tiistai 30. tammikuuta 2018

UNELMIEN TAVOITTELUSTA

annieveliina junkyard-1
Oon viimepäivinä ottanu selvää monista asioista ja oon päättäny ottaa ohjat omiin käsiin opettelemalla niitä asioita, joita haluan oppia ja joista haluan tietää lisää. Lääkärintutkintoa ei opetella itse netistä, mutta someen, valo- ja videokuvaukseen sekä markkinointiin löytyy aika paljonkin juttuja, joita voi itse opetella ja hyödyntää! Jos ei muuten niin ainakin omaa osaamista ja tietoja kartuttamalla :)

Yksi ystävä sanoi mulle jo jonkun aikaa sitten, että ihmisen voi ajatella olevan keskiarvo niistä viidestä ihmisestä, joiden kanssa tulee vietettyä eniten aikaa. Innostaako vai lannistaako ne ihmiset sua? Ottavatko he enemmän kuin antavat, onko suhde tasapainossa vai antavatko he sulle älyttömästi jotain? Liian monesti tulee tehtyä tai keskityttyä asioihin, jotka eivät vie mitenkään eteenpäin. Mä en oo halunnu tehdä pelkkiä tiedotteita tai muuta mun makuun tylsää sisällöntuotantoa, mutta en oo valokuvausta (ja blogia) lukuunottamatta tehnyt mitään sen eteen, että pääsisin lähemmäs niitä mun toiveita. Ei se oo sen vaikeampaa kuin tiedostaa mikä itseä kiinnostaa, selvittää miten siitä voisi oppia lisää, tutustua ihmisiin, joilla on samanlaista kiinnostusta ja intohimo omaan tekemiseen sekä lähteä mukaan projekteihin tai mihin vaan, joka vois viedä lähemmäs sitä omaa juttua! Jotenkin oon pitänyt sitä paljon isompana ja vaikeampana asiana toteuttaa, mutta eihän se loppujen lopuksi ole edes monimutkaista. Se on vähän sama kuin jos et halua seurustelukumppania, joka viettää viikonloput baareissa, niin älä yritä ettiä sitä oikeaa tyyppiä baareista :D

annieveliina junkyard-4 annieveliina junkyard-10-side
jakku & kengät H&M
hattu Junkyard* (täältä)
housut Junkyard* (täältä)

annieveliina junkyard-13 annieveliina junkyard-12-side annieveliina junkyard-5
Kuten edellisessä postauksessa sanoinkin, mulla on ollut nyt aivan erilainen fiilis itsestäni ja elämästä ylipäätään. Oon kirjoitellut ennenkin, että mun on todella vaikeaa hypätä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja esim kaikki opintoihin ja töihin liittyvä on ollut tosi pelottavaa jopa ajatuksen tasolla. Mulla on ollut valtava tunne siitä, että epäonnistun. Oon tykännyt tehdä töitä itselleni, sillä silloin kukaan muu ei voi sanoa jonkin menneen väärin tai vaatia muutoksia.

Kerran tein koulutehtävää, johon piti lukea artikkeli ja pyysin apua ja mietteitä ihmiseltä, jonka tiesin pystyvän tarjoamaan paljon uutta mua ja sitä tehtävää varten. Hän pyysi nähdä sen mitä olin siihen mennessä kirjoittanut, mutta kieltäydyin. Molemmat naurettiin, että no miten hän pystyy kunnolla auttamaan jos ei edes tiedä mitä oon saanut aikaan. Näitä tehtäviä oli useita ja useiden viikkojen ajan, mutta en kertaakaan pystynyt näyttämään omaa tekstiäni hänelle. Tiedostin sen olevan ihan naurettavaa, mutta en vaan pystynyt. Tuntu, että pakokauhu iskee jo pelkästä ajatuksestakin.

Tein muutama päivä sitten sen työhakemuksen ja mielessä oli yksi ihminen, jolle haluaisin sen näyttää. Ihminen, joka tietää näistä asioista ja osaa oikeasti auttaa tarvittaessa ja kertoa rehellisen mielipiteensä. Hän halusi nähdä mitä olin saanut aikaan ja halusinkin näyttää sen hänelle, mutta silti se tuntui ihan järkyttävän pelottavalta. Mietin hetken, että turvallisin ratkaisu ois varmaan heittää koko kone ikkunasta ulos :D Sitten päätin, että nyt loppuu, tää on ihan naurettavaa - ojensin koneen hänelle ja lähdin ite eri huoneeseen keskittymään hiusten harjaamiseen haha. Ensimmäiseksi kysyin, että no oliko se ihan paska. Tää ihminen vaan nauroi mulle ja kertoi sen olleen tosi hyvä hänen mielestään.

Luin Bahamalla kirjaa Tunne Lukkosi ja sieltä tuli selvyys ja järki tosi moneen asiaan. Yksi oli esimerkiksi se, että mulla on epäonnistumisen tunnelukko. Välttelen mahdollista epäonnistumista kaikin tavoin, jolloin myös koen itseni epäonnistuneeksi. Tunnelukot on siis kuin itseään toteuttavia ennustuksia. Pelkään epäonnistumista niin paljon, etten anna itselleni edes mahdollisuutta onnistua. Koen, että kaikki muut osaavat kaikki asiat tosi paljon paremmin kuin minä, enkä halua kenenkään näkevän tekemiäni juttuja, etteivät he huomaisi miten huono ja epäonnistunut olen. Tämän ja monet muut asiat ymmärrettyäni päätin alkaa työskentelemään niiden korjaamiseksi. Se, että annoin ystäväni lukea hakemukseni tuntui ihan älyttömän hyvältä, sillä samalla kertaa voitin erän yhtä pahimpaa pelkoani vastaan ja sain vieläpä sen onnistumisen tunteen kaupan päälle!


maanantai 29. tammikuuta 2018

VIHDOIN HYVÄ JA ENERGINEN OLO

annieveliina otsahiukset
Kuten tiedättekin, tässä ei oo ollut ihan niitä parhaimpia tai tehokkaimpia kuukausia tai edes vuosia takana. Pitkän ajatustyön, asioiden prosessoinnin ja muutaman konkreettisemmankin jutun jälkeen nyt pystyn sanomaan, että mulla on ihan erilainen olo! Vielä muutama viikko sittenki aika kului pitkälti Netflixiä katsellen, mutta nyt musta tuntuu, etten oo ehtiny edes katsoa sitä kun on niin paljon muuta mitä haluan tehdä ja olo paljon energisempi. Yksi pieni osa tästä muutoksesta mielessä ja hyvinvoinnissa liittyy tähän kuvissa näkyvään kirjaan, mutta kirjoitan siitä joskus myöhemmin. Eihän tässä vielä olla siinä tilanteessa, missä tuun toivottavasti mahdollisimman pian tulevaisuudessa olemaan, mutta huomattavasti parempaan suuntaan ja tää on kyllä ihana muutos!

idtunne lukkosi-4 annieveliina otsahiukset-2-side tunne lukkosi-3 annieveliina otsahiukset-4 tunne lukkosi-2-side
Viiden vuoden ajan oon selaillut harjoittelu- ja työpaikkailmoituksia, mutta mikään ei oo tuntunut kiinnostavan. Oon miettinyt tosi paljon mistä se johtuu, enkö oo edes oikealla alalla vai pitäisikö mun kaivaa itse ne mielekkäimmät paikat esiin ihan jostain muualta. Nyt kuitenkin vastaan sellainen harkkapaikka, josta innostuin ihan älyttömästi! Se vaikuttaa yhdistelmältä just niitä asioita, mitä haluan tehdä ja missä haluan kehittyä lisää.

Mullahan ei oo ollut cv:täkään olemassa kun en oo sitä tarvinut. Nyt kuitenkin väsäsin visuaalisen cv:n sekä hakemuksen ja ois mahtavaa jos saisin sen paikan. Ja vaikka en saisikaan, niin oon tosi iloinen siitä, että vihdoin löysin sellaisen jutun, josta kiinnostuin ja tämä antoi hyvää suuntaa siitä mikä ois itseä kiinnostavaa hommaa.

Nyt me lähdetään kuitenkin Christan kanssa pelaamaan pokeria! :D Nyt alkoi ihan yhtäkkiä jännittämään kun en oo koskaan oikeasti pelannut sitä, vaikka oon jonkun verran seurannutkin. Ainakin saadaan hyvät naurut jälkeenpäin jos ollaan ihan pihalla, varsinkin Christan puolesta jännittää haha<3

torstai 25. tammikuuta 2018

NASSAU, BAHAMAN PÄÄKAUPUNKI

nassau-1 nassau-2 nassau-7 nassau-3 nassau-4-side nassau-5 nassau-8 nassau-11 nassau-10 nassau-12 nassau-14 nassau-15 nassau-6
Nassau on siis Bahaman pääkaupunki ja 1700-luvulla se oli suosittu merirosvojen piilopaikka. Varsinki merirosvon nimeltä Mustaparta - luonnollisesti silmät kiiluen luin heti tämän hänestä :D Tuntuu hassulta ajatella, että merirosvoja on joskus ollu ihan kunnolla (onkai niitä nytkin pienemmissä määrin?), ettei ne ookkaan pelkkiä myyttejä tai Pirates of the Caribbean -leffahahmoja :D

Mun kokemukset Nassausta jäi harmittavan vähäisiksi. Taksimatka Paradise Islandilta Nassauhun oli 13 dollaria suuntaansa ja oisin maksanu sen toistamiseenkin enemmän ku mielelläni. Käytiin siellä kerran, jolloin oli kokoajan pilvistä ja painostava ilma, joka sitten päättyikin hulluun kaatosateeseen ja ukkoseen. Melkeenpä suurin osa siitä 9 reissupäivästä oli pilvistä ja välillä satoi ihan huolella. Oottelin hyvää säätä, jolloin ois voinut tehdä uuden reissun Nassauhun, mutta sitä ei tullut ja yksi läpimäräksi kastuminen ja nilkkoja myöten taksille kahlaaminen sai riittää..

Ihan siihen Nassaun ytimeen oisin hyvin voinut mennä yksinkin, mutta muualle en ois kyllä uskaltanut lähteä. Kaikkialla oli kauniin värikkäitä, mutta hajonneita tai rappeutuneita rakennuksia, pihat rehotti kasveista ja ne oli tosi sotkuisia, välillä melkeen ku kaatopaikkoja. Siinä joidenkin kortteleiden alueella oli paljon ihmisiä ja turistejakin, mutta ei tarvinu mennä kovin kauas kun oli aivan autiota. Tultiin ja mentiin eri reittiä taksilla lentokentän ja Paradise Islandin välit, eikä missään niilläkään matkoilla näkynyt paikkaa, jossa olisi ollut useampia ihmisiä samassa paikassa. Oon varmaan myös liian varovainen (mikä on musta vaan hyvä asia), mutta kyllä se ois aika pelottavaa kulkea päivälläkin yksin jollain kadulla, jossa on vaan rappeutuneita, hylätyn näköisiä taloja ja ainoat ihmiset on pari paikallista notkumassa jollain kulmalla. Varsinkin kun jo pelkästään mun kirkkaan valkoisena loistava iho kertoo mun olevan turisti :D Enkä mä varsinaisesti tiedä, mutta varmasti joissain paikoissa se on "ihan ok" ryöstää turisteja tai ainakaan sitä ei pidetä samalla tavoin vääränä asiana kuin vaikkapa meillä täällä Suomessa. Tai oli miten oli niin kaikkialla oli niin autiota ja se oli suurin syy siihen, etten ois uskaltanu yksin lähteä sen enempää seikkailemaan. Se oli oikeastaan tosi outoa, sillä missään muualla ei oo ollu noin hiljasta. Aina kaikkialla on edes jonkin verran ihmisiä, ellei ihan syrjäseudulla ole, mutta ei tuolla vaan oikein näkynyt.. Hmm mistä lie sekin johtu.

Multa ei oo ikinä varastettukaan yhtään mitään vaikka paljon on tullukki reissattua - varmasti myös siksi kun oon "yli"varovainen. Onko teiltä reissussa varastettu jotain saati ryöstetty? Toivottavasti ei jälkimmäistä ainakaan, mutta mielenkiintosta ois kuulla missä ja millaisessa tilanteessa niin on päässy käymään jos jollain on sellainen kokemus..


tiistai 23. tammikuuta 2018

MILLOIN MUSTA TULEE AIKUINEN?

annieveliina junkyard-7 annieveliina junkyard-5-side annieveliina junkyard-11 annieveliina junkyard-6-side
Housut Junkyard* (täältä)
Hattu Junkyard* (täältä)
Kengät H&M

annieveliina junkyard-10-si
Täytin viikonloppuna vuosia ja nyt niitä on takana jo 25! Karua miettiä, että se on neljäsosa vuosisadasta ja mitä siinä ajassa on muka edes tapahtunut. Ja oonko nyt 25-vuotiaana sitten aikuinen? En kyllä varmasti ole. Mutta en osaa kuvitella tuntevani itseäni aikuiseksi koskaan, sillä miltä se edes tuntuu. Silloin kun täytin 21v kirjoitin tämän postauksen ja tuolloin mietiskelin - oikeastaan kauhistelin - sitä kuinka koen itseni aivan lapseksi vielä, mutta moni oikeasti lapsi katsoo mua ja muita 21-vuotiaita kuin aikuisia, olettaa meillä olevan perheet ja omakotitalot. Olihan jo tuolloin erilailla omia velvollisuuksia ja vastuualueita puhumattakaan niistä muutoksista, jotka tulivat sen myötä kun olin muuttanut pois kotoa vieläpä vieraaseen kaupunkiin ja aloittanut opiskelun yliopistossa.

Nyt 25-vuotiaana ei olisi edes outoa jos mulla olisi lapsi tai oma ostettu koti. Tai jos olisin kihloissa, naimisissa tai suunnittelemassa häitäni. Se on tosi jännää huomata, että välillä jopa viikoittain somessa vastaan tulevat tuttujen ilmoitukset vauvoista tai kihloista eivät enää edes yllätä tai tunnu vierailta. Kai siihen on jotenkin tottunut ja ymmärtää olevansa siinä mielessä jo jotenkin "aikuisempi", vaikka omalle kohdalle mitään tällaisia uutisia en osaa kuvitellakaan.

21-vuotiaana mulla oli pienoinen kriisi siitä miten oon muka jo niin vanha. Nyt 25-vuotiaana musta tuntuu ihan neutraalilta. Siltä, että huh onneks en oo enää ihan parikymppinen, saati just 18 vuotta täyttänyt. Mulla ei oo vauvoja eikä sormusta, mutta mulla on kaksi koiraa ja masennus. Hahah. Eihän ne tarkoita aikuisuutta, mutta jotenkin ne tuntuu silti melko aikuismaisilta jutuilta. Tai ainakin jälkimmäinen sellaiselta jutulta, joka mun pitää käydä läpi matkalla siihen oikeaan aikuisuuteen ja tasaisuuteen.

Tavallaan musta tuntuu siltä, että miten kukaan voi ikinä tuntea itseään aikuiseksi. Miten se tapahtuu? Mistä sen tietää, että nyt on aikuinen? Onko ihmisiä, jotka eivät vielä 80-kymppisinäkään tunne itseään aikuisiksi? Vai tuleeko se väkisinkin jossain kohtaa?

Toisaalta musta tuntuu siltä, että koen itseni hyvällä tavalla aikuiseksi sitten kun pääsen lopullisesti eroon tästä masennuksesta. Ja nimenomaan hyvällä tavalla. Sellaisella tavalla, että selviän ja kannan vastuuta asioista, hoidan velvollisuuteni ja tuen läheisiä ihmisiä. Tunnen tasaista tyytyväisyyttä ja motivaatiota elämään ilman mitään suurempaa syytä. En mieti jatkuvasti maailman perimmäistä tarkoitusta ja olemassaolon syitä, valintojeni ja tekojeni merkitystä tai murehdi mahdollisia menetettyjä mahdollisuuksia vaan elän sillä ajatuksella, että elämä on tässä ja nyt.

Haluan pitää mun hervottoman naurun ja tyhmät ideat. Kuka muka määrää, että aikuisen tulee olla tylsä ja iloton? Ehkä se on pelottanut siinä. Ajatus, että aikuistumista ei voi estää ja sitten tulee tylsäksi ja ilottomaksi. Sitten on vaan itkeviä lapsia ja asuntolainoja. Ennen se ajatus itkevistä lapsista ja asuntolainoista oli tosi synkkä, mutta kyllähän se voi myös olla todella onnellista aikaa.

Tätä kirjoittaessa tuntuu siltä, että ei, en oo aikuinen vielä, mutta sinne suuntaan ollaan menossa selvästi. Ja että ehkä se aikuisuus ei sittenkään oo niin pelottava asia kuin vielä tuota ekaa kappaletta kirjoittaessa tuntui :D Miten te siellä koette asian? Missä vaiheessa koitte olevanne aikuisia ja osaatteko sanoa mistä se johtui? Ja ylipäätään, koetteko aikuistumisen uhkana vai mahdollisuutena?!


perjantai 19. tammikuuta 2018

OLI IKÄVÄ MUN POIKIA

australianpaimenkoira-2
Huppari Junkyard* (täältä)
Housut Nelly
Takki New Yorker
Pipo H&M

australianpaimenkoira-1-side IDaustralianpaimenkoira-3 australianpaimenkoira-7 australianpaimenkoira-5 australianpaimenkoira-8 australianpaimenkoira-9 australianpaimenkoira-10-side
Voi miten ikävä näitä ukkoja oli taas reissun ajan! Varsinkin sitä miten viimesenä illalla ja ensimmäisenä aamulla tyypit kömpii kainaloon kiehnäämään ja pusuttelemaan. Nytkin tässä naureskelen ku ne leikkii tuossa - Yoda puree Rockya niskasta ja Rocky läpsii Yodaa tassulla päähän :D<3

Mulla tuli pieni kotiinpaluusairastuminen.. Kurkku on kipeä ja eilen oli tosi kuumeinen olo, mutta toivotaan sen olleen vaan parin päivän juttu. Tuo kotiinpaluu reissusta oli suhteellisen raskas, mutta ei edes vuorokauden reissaamisen takia vaan 7h aikaero siihen päälle - lähdettiin Bahamalta tiistaina klo 12 ja olin kotona koirat suoraan haettuani keskiviikkona klo 22. Ehkä kroppa siis vaan ilmoitti, että nyt lepäät hetken! Tai sitten neljänkymmenen asteen lämpötilaero vaikutti kuitenkin sen verran, vaikka mulla on ollu kokoajan hulluna lämmintä päällä..

Harmittaa kun on joutunut lepäilemään, kun ois kaikkea mitä haluaisin tehä. Nyt on ollut parempi fiilis ja jaksamistaso ku pitkään. En ees malttanu olla sängyssä lepäilemässä koko eilistä vaan oon jopa purkanu matkatavaratki, mikä on ennenkuulumatonta! Yleensä siihen menee helposti viikkoja ja sillonki se tulee tehtyä vasta kun ärsyttää kokoajan kaivella tarpeellisia juttuja sieltä.. Nyt on oikeasti kaikki takaisin omilla paikoillaan ja matkalaukku varastossa. Sen kunniaksi herkuttelin eilen paketillisella maksalaatikkoa, koska hyvä minä ja koska maksalaatikko parasta. Nyt toivon pikaista paranemista ja kuullaan pian!

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

VIIME VUODEN ASUT

Keräsin kasaan viimevuoden asukuvat ja näitä oliki paljon enemmän kuin odotin. Melkeen kymmenet sellasetki kuvat, joita en oo koskaan ees julkassu.. Hups. Laitan numerot asun jälkeen, niin kertokaa mistä tykkäätte!

2017 asu-3-side1
2017 asu-5-side2
2017 asu-6-side3
2017 asu-8-side4
2017 asu-10-side5
2017 asu-12-side6
2017 asu-14-side7
2017 asu-16-side8
2017 asu-18-side9
2017 asu-20-side10
2017 asu-22-side11
2017 asu-2412
2017 asu-25-side13
2017 asu-27-side14
2017 asu-29-side15
2017 asu-31-side16
2017 asu-33-side17
2017 asu-35-side18
2017 asu-3719
2017 asu-3820
2017 asu-39-side212017 asu-41-side222017 asu-43-side232017 asu-45-side242017 asu-47-side252017 asu-49-side262017 asu-51272017 asu-52-side282017 asu-54-side292017 asu-57302017 asu-58-side312017 asu-60-side32


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kuukauden luetuimmat