jotain, josta periaatteessa on paljon haittaa ja mahdollisesti pikkuisen hyötyä jos ollenkaan..? Kyllähän mä siis mielelläni ottaisin pari kiloa kevyemmän kropan jos voisin vaihtaa sen mun "luontaiseksi" painoksi, mutta en mitenkään vois kuvitella tsekkailevani koko loppuelämää syömisiä ja treenejä, jotta se pari kiloa kevyempi kroppa pysyis "väkisin". Vaikkapa häitä varten voisin kuvitella tarkkailevani hetken mitä suuhuni laitan ja vetästä lenkkarit jalkaan muutaman ylimääräisen kerran, mutta ihan muuten vain sellainen projekti tuntuu melko turhalta vaadittavaan työmäärään ja mahdolliseen ressaamiseen nähden.

Kun multa kysytään missä vaatteissa tunnen oloni itsevarmimmaksi/seksikkäimmäksi niin vastaus on ihan ehdottomasti alusvaatteissa tai ilman vaatteita. Koen näyttäväni ja vielä enemmän tuntuvani hyvältä enkä koskaan oo kokenut, että joku pitäis mua viehättävämpänä jos oisin vähän laihempi.

Näin pitkästä aikaa itseni treenikamoissa kun oltiin viikonloppuna pelaamassa sitä squashia ja huomasin, että oon kyllä pehmentynyt ja saanut vähän painoa (siis oikeasti aika vähän, pääosin kropan muoto/koostumus muuttunut). Mietiskelin siinä hetken asiaa ja yritin hakea sitä fiilistä, että haittaako tämä nyt jotenkin, mutta en oikeastaan löytänyt sitä. Tässäkin asiassa huomaan kasvaneeni vaikka oonkin suhtautunut aina omaan kroppaan ja painoon tosi terveellä tavalla niin itseni kuin muidenkin mielestä.

Näissäkin kuvissa pikkuisen liian pieni uikkari puristaa vyötärölle tuollaiset minimakkarat ja mun fiilis on niistä jostain kumman syystä sellainen, et onpas ihanan normaalia :'D Oikean kokoisella uikkarilla tai erilaisella asettelulla tai asennoilla niitä ei näkyisi, mutta musta on jotenkin ihanaa laittaa tällaisiä kuvia ja olla jotenkin oudosti jopa ylpeä siitä, että minimakkarat pääsi esille :DD

Vaikka oonkin puolen viikon sisään vetäny puoliksi 9 eurolla irtokarkkeja, paketin jäätelöä ja kaksi pellillistä pannaria niin mun syömiset on oikeasti muuttunu tosi paljon parempaan suuntaan ihan itsestään, mutta kirjoitan niistä joskus lisää! Nytkin napostelen mielummin Foodinin inka-marjoja, vaikka karkkipussin jämät ois tuossa vieressä..

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

BLOGIYSTÄVIÄ VAI OIKEITA YSTÄVIÄ?

aino-3
Oon kuullut niin monesti jonkun jaottelevan ystäviäni blogiystäviin ja oikeisiin ystäviin. "Ai onko se blogikaveri vai oikee kaveri?" "Meetkö jollekki blogityypille vai oikeelle ystävälle?" Ja mun mielestä tuossa jaottelussa ei oo mitään järkeä :D Koomisinta se on varsinkin siksi, että mun parhaimmat kaverit ovat selkeästi enemmän näitä "blogiystäviä", jotka ovat siis ilmeisesti aivan erilaisia kavereita verrattuina niihin oikeisiin ystäviin.. Ne ystävät ovat itseasiassa aika harvassa, joihin oon tutustunut ihan muuten ja joiden kanssa vietän aikaa muutenkin kuin vain satunnaisten lounastelujen tai kuulumistenvaihtokahvittelujen merkeissä.

Miksi näin? Mun mielestä se on todella loogista! Blogin myötä pääsee "tutustumaan" ihmisiin ja huomaa kenen jutut toimivat itselle, kuka vaikuttaa samankaltaiselta tekemisiensä tai ajatuksiensa perusteella vaikka blogit ovatkin vain pintaraapaisua. Ja siinähän on yhteinen kiinnostuksen kohde jo valmiina! Monien bloggaajakavereiden kanssa tulee otettua kuvia, toisten kanssa melkein aina ja toisten kanssa erittäin harvoin. Ja sitten on myös heitä, joihin oon alunperin tutustunut blogin kautta, mutta jotka eivät ole kirjoitelleet enää aikoihin.

aino-5
Tää tyyppi näissä kuvissa on Aino aka ykkösmuija aka absintti-Aino. Ykkösmuija siksi, että kerta toisensa jälkeen tää vaan osoittaa olevansa ihan huikea tyyppi! Tää lähtee sunnuntaiaamuna klo 7 mun mukaan kuvauskeikalle kaveriksi ihan vapaaehtoisesti, kantaa mulle jättisäkin terveysherkkuja kun mainitsen niistä ohimennen, tulee käyttämään Rockya ulkona kun oon kipeänä, nousee itse sängystä tuomaan mulle pizzaa kun oon sohvalla lämpimästi viltin alla ja kiskasee baarissa kolme absinttia kun pitää saada meno viimesen päälle hahaahah tuo oli parasta. Tää tyyppi on aina laittamassa muita itsensä edelle ja muutenkin antaa ihmisille niin paljon hyvää. Tiiätte varmaan kun on ihmisiä, jotka tuovat iloa ja energiaa elämään ja sitten niitä, jotka vain kuluttavat sitä antamatta mitään takaisin? Aino on ihan kärjessä siinä sakissa, joka tuo hulluna iloa, energiaa ja rakkautta mun elämään ja oon siitä niin kiitollinen!

Ja miten me tunnetaan? Tiedettiin toisemme jollain tapaa somesta, mutta sitten lähdimme yhteisen kaverin (Katarina<3) matkassa kesällä Kroatiaan. Reissun jälkeen muutin käytännössä suoraan Ainon luokse siksi aikaa mitä vietin Jyväskylässä. Taidettiin viettää aikaa yhdessä about viikko heti Kroatian reissun perään ja ihmeteltiin miten toinen, käytännössä ennestään tuntematon ihminen, ei ala ärsyttämään ihan yhtään. Rakastan ihmisiä, joiden kanssa on hauskaa ja hyvä olla vaikka ei tehtäisikään mitään erityistä. Vaikka vaan oltaisi ja se on parasta. Sellaista, että toinen on läsnä siinä arjessa ja vaan hengittää sun kans samaa elämää, ettei aina tarvi olla hirveitä suunnitelmia. Kyllähän se vaan on niin, että kaikkien kans on kiva kattoa leffaa, mutta spesiaaleja on ne, keiden kanssa voit vaan olla. Ette tarvi sitä leffaa tai juorua tai viinipulloa tai mitään siihen, että viihdytte ja nautitte toistenne seurasta.

Aino on tuosta reissusta asti ollut se kaveri, kenen kans vietän eniten aikaa, kenen kans teen eniten asioita tai kenen kans vaan hengaillaan yhdessä tehden omia juttuja. Aika jännää siihen nähden, että Ainokin on "vaan blogikaveri.." :'D

Voisin veikata, että sieltä löytyy aika monta muutakin, ketkä ovat blogin/somen välityksellä tutustuneet tyyppeihin, joista on tullut juurikin niitä oikeita, rakkaita ystäviä!



tiistai 4. lokakuuta 2016

HVAR ISLAND & TURKOOSI VESI

hi-1 IDhi-4 hi-3 hii hi-6 hi-2
Muistan vielä tosi tarkasti sen fiiliksen kun saavuttiin perille Hvar nimiselle saarelle Splitin vieressä. Ilta-aurinko heijastui upeasti vaaleisiin kauniin vanhahtaviin rakennuksiin, palmut seisoivat kauniissa rivissä varjostamassa rantabulevardia ja vesiraja oli täynnä toinen toistaan kalliimman näköisiä jahteja.

Ja se vesi! Se vesi oli ihan epätodellisen näköistä. Vaikka Lofooteilla vuorten väleissä olevat hiekkarannat, turkoosi meri ja vaaleina pitkälle vyöryvät vaahtopäät auringonlaskussa ovatkin olleet yksi vaikuttavimmista ja upeimmista luonnossa näkemistäni asioista, niin tämä oli myös aika häkellyttävää omalla tavallaan. Tuntui ehkä vähän kuin olisi palannut ajassa taaksepäin jonnekin kauniiseen pieneen kaupunkiin..?


maanantai 3. lokakuuta 2016

SYKSYISTÄ LOOKKIA

mallipaja-anni-10 mallipaja-anni-15 mallipaja-anni-13 mallipaja-anni-5
kengät Skopunkten
neule & hattu H&M
housut House of Brandon*

map mallipaja-anni-12
Eilen kuvailtiin Jyväskylässä malleja ja kuvaajia vaihdellen, hauska tapa nähdä uudenlaista tekemistä ja tutustua porukkaan! Itse olin kiinnostuneempi kuvattavana olemisesta nähdäkseni muiden työskentelyä ja toivottavasti oppiakseni jotakin varsinkin sitten kun näen valmiita kuvia. Nämä kuvattiin Villen kanssa ja on ainoat kuvat, jotka oon nähnyt. Ville oli myös ainoa kuvaaja, jonka kanssa ollaan ennenkin otettu jotain ja jonka kuvajälki on mulle tuttua, joten homma rullas tosi helposti.

Vaikka tykkään ihan älyttömästi kuvata, valkata kuvat ja editoida ne, niin oli kyllä ruhtinaallinen olo kun sain valmiit kuvat käsiini ilman, että tein itse mitään. Kiitos Ville näistä kuvista, koko tapahtumasta ja huikeasta kuvientoimitusajasta! :D



sunnuntai 2. lokakuuta 2016

MAATIAISKISSANPENTU

kk-7 kk-1 kkk kk-4 kk-2 kk-5
En oo koskaan ollut mikään kissaihminen vaikka oon niistä tykännyt siinä missä kaikista eläimistä ylipäätään. Oon tavannut monia älyttömän suloisia sylissä kehrääviä lempeitä kisuleita, mutta myös niitä, jotka yrittävät kiivetä pitkin reittä, tarraavat usen minuutin silityksen jälkeen ihan yllättäen kynsin ja hampain kiinni hihasta tai käyttäytyvät muuten vain vähän pelottavan arvaamattomasti :D Voihan se olla, että kissaihmiset osaisivat lukea näitä tilanteita kuten koiraihmiset koiria..? Vaikea kuitenkaan kuvitella, sillä omaan silmään nämä tilanteet ovat olleet aina tosi yllättäviä.

Mun lapsuuden lempipaikassa eli mökin läheisellä maatilalla oli tämän kesän pentuja niiden useiden aikuisten kissojen lisäksi ja voi miten suloinen tämäkin poseeraaja oli. Maatilan kissoista yksi halusi aina hulluna paijausta ja sitä piti ottaa syliin kun taas muut pysyttelivät enemmän omissa oloissaan. Varmaan tähän koko asiaan vaikuttaa myös se kun oon kunnolla allerginen kissoille, luultavasti ne lisää jotain sellaista väistä vähän -reaktiota vaikka muuten mielelläni menisinkin kissoja paijailemaan. Oikeastaan harvassa on ne kerrat kun en mene paijaamaan, vaikka yleensä saankin aivastella kokoajan ja pidättäytyä hankaamasta kutisevia silmiä irti päästä... :'D Mutta ilmeisesti se on kerta toisensa jälkeen sen arvoista..

Millaisia kokemuksia teillä on kissoista..? Kun olin nuori mun kaverilla oli kissa ja se aina osoitteli mua taskulampulla ja kissa tietenkin hyppi ja kiipeili mun päälle yrittäen saada valopilkkua kiinni.. Tiedostan oikein hyvin, että mun pienoinen kissa-ahdistus juontaa juurensa erittäin pitkälti noihin hetkiin. Harmi sinällään, koska eihän se kissan syytä ollut mitenkään!


lauantai 1. lokakuuta 2016

MULLA ON HYVÄ TÄÄLLÄ

sc
paita & takki 2nd hand
housut Dr Denim
hattu Pimkie
kengät Skopunkten

Mulla on jotenkin jännä tilanne kun mulla on ihan älyttömästi kaikkea mistä haluaisin kirjottaa ja mitä haluaisin mietiskellä teiän kans myös täällä, mutta en yhtään tiiä mistä aloittaisin! :D Ja vaikka nyt on ollu paljon myös rauhallisia rentoja hetkiä niin silti takaraivossa kuiskailee monet rästissä olevat hommat, enkä ehkä niidenkään takia pääse sellaiseen täydellisen autuaaseen kirjoitusfiilikseen, jolloin tää toimii mulle ku terapiana.. Eiköhän se sitten kun oon saanu laitettua nää viimeiset hääkuvat!

Sanotaan nyt kuitenkin se, että kaikki se huoli siitä miltä jyppilään paluu tulee tuntumaan on ollut ihan täysin turhaa. Kun muut lähtee jonnekkin reissuun niin mä oon viestittelyjen lomassa tarrannu sängynreunasta kiinni miettien onneks mun ei tarvi lähteä just nyt yhtään minnekään. Kun on taas kuullut muiden puhuvan niistä tyypillisistä arkeenpaluu- ja syysmasennuksista sekä tarpeesta päästä jonnekin kauas ja äkkiä, oon huomannu olevani valtavan tyytyväinen kaikkeen tässä ja nyt. Vielä kun saisin kämpän ihan valmiiksi! Huomasin kylppärin kynnyksellä olevan pientä kosteusvauriota ja lopputuloksena koko kylppäri rempataan uudestaan, joten kylppärin ja eteisen laitto viivästyy vähän.. Oishan se ollu kiva kun kaiken ois saanu laitettua heti, mutta toisaalta kyllä upouusi kylppärikin kelpaa kun se ei todellakaan ole mikään häävi nyt ennestään :D Pystyn kuitenkin asumaan tässä, käyttämään sen ajan yläkerran yleistä saunatilan suihkua tai lähtemään muualle jos tuntuu vaivalloiselta..

Lupaan, että näytän tän kämpän sitten kun kaikki on kunnossa ja ehkä jotain pientä makustelua jo sitä ennen kun edes joku paikka on suht lopullisessa järjestysessä! Toivottavasti teillä on ollu ihana viikonloppu ja nautiskelette vielä huomisesta ennen uutta viikkoa :*

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

@annnye

Kuukauden luetuimmat