
Ihan aluksi sanon, että perhe on mulle todella rakas ja tärkeä sekä koen olevani erityisen hyvissä ja läheisissä väleissä vanhempiini ainakin sen mukaan mitä kuulen muiden ihmisten hyvistäkin suhteista vanhempiinsa.
Kaikesta siitä rakkaudesta huolimatta koen, että musta on kasvanut jollain tapaa "aikuinen" ja mulla on oikeasti ikäänkuin oma elämä muualla. Asian saattaisi kokea erilailla jos edelleen vaikkapa asuisi samassa kaupungissa vanhempien kanssa. Viime reissusta Ouluun oli kulunut melkein puoli vuotta, mutta silti mulla oli melkeen kokoajan ikävä Jyväskylään. Omaan kotiin, omien ihmisten luokse. On ihana nähdä perheenjäseniä ja niitä muutamia ystäviä, jotka ovat edelleen siellä, mutta voi miten kaipasin päästä illalla omaan kotiin, omaan rauhaan. Omiin rutiineihin, omalle jääkaapille ja vaatepinoille. Ehkä kesäisen matkalaukkuelämän jälkeen näitä asioita on alkanut arvostamaan vielä normaalia enemmän ja kesä on liian tuoreessa muistissa :D
Oon miettinyt tuota paljon kun koen, että täällä on ne omat ihmiset. Mitä se edes tarkoittaa? Oon tyyppinä sellainen, että koen puoliväkisin ja jokseenkin virallisesti kahvikupin ääressä kuulumisten vaihtamisen jotenkin vaikeaksi. Tämä teksti kuvastaa mua ihan hämmästyttävän hyvin:
I hate small talk.
I wanna talk about atoms, death, aliens, sex, magic, intellect, the meaning of life, faraway galaxies, music that makes you feel different, memories, the lies you've told, your flaws, your favorite scents, your childhood, what keeps you up at night, your insecurities and fears.
I like people with depth, who speak with emotion from a twisted mind.
I don't want to know 'what's up'.
Voin hyvin heittää small talkia ja vaihdella pintapuolisia kuulumisia, mutta koen sen raskaaksi. Jyväskylässä on ihmisiä, jotka suunnilleen vaan ilmoittaa olevansa ovella, saattaa tulla makaamaan puoleksi päiväksi krapulaisena, kysyä oisko ylimääräistä ruokaa jos tulee käymään menojen välissä tai vaan istua omissa oloissaan koneella mun puuhaillessa muita juttuja. Tiiättekö, tyyppejä kenen kans voi vaan olla. Joiden kanssa voi olla vaikkapa tunnin hiljaa ja sitten kysyä mitä mieltä toinen kuolemasta tai kolmen kimpasta tai ilmastonmuutoksesta tai pyytää kertomaan elämänsä pahimman virheen. Tyyppejä, jotka ei pidä sellaista outona tai henkilökohtaisuuksiin menevänä, vaan jotka on heti valmiina hyppään aiheeseen vaikka se tuliskin ihan puskista. Ei tarvitse panostaa mitenkään, esittää mitään muuta kuin on, joutua skarppaamaan tai istua kahta tuntia kahvilassa selkä suorassa jutustellen mukavia vaikka päässä mylläisi ikäviäkin asioita.
Ihmisiä, joita voin pyytää tänne hieromaan jos paikat on jumissa ja jotka vastavuoroisesti vaikkapa tulee nopeasti syömään jotain töiden välissä. Ihmisiä, joiden kanssa on sellainen hyvä vastavuoroisuus ja luotto siihen, että se hyvä palaa takaisin vaikka jonkun kerran joutuisikin tekemään jotain toisen eteen. Ja rakastan sitä kun ihmiset viitsivät vain tulla tänne löhöämään ilman sen suurempaa juttua tai agendaa. Pidän sitä suurena luotonosoituksena muhun ja siihen suhteeseen, joka meidän välillä on.
housut H&M
Täällä on monia ihmisiä, joiden sohvalle voin mennä notkumaan ilman, että koen itseni häiriköksi tai joudun miettimään kokoajan josko se haluaisikin olla rauhassa, muttei vaan viitsi sanoa. Koen jopa, että näistä ihmisistä muodostuu jonkinlainen perhe ikäänkuin. On tukea ja turvaa, läsnäoloa ja arjen jakamista. Voitte varmaan kuvitella eron arjen jakamisen ja kuulumisten vaihdon kahvilassa välillä? Yksi esimerkki tällaisesta arkisten asioiden jakamisesta on vaikkapa se kun päätin eräs ilta soittaa kaverille josko kävisin siellä pyörähtämässä töiden jälkeen kun ei oikein väsyttänytkään. Hain kaverin junalta, heitin kotiin ja suostuteltuina päätettiin kävästä sisällä Rockyn kanssa. Makoiltiin sohvalla ja juteltiin kaikesta kunnes nukahdin siihen. Aamulla kävin Rockyn kanssa ulkona, palasin valmiiksi tehdylle myöhäisaamupalalle, katsottiin Vain Elämää ja Vesalan Ruisrockin keikka, josta nautiskellessa saatoin nukahtaa parin tunnin päikkäreille.. Heräiltyä haettiin kamat ja käytiin pikaisesti lenkillä ennen velvollisuuksia, jotka veivät toisen mennessään.
Vaikka en oo koskaan sellainen "tyttöporukkatyttö" ollutkaan ja monesti oon laittanut seurustelutkin kavereiden edelle ihan heittämällä, niin nyt oon oppinut ystävyydestä jotain ihan uutta, ehkä löytänyt myös niitä oikeanlaisia ihmisiä elämään ja arvostan näitä tyyppejä ihan hurjasti!
Ja kun monella vuokra-asunto on kämppä ja lapsuusmaisemista löytyy koti, niin mun kohdalla asia on toisin päin. Mun koti on täällä Jyväskylässä ja Oulussa käyn vierailulla vaikka nytkin olin lapsuudenkodissani, siinä huoneessa ja sängyssä, jossa oon ollut aina. Mutta ei, kyllä mun koti on nykyisin täällä ja oon siitä todella onnellinen<3