tiistai 23. tammikuuta 2018

MILLOIN MUSTA TULEE AIKUINEN?

annieveliina junkyard-7 annieveliina junkyard-5-side annieveliina junkyard-11 annieveliina junkyard-6-side
Housut Junkyard* (täältä)
Hattu Junkyard* (täältä)
Kengät H&M

annieveliina junkyard-10-si
Täytin viikonloppuna vuosia ja nyt niitä on takana jo 25! Karua miettiä, että se on neljäsosa vuosisadasta ja mitä siinä ajassa on muka edes tapahtunut. Ja oonko nyt 25-vuotiaana sitten aikuinen? En kyllä varmasti ole. Mutta en osaa kuvitella tuntevani itseäni aikuiseksi koskaan, sillä miltä se edes tuntuu. Silloin kun täytin 21v kirjoitin tämän postauksen ja tuolloin mietiskelin - oikeastaan kauhistelin - sitä kuinka koen itseni aivan lapseksi vielä, mutta moni oikeasti lapsi katsoo mua ja muita 21-vuotiaita kuin aikuisia, olettaa meillä olevan perheet ja omakotitalot. Olihan jo tuolloin erilailla omia velvollisuuksia ja vastuualueita puhumattakaan niistä muutoksista, jotka tulivat sen myötä kun olin muuttanut pois kotoa vieläpä vieraaseen kaupunkiin ja aloittanut opiskelun yliopistossa.

Nyt 25-vuotiaana ei olisi edes outoa jos mulla olisi lapsi tai oma ostettu koti. Tai jos olisin kihloissa, naimisissa tai suunnittelemassa häitäni. Se on tosi jännää huomata, että välillä jopa viikoittain somessa vastaan tulevat tuttujen ilmoitukset vauvoista tai kihloista eivät enää edes yllätä tai tunnu vierailta. Kai siihen on jotenkin tottunut ja ymmärtää olevansa siinä mielessä jo jotenkin "aikuisempi", vaikka omalle kohdalle mitään tällaisia uutisia en osaa kuvitellakaan.

21-vuotiaana mulla oli pienoinen kriisi siitä miten oon muka jo niin vanha. Nyt 25-vuotiaana musta tuntuu ihan neutraalilta. Siltä, että huh onneks en oo enää ihan parikymppinen, saati just 18 vuotta täyttänyt. Mulla ei oo vauvoja eikä sormusta, mutta mulla on kaksi koiraa ja masennus. Hahah. Eihän ne tarkoita aikuisuutta, mutta jotenkin ne tuntuu silti melko aikuismaisilta jutuilta. Tai ainakin jälkimmäinen sellaiselta jutulta, joka mun pitää käydä läpi matkalla siihen oikeaan aikuisuuteen ja tasaisuuteen.

Tavallaan musta tuntuu siltä, että miten kukaan voi ikinä tuntea itseään aikuiseksi. Miten se tapahtuu? Mistä sen tietää, että nyt on aikuinen? Onko ihmisiä, jotka eivät vielä 80-kymppisinäkään tunne itseään aikuisiksi? Vai tuleeko se väkisinkin jossain kohtaa?

Toisaalta musta tuntuu siltä, että koen itseni hyvällä tavalla aikuiseksi sitten kun pääsen lopullisesti eroon tästä masennuksesta. Ja nimenomaan hyvällä tavalla. Sellaisella tavalla, että selviän ja kannan vastuuta asioista, hoidan velvollisuuteni ja tuen läheisiä ihmisiä. Tunnen tasaista tyytyväisyyttä ja motivaatiota elämään ilman mitään suurempaa syytä. En mieti jatkuvasti maailman perimmäistä tarkoitusta ja olemassaolon syitä, valintojeni ja tekojeni merkitystä tai murehdi mahdollisia menetettyjä mahdollisuuksia vaan elän sillä ajatuksella, että elämä on tässä ja nyt.

Haluan pitää mun hervottoman naurun ja tyhmät ideat. Kuka muka määrää, että aikuisen tulee olla tylsä ja iloton? Ehkä se on pelottanut siinä. Ajatus, että aikuistumista ei voi estää ja sitten tulee tylsäksi ja ilottomaksi. Sitten on vaan itkeviä lapsia ja asuntolainoja. Ennen se ajatus itkevistä lapsista ja asuntolainoista oli tosi synkkä, mutta kyllähän se voi myös olla todella onnellista aikaa.

Tätä kirjoittaessa tuntuu siltä, että ei, en oo aikuinen vielä, mutta sinne suuntaan ollaan menossa selvästi. Ja että ehkä se aikuisuus ei sittenkään oo niin pelottava asia kuin vielä tuota ekaa kappaletta kirjoittaessa tuntui :D Miten te siellä koette asian? Missä vaiheessa koitte olevanne aikuisia ja osaatteko sanoa mistä se johtui? Ja ylipäätään, koetteko aikuistumisen uhkana vai mahdollisuutena?!


6 kommenttia:

  1. Moi! Hauskoja ja mielenkiintoisia mietteitä. Olen itse lapsesta asti joutunut ottamaan todella paljon vastuuta itseni lisäksi muista ihmisistä, joten koen, että olen teini-iästä saakka ollut aikuistumassa jo kovaa kyytiä ja jo ennen 18-vuotis päivää olin tuntenut oloni hyvin aikuiseksi ja tunsin olevani ikäisiäni vanhempi. Syntymäpäivänä lähinnä huvitti, sillä tuntui todella oudolta täyttää kahdeksantoista kun oli ollut niin aikuinen olo jo pitkään! Ehkä silloin tuntuu aikuiselta, kun on itse pitkään elänyt siinä roolissa elämässä, jolla on langat käsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kommentista! Toivottavasti oot silti saanut olla kunnolla lapsi ja nauttia rennosta lapsuudestakin, vaikka ootkin joutunut ottamaan nuoresta asti paljon vastuuta itsestä ja muista :/ :) Voin kyllä kuvitella tuon tunteen, joka sulla on 18-vuotispäivänä ollut.. Ja varmasti tuo sun viimeisenä sanoma onkin iso tekijä siinä aikuisuuden tunteen tulemisessa. Jäin miettimään mitenhän se vaikuttaa aikuisuuteen / aikuisuuden kokemiseen jos on "joutunut aikuistumaan" vaikkapa aivan liian nuorena - verrattuna siihen, että se tulee omaan tahtiinsa elämän edetessä..

      Poista
  2. Oon itseasiassa puhunut äidin kanssa just tästä aiheesta ja äipän mukaan vielä 62-vuotiaanakaan ei tunnu aikuiselta saati vanhalta. Mun mielestä on niin ihanaa ja myös tavallaan helpottavaa kuulla, ettei vanheneminen automaattisesti tarkoita sen oman "kipinän" kadottamista. Mä olen vasta 22 ja samaan aikaan vanheneminen vähän hirvittää, mutta toisaalta myös sitä odottaa. En haluaisi olla ikuisesti nuori, mutta nuoruus on kaunis hetki elämää ja sitä tulee aina muistelemaan tavalla tai toisella. Välillä edelleen tuntuu jännältä ja "aikuiselta" ajatella että mäkin opiskelen jo yliopistossa ja asun yksin, vieläpä ulkomailla. Jotenkin tähän pisteeseen on vaan päädytty, mutta silti tuntuu kuin vasta eilen olisi ollut 17 :-D Mutta niin, ei vanheneminen ja aikuisuus ole onneksi lopulta pelottavaa. Siihen kaikkeen tavallaan tottuu ja "aikuisuus" alkaa tuntua uudelta normaalilta. Ja onneksi vuosien kertyminen ei automaattisesti tarkoita oman itsensä muuttumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Ja kun miettii, niin ollaanhan me jo nyt ei-aikuisinakin tylsempiä ku lapsena :D Ihan vaan jo aivojen yms kehityksen takia, ettei enää jaksa tuntikaupalla vaihdella käpyjä tai juoda teetä mielikuvitusmukeista.. Mulla se ajatus on varmaan jäänyt ihan oikeasti lapsuudesta, että "kamalaa, aikuisena on tylsää ja hirveesti velvollisuuksia", koska nyt kun tätä postausta kirjoittaessa aloin miettimään, niin ei se aikuisuus tuntunutkaan mitenkään negatiiviselta asialta oikeastaan :D

      Ja oon ihan samaa mieltä siitä, ettei aina haluais olla nuori vaan päästä "etenemään" ja kasvamaan elämässä, niin osaa varmasti myös erilailla arvostaa asioita - jo tapahtuneita, mutta myös tulevia :) Ja hei huippua, mäkin haluan jossain vaiheessa elämää asua ulkomailla! Toivottavasti oot viihtynyt :)

      Poista
  3. Mie oon 24 ja ollut jo useamman vuoden naimisissa ja yksi lapsikin löytyy :) Olo ei silti totta vie ole "aikuinen" eikä tartteekkaan olla :) Lempiharrastukseni on leijan lennättely ja pulkkamäet, witch-juttujen keräily ja piirretyt :) koen olevani täysin oma ja monelta osin sama itseni kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.
    Moni jotenkin ajattelee että on jotenkin tylsää jos menee perus naimisiin parikymppisenä ja saa lapsia.. Höpöpuhetta tässä ei oo mitään tylsää, päinvastoin! Saapahan höpsötellä ja seikkailla vaa vähän isommalla poppoolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla tällanen kokemus tai puoli tähän asiaan! Miksipä siinä tosiaan aivan eri ihmiseksi muuttuis vaikka meniskin naimisiin tai ostais oman kodin - äidiksi tuleminen tietysti muuttaa tiettyjä juttuja, mutta kyllähän siinä samana ihmisenä pysyy :) JA aivan ihanasti sanottu tuo, että "saapahan höpsötellä ja seikkailla vaa vähän isommalla poppoolla" :D!!<3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kuukauden luetuimmat