sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

UNELMA TOTEUTUU - MUUTAN TÖÖLÖÖN

taka-töölö asuminen-1
Tällä hetkellä mun fiilis ei oo yhtään niin seesteinen kuin näissä kuvissa.. Kirjotin perjantaina vuokrasopparin, joka tarkoittaa sitä, että viikon päästä muutetaan koirien ja poikaystävän kanssa Töölöön! Tai itseasiassa jo viiden päivän päästä. Mun fiilis on samaan aikaan jännittynyt, innostunut ja kauhistunut. Neljä kokonaista päivää aikaa pakata kaikki kamat kasaan, huh. Tuntuu pelottavalta luopua tästä ihanasta Jyväskylän asunnosta, mutta samalla odotan innolla uuden kodin laittamista. En oikeastaan edes tiedä miksi tämä muutos jännittää näin paljon, sillä Helsingissä on enemmän kavereita kuin täällä Jyväskylässä ja kaupunki itsessäänkin on todella tuttu. Ehkä se jännitys ja kauhistus liittyy tähän nopeaan aikatauluun sen luomaan kiireeseen.

taka-töölö asuminen-3
Jännitys ja kauhu johtuu varmasti myös siitä, että rakastan tätä nykyistä asuntoa ja jos olisi mahdollista ja rahaa, niin ostaisin tämän asunnon heti ja vuokraisin eteenpäin, etten joutuisi luopumaan tästä ihan kokonaan.. Onhan tämä asunto itsessäänkin ihana ja oon vieläpä pintaremontoinu tämän, mutta tämä on myös ensimmäinen mun oma koti. En ois kuvitellutkaan, että voisin kiintyä asuntoon näin paljon. Tää on ollut mun oma turvapaikka ja samalla myös ensimmäinen mun oma turvapaikka. Täällä asuessani oon ensimmäistä kertaa elämässäni oppinut olemaan yksin ja nauttimaan siitä. Käpertymään tyytyväisenä peiton alle miettimättä sitä, että on viikonloppu ja oon vaan yksin kotona. Oppinut rakentamaan elämän itseni, omien asioiden ja väljien aikataulujen ympärille. Oppinut yksin nukkumisen ihanuuden. Oppinut viettämään suurimman osan ajastani yksin kotona tuntematta oloani yksinäiseksi. Oppinut antamaan aikaa itselleni ja keskittymään itselleni tärkeisiin asioihin.

Tuon kirjoitettuani tajusin, että yksin asuminen ja kodikas koti on muun henkisen kasvamisen lisäksi olleet suuria syitä sille, etten oo tuntenut oloani niin yksinäiseksi tai ulkopuoliseksi kuin ennen. Se on aina ollut oma valintani jäädä kotiin ja olla rauhassa, mutta vasta tässä asunnossa oon saanu rakennettua ympärilleni ikäänkuin kuplan, jonka sisällä on ollut ihanaa olla. Oon ollut tyytyväinen täällä omassa ihanassa kuplassani, eikä ikävät tunteet yksinäisyydestä tai ulkopuolisuudesta oo päässeet tämän kuplan sisälle. Mun on ollut niin hyvä olla kotona, ettei oo haitannut vaikken ois viikkoon nähnyt ketään ja oisin sivuuttanut monet hauskat illanvietot.

Toivon, että uudesta kodista tulee yhtä ihana turvapaikka ja että nää täällä opitut asiat seuraa mukana sinnekin. Ja aina mulla on mukana nää kaksi elävää halinallea, jotka nytkin nukkuu kainalossa. Nää jos mitkä tekee kodin<3

taka-töölö asuminen-2
Töölössä asuminen on ollut yksi mun unelmista jo pitkään ja kahden kesän takainen hetkellinen asuminen siellä vaan vahvisti sitä tunnetta. Oon ihan varma, että muutama päivä muuton jälkeen herään aamulla häkeltyneenä siitä, että nytkö mä ihan oikeasti asun Töölössä!? Eikö mun siis tarvi lähteä takaisin Jyväskylään muutaman kuukauden päästä? Saanko ihan oikeasti sisustaa tämän asunnon ja tehdä tästä oman kodin? Nyt se tuntuu aika kaukaiselta ja epätodelliselta ajatukselta, varsinkin kun eilinen päivä meni kokonaan muissa hommissa, sillä aamulla oli perhekuvaus ja sen jälkeen lähdin vielä Kuopion kuvaamaan. Varsinainen pakkaaminen alkaa siis nyt! Pyykkivuori pesuun ja tavarat laatikoihin. Pahoin pelkään, ettei tää ensimmäinen pakkauspäivä tuu olemaan kovin tehokas, sillä tehtävälista on niin pitkä, etten tiiä yhtään mistä aloittaisin.. Toivottakaa mulle onnea ja energiaa tähän neljän päivän urakkaan! :D


tiistai 20. maaliskuuta 2018

ENSIMMÄINEN ILTA PRAHASSA

ensimmäinen ilta prahassa-3-side
Saavuttiin Prahaan alkuillasta ja suunnattiin Sophie's nimiseen hostelliin. Hostelli oli erittäin positiivinen yllätys ja varsinkin kylppäri oli niin upea, että tuntui kuin kyseessä ois ollut hieno hotellihuone. Iso suositus siis kyseiselle hostellille! Ihan vierestä meni myös julkisia, joten liikkuminenkin onnistui hyvin. Tottakai aamupalakin oli älyttömän hyvää kaiken muun lisäksi, mutta siitä täytyi maksaa erikseen.

ensimmäinen ilta prahassa-5 idensimmäinen ilta prahassa-2-side
Lähdettin syömään Vytopna junabaariin, jossa juomat tulevat pöytään pienessä junassa kiskoja pitkin. Itsessään paikka ei ollut kovin häävi eikä juomien tuleminen junalla ollut niin ihmeellistä, kuin voisi kuvitella, mutta porukalla koettuna se oli ihan hauskaa :D Pizzakaan ei ollut kovin kummoinen, mutta meiän seuraan liittyneet tyypit oli erittäin mielenkiintosia! Saatiin nimittäin seuraksi Prahassa suomen kieltä ja kulttuuria pääaineena opiskelevia ihmisiä. 1. Kuin outoa ja samalla siistiä, että joku haluaa opiskella suomea?! 2. Miksi joku ylipäätään haluaa opiskella suomea?

Kiinnostus suomen kieleen oli syntynyt esimerkiksi musiikin (Nightwish?..) ja Tolkienin Taru Sormusten Herraan luoman kielen kautta. Hämmentävintä oli se, että he ymmärsivät meidän nopeaa puhetta, eikä murteet tai oudommatkaan sanat olleet ongelma. He esimerkiksi tiesivät mikä on snägäri?! :D Yksi kertoi, että hänen unelmansa olisi muuttaa Kainuuseen pieneen punaiseen mökkiin ja työskennellä Lidlissä. Näin suomalaisen mielestä varsin erikoisen kuuloinen unelma.. Mutta toisaalta voin kuvitella sen hyvin, että Suomen kaunis luonto yhdistettynä omaan idylliseen taloon on varmasti ihanan rauhallinen ja seesteinen ajatus monille ihmisille - varsinkin tunkkaisissa, ahtaissa ja hälyisissä paikoissa asuville.

ensimmäinen ilta prahassa-7 ensimmäinen ilta prahassa-4
Ensivaikutelma Prahasta oli hyvä! Tunnelmallisesti rapistuneita rakennuksia ja hyvällä tavalla sekavaa, sillä mun makuun uudet ja liian kliiniset paikat on vähän njääh. Niissä ei vaan oo sitä samanlaista tunnelmaa, vaikka hienolta näyttäiskin.



maanantai 19. maaliskuuta 2018

KUVAUS VEDEN ALLA

idkuvaukset veden alla-6
Torstaina Ilkka Keskinen laittoi mulle viestiä, että haluais mut ja mun punaiset hiukset malliksi kuvauksiin veden alla. Innostuin heti, että tää nyt ainakin ois aivan uudenlainen kokemus! Asiat eteni melko vauhdikkaasti, sillä käytiin kahvilla heti perjantaina ja lauantaiaamuna hypättiinkin jo altaaseen.

Tää oli vähän sellainen testikerta, sillä etukäteen oli mahdotonta tietää onnistuuko kuvaaminen, pystynkö edes olemaan veden alla vai tuntuuko se enemmän hukkumiselta :'D Alkuun olin innostunut tästä kuvauksesta, mutta perjantai-ilta ja aikainen lauantaiaamu meni miettiessä sitä, että entä jos veden alla oleminen onkin ihan hirveää eikä kuvistakaan tuu yhtään mitään.

Huomasin kuitenkin heti, ettei veden alla oleminen ollut itsessään vaikeaa saati inhottavaa! Pystyin jopa pitämään silmiä auki, vaikka olin ihan varma, ettei se nyt ainakaan tule onnistumaan. Tiesin etukäteen, ettei tausta oo välttämättä kovin hieno ja kun itsekin olen kuvaaja, niin mua vähän häiritsi kun en tiennyt millainen rajaus kuvassa on, mistä kulmasta ne otetaan ja onko kuva kuinka laaja :D

Hiukset oli vähän haastava elementti, sillä ne eli ihan omaa elämää enkä tiennyt kuinka saisin ne järkevästi, koska en tienny yhtään minne ne sojottaa tai miltä ne näyttää. Kaikista haastavinta oli kuitenkin veden alla pysyminen! Mulla oli pieni paino jalassa, mutta kroppa pyrki silti pintaa kohden enkä aina edes tienny miten päin ja kuin syvällä/pinnassa oon koko altaassa.

Itse kuvaustilanne oli hauska ja rento ja tykkään näistä kuvista ihan jo siksi, että ainakin nää on erilaisia! Nyt oon myös yhtä kokemusta rikkaampi ja oon jopa vähän ylpeä itsestäni, etten jänistäny koko hommasta vaikka edellisenä iltana hirvittikin :D

kuvaukset veden alla-2 kuvaukset veden alla-1 kuvaukset veden alla-4 kuvaukset veden alla-3 kuvaukset veden alla-7-side
Mitä te ootte mieltä näistä? Hyvällä vai huonolla tavalla erikoisia? :D


Editointi: minä

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

KEVÄTFIILIS PUKEUTUMISESSA

Kevätfiilis pukeutumisessa-3-side idKevätfiilis pukeutumisessa-2
kengät Skopunkten
housut Junkyard* (täältä)
takki & laukku second hand
paita Ivyrevel*

Kevätfiilis pukeutumisessa-6-side
Mulla on ollut jo hyvän aikaa ihana kevätfiilis ja se on näkyny vähän jo pukeutumisessakin, vaikka lämpötilat ei vielä ihan mahdollista kunnon kevätpukeutumista :D Edes viimeaikojen lumisateet ja pakkasasteet ei oo kuitenkaan laimentanu mun kevätfiilistä! Odotan jo innolla, että saan pukeutua yhteen hameeseen ja jättää talvitakin naulakkoon tai vielä mielummin heittää varastoon odottelemaan seuraavaa talvea. Nyt se kevätfiilis pukeutumisessa näkyy enemmän väreinä ja kokomusta tuntuu ajatuksenakin aika tympeältä..

Poikaystävä on käymässä täällä tän viikonlopun ja kävin eilen kuvaamassa ensimmäiset "oikeat" asuntokuvat, mutta aamu se vasta mielenkiintoinen olikin.. Eräs kuvaaja laittoi mulle torstaina viestiä, että tulisinko hänelle malliksi kuviin, jotka otettaisiin veden alla. Käytiin kahvilla perjantaina ja sovittiin kuvaukset lauantaiaamuksi. Mietin jo, että ei luoja mihin oon nyt oikein lupautunut :---D Vaikka ajattelin, että eiköhän se jotenkin tule onnistumaan, niin todellisuus on kuitenkin ihan eri asia.. Mitä jos se veden alla oleminen ei ookkaan helppoa tai yhtään mukavaa? Se oli kuitenkin yllättävän helppoa ja mukavaa! Mitä nyt vettä sai niistää ulos seuraavat tunnit heh..

Tää oli vähän sellainen testikerta, koska eihän meistä kumpikaan voinu olla varma onnistuuko kuvaus ollenkaan. Tykkäsin siitä veden alla kuvaamisesta, koska se oli aivan erilaista kuin nää muut kuvat, jotka on tavallaan jo vähän tylsänkin tuttuja. Onhan siinä ihan omanlaisia haasteita, esimerkiksi ihan jo tausta, miten hiukset liikkuu veden alla ja kuinka ylipäätään pysyä järkevästi veden alla, koska kroppa vetää kokoajan pintaan :D Myös se toi oman haasteensa, kun en tiennyt yhtään miltä kokonaisuus näyttää, millaista jälkeä ja rajausta kamera tekee. No nyt sekin on selvillä ja jos ja kun tulevaisuudessa kuvataan uusiksi, niin homman pitäisi olla selkeämpää mulle itsellenikin. Sovittiin jo etukäteen, että saan kaikki kuvat, joten voisin huomenna laittaa joitain omia edittejä näytille!


keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

SKOTLANTI: OLD MAN OF STORR

old man of storr skotlanti-1-side
The Old Man of Storr oli yks mun ja äidin Skotlanti-roadtripin kohteista. Syötiin aamupalaa meiän bed & breakfast -paikassa ja kuunneltiin kun sadepisarat rapisi ikkunoihin. Skotlannissa sataa paljon, mutta meiän mielestä se toi ihanasti tunnelmaa ja maisemiin sopi sellainen usvaisuus ja tietynlainen synkkyys. Eihän me millekään aurinkolomalle lähdettykään ;) Vaikka vettä satoi paljon, niin se sade saattoi loppua ihan yllättäen eikä mitään ois kannattanut jättää tekemättä tai näkemättä siksi, että just tällä hetkellä sataa. Lähdettiin ajamaan ja kuin tilauksesta sade lakkasi kun päästiin perille. Ei siinä mennyt kuin vajaa tunti kun satoi taas, mutta oikealla vaatetuksella ja asenteella vesisadekin on mukavaa!

old man of storr skotlanti-3 old man of storr skotlanti-5
En oo nyt yhtään varma, kuinka kauan ylös kipuaminen kesti, mutta 30-45min väliin kuitenkin. Reitti oli hyvä ja helppo kulkea, jonka lisäksi upeita maisemia oli niin edessä, takana kuin sivuillakin.

old man of storr skotlanti-6 old man of storr skotlanti-7 old man of storr skotlanti-8
Aurinkokin tuli hetkeksi valaisemaan maisemia, jotka oli jälleen kerran todella kauniit! Tässä kuvassa näkyvä maisema oli musta jotenkin erityisen hieno, vähän ku ois heitetty joku valtava samettiverho pienien nyppylöiden päälle. Ja kuten kaikki maisemat, tääkin oli niiiiin paljon vaikuttavamman näköinen paikan päältä katseltuna..

old man of storr skotlanti-9
Voitte bongailla näistä kuvista ihmisiä, jolloin mittasuhteet tulee edes vähän esiin!

old man of storr skotlanti-10 old man of storr skotlanti-12 old man of storr skotlanti-13 old man of storr skotlanti-15 old man of storr skotlanti-17 old man of storr skotlanti-19 old man of storr skotlanti-18 old man of storr skotlanti-20
Ilman ihmismittaa eli mua ei sitäkään vois hahmottaa ollenkaan, kuinka valtavia nää kivijärkäleet oli! Tuolla tuuli myös ihan älyttömästi, joten korkeiden paikkojen lisäksi täytyi ihan oikeasti varoa, ettei tuuli heitä alas. Pahinta oli ne yksittäiset puuskat, jotka tuli ihan yllättäen :D Mutta sade ja tuuli teki tästäkin taas paljon vaikuttavamman kokemuksen!

old man of storr skotlanti-22 old man of storr skotlanti-21 old man of storr skotlanti-23 idold man of storr skotlanti-24 old man of storr skotlanti-25
Jos ootte Skotlannissa reissaamassa ympäriinsä, niin suosittelen ehdottomasti käymään tuolla!



maanantai 12. maaliskuuta 2018

MIELENKIINTOISIA GOOGLE-HAKUJANI

mielenkiintoisia google-hakuja-4
Luin jonkin aikaa sitten Vilman postauksen hänen viime aikojen googlauksista ja se oli musta tosi mielenkiintonen (kuten monet muutki Vilman postaukset)! Katsoin silloin mitä itse oon googletellut ja yllätyin, miten vähän mulla oli "tyhmiä" tai hassuja Google-hakuja. Tai siis ei niitä oikein edes ollut! Haut oli enemmän faktapainotteisia, vaikka aina sinne väkisinki mahtuu myös niitä höpöhöpöhakuja :D


häiriö, jossa henkilö suojelee ydinminäänsä

Googletin ensin dissosiaatiohäiriötä, mutta se ei ollut ihan se jota etsin, vaan oikea oli dissosiatiivinen identiteettihäiriö. Kerran puhuttiin tästä ja muista vastaavantyyppisistä jutuista pitkään yhden kaverin kanssa. Mielenterveyden ongelmat ja häiriöt ovat musta todella mielenkiintoisia. Varmaan senkin vuoksi pystyn puhumaan omasta masennuksestakin avoimesti, sillä en pidä sitä ja siihen liittyviä asioita mitenkään negatiivisina, vaan ainoastaan älyttömän mielenkiintoisina.

En nyt löytänyt nopeasti niitä sivustoja, joita aiemmin lueskelin, mutta on todella mielenkiintoista, että ihmisellä voi olla monta eri sivupersoonaa, joilla on omat nimensä, erilliset henkilöhistoriansa ja persoonallisuuden piirteensä. Vielä mielenkiintoisempaa tästä tekee se, kun luin jostain, että sivupersoonat saattavat olla tietoisia ydinpersoonasta, mutta ydinpersoona ei ole tietoinen näistä muista persoonista. Muut persoonat saattavat jopa sanoa, että heidän tehtävänsä on suojella sitä ydinminää. Tavallaan se käy ihan järkeen jos vaikka lapsuudessa on ollut jotain todella, todella traumaattista miltä mieli pyrkii henkilöä suojelemaan, mutta silti se on aika käsittämätöntä mitä päässä tapahtuu silleen konkreettisesti, että tällainen häiriö syntyy.



world trade center pillars cut

Netflixistä löytyvän Zeitgeist: The Movie -pätkän toinen osa käsittelee salaliittoteoriaa syyskuun 11. päivän ja World Trade Centerin ympärillä. Oon katsonut tuon pätkän kahdeksan kertaa eri henkilöiden kanssa ja musta on älyttömän mielenkiintoista keskustella aiheesta. Ihmisten reaktiot ovat erilaisia, jotkut ovat silleen "Totta, on kieltämättä vähän erikoisia asioita" ja toiset silleen "Uskotko nyt ufoihinkin? Ei kannata tuhlata elämää miettimällä tällaisia" :D

Tottakai tiedän, että kyseessä on dokumentti ja se vahvasti puoltaa salaliittoteoriaa, mutta musta myös se ois typerää jos aina vaan uskottais sitä mitä sanotaan ja mikä ois ns julkisesti hyväksyttävää ja tottakai myös helpompaa. Onhan se varmasti helpompi ajatus, että terroristit iskivät sinä päivänä, kuin että se ois jollain tapaa järjestelty USA:n puolelta. En siis oo varsinaisesti kummankaan kannalla, mutta ehdottomasti haluaisin tietää mistä syystä NORAD eli Pohjois-Amerikan ilmapuolustuskomentokeskus missasi kaikki nämä iskut. Miksi päällekkäin oli niin monta harjoitusta, ettei oikeita iskuja tunnistettu? Joidenkin mielestä on ollut loogista, että rakennukset on tippuneet niinkuin ne tippuivat, mutta musta se on outoa. Varsinkin kun myös WTC-torni 7 romahti samalla tavalla, vaikka siihen ei edes osunut lentokonetta. Netflixin pätkässä käsitellään tukipilareita, jotka näytti siltä kuin ne olisi räjäytetty alhaalta, jonka vuoksi rakennukset romahti melkeen vapaan pudotuksen vauhdilla. Siitä siis tuo Google-haku. Ja koska mua kiinnostaa mitä näistä asioista puhutaan muualla kuin vain tuossa dokumenttipätkässä, niin oon googletellu näitä juttuja.

Mielenkiintoista on myös terrorismin propaganda ja kaikki viestintä siitä - kuinka iso meteli ja pelottava aihe terrorismista tehdään. Jatkuisko terroriteot samalla tavalla, jos niistä ei viestittäis sen ihmeemmin? Pelättäiskö me ihmiset Suomessa terroritekoja samalla tavalla jos ei kuultais tai sillä ei ainakaan mässäiltäis mitä Pariisissa tai jossain muualla tapahtui? Olin vuosia sitten kuuntelemassa viestinnän luentoa, jossa amerikkalainen luennoitsija tuli puhumaan terrorismista ja nimenomaan siitä sen kannalta ratkaisevasta viestinnästä. Tarkoituksena on herättää pelkoa yms, niin miksi sitä autetaan oikein lypsämällä pelottavia yksityiskohtia ja tapahtuneiden jatkuvalla dramaattisella pyörittelyllä. Nyt jos jossain räjähtää bussi, on puoli maailmaa peloissaan ja sillä teolla saadaan valtava vaikutus. Oisko sen bussin räjäyttäminen yhtä "palkitsevaa" jos sillä ei pystyttäis herättämään pelkoa samalla tavalla?


Tästä ois mielenkiintoista kuulla mielipiteitä, jos teiltä löytyy niitä!

mielenkiintoisia google-hakuja-6-side
Kenneka Jenkins kidney

Salaliittoteoriat jatkuu :D Tää lähti ihan puhtaasti väsyneestä YouTubessa pyörimisestä ja siitä tyypillistä kiinnostuksesta kun eteen tulee jokin mystinen surma. Vielä kun siihen liitetään jokin salaliittoteoria.. Mikähän siinä on, että näihin takertuu niin helposti, vaikka tää nyt ei oo millään tavoin edes verrattavissa tuohon WTC-salaliittoteoriaan..

Jos nyt muistan oikein, niin Selena Gomez tarvitsi aika kiireellisesti munuaisen, jonka hänen ystävänsä luovutti hänelle. Ilmeisesti samoihin aikoihin Kenneka Jenkins löytyi kuolleena hotellin keittiön pakastehuoneesta. Oli jotain spekulaatiota siitä, että hotelli ois sotkeentunut elinkauppaan ja Kenneka Jenkins ois tapettu, jotta hänen munuainen saatiin Selena Gomezille. No.. En nyt usko, että niin on käynyt enkä tiedä onko tuo asia selvinnyt jo, mutta tottakai kiinnostaisi tietää, mitä sille tytölle oikein tapahtui.



Paljonko työtön saa tienata 2017



Mua on alkanu nyt kiinnostamaan kaikki tukiasiat sun muut. Saan yleistä asumistukea ja viime kuun loppuun sairauspäivärahaa, mutta vähän jopa järkytyin siitä kun mua kehotettiin useammalta taholta hakemaan toimeentulotukea. Ajattelin, että no en todellakaan hae ja tulee ihan huono omatunto sellaista hakieassa. Lähetin kuitenkin sen hakemuksen yks ilta tän energisöitymisen jälkeen ja samalla kertaa otin ASP-tililtä tonnin, ettei tarvis kokoajan kitkutella perusmenojen kanssa. Yllätyksekseni mulle myönnettiin perustoimeentulotukea näiden muiden tukien päälle. Siitä vasta tajusin, että no ilmeisesti mulle on ihan oikeastikin "liian" vähän rahaa, koska eihän toimeentulotukea myönnetä, ellei sille oo perusteita. Sehän on erotus siitä, mitä sulla menee pakollisiin menoihin ja paljonko saat rahaa. Ei siis ihmekkään kun on tehny tiukkaa, kun niiden pakollisten menojen lisäksi tulee koirien ruoat ja omatkin ruoat, jotka kans on aika pakollisia menoja :D


Hain sitä toimeentulotukea siis yhdeltä kuukaudelta ja pitäis varmaan hakea uudestaan, mutta se tuntuu musta jostain syystä tosi väärältä. Kyseessä oli kuitenkin vähän pattitilanne kun sairauspäivärahan vuoksi ei voinut tehdä töitä, eikä kannattanutkaan tehdä muuta kuin yrittää saada omia asioita vähän kasaan, mutta mistä sitä rahaa sitten vois edes tulla. Mun sairauslomaa ois mielellään jatkettu, mutta ite halusin lopettaa sen kun olo on vähän parempi ja energisempi ja musta tuntuu, ettei mistään tuu yhtään mitään jos en vois tehdä työjuttujakaan yhtään.. Katsotaan siis miten nää asiat tästä rullailee! Oikeastaan ainoa mua stressaava asia on raha, että kuinka saan vuokran ja laskut maksettua nyt ja tulevaisuudessa. Oonkin nyt yrittäny selvittää raha-asiat esim normaalit tuet kuntoon, jotta voin keskittyä muihin juttuihin, itseni parantamiseen ja elämän raiteilleen laittamiseen.

Mua kiinnostaa esim tuo Google-haun aihe siksi, että ilmeisesti vähän saa tienata, mutta missä menee se raja ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Seuraava "iso" steppi oiskin jaksaa selvittää nää raha-asiat silleen, ettei niistä tarvis jatkuvasti huolehtia, vaan sen energian voi käyttää muihin asioihin. En tiedä miksi, mutta musta tuntuis väärältä hakea toimeentulotukea tai ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Tää on ollut jännä huomata ja oon yrittäny miettiä mistä tää johtuu. Liitänkö noihin mielessäni jotain negatiivista? Oisko se muka jokin askel, että ai nyt mulla menee näin huonosti? Toisaalta musta tuntuu, että enhän mä ansaitse tollasia tukia ja muut ihmiset tarvii niitä paljon enemmän ja se ois suunnilleen ryöstöä hakea niitä ja saada rahaa vaan tolleen.. Hmm, jännää en tiedä mikä siinä oikein on..



Alustettujen raw-kuvien palautus

Mulla on varmaan 8 muistikorttia ja yleensä useampi mukana kuvauksissa siltä varalta jos joku menee rikki ja myös kuvaan usealle eri muistikortille, ettei koko päivän kuvat oo vain sen yhden muistikortin varassa. Yhdellä kuvausreissulla mulla tais olla mukana melkeen kaikki muistikortit ja olin kuvannut laittautumisen, mekon pukemisen ja kotona kaasojen ja bestmanien kanssa kilistelyt. Juttelin toisen kuvaajan kanssa samalla kun alustelin muilta korteilta turhia kuvia tai varmistin, että ne on oikeasti alustettuja eikä kuvia ole vain poistettu.

Lähdin ajamaan kirkon pihaan ja yhtäkkiä sydän tuntui pysähtyvän ku tajusin, että enhän ajatuksissani ja keskustelun häiritsemänä alustanut vahingossa myös sitä korttia, jolle olin just kuvannut. Kirkon pihassa katsoin kaikki muistikortit läpi huomataksekseni, ettei niitä kuvia ole enää millään kortilla. Pieni (yeah right) tuskanhiki valahti ja googlettelin koneelta voiko raw-kuvat palauttaa alustetulta kortilta ja miten tämä tapahtuu. Mietin myös sitä, etten nyt vain kuvaa just sille kortille, jolla ne kuvat oli, koska sitten niitä kuvia ei voisi ilmeisesti enää palauttaa.


Päätin vielä kerran käydä koko kuvausrepun läpi ja huh, siellä se oikea muistikortti oli eri taskuun laitettuna. Silloin tajusin, että totta, laitoin sen eri taskuun turvaan just siksi, etten vahingossakaan voisi alustaa sitä. Keskustelun takia en vissiin kuitenkaan muistanut tätä ja ehdin saada paniikin ihan turhaan :D Nämä on kuitenkin hyviä muistutuksia aina välillä ja musta on kauheeta edes ajatella sitä kuinka jotkut lähtevät kuvaamaan vain yhden muistikortin kanssa. Joo se on ehkä tähän asti toiminut aina, mutta mitä sitten kun se ei enää toimi ja vihkiminen on just alkamassa. Siinä vaiheessa ei varmaan naurata ku pitää sanoa morsiusparille, että heh kyllä tää muistikortti on aina ennen toiminut ja onhan mulla tässä tää iPhone...

mielenkiintoisia google-hakuja-2
Miksi muistan unet

Tää on aihe, jota googlailen aina silloin tällöin, mutten oo vieläkään löytänyt mitään mikä tyydyttäis mun uteliaisuuden aiheesta. Näen ihan hulluna unia ja muistan ne tosi tarkkaan. Muistan yksityiskohtia ja keskusteluja, joita on käyty. Varsinkin ennen mun unet oli sellaisia trilleri-tyyppisiä :D Että joku on kidnapattu ja meidän pitää löytää se tai koko kaupunki meinataan upottaa veteen ja se pitää selvittää ennenku kaikki kuollaan.. Sellasia, että niissä on selkeä juoni ja eri vaiheita, vaikka monesti se loppu tai ratkaisu jää pois. Sellasia, että niistä vois kirjoittaa kirjan tai tehdä elokuvan!

Nyt kun oon syönyt masennuslääkettä useamman kuukauden, mun unet on paljon realistisempia ja ne keskittyy asioihin, joiden kanssa kipuilen alitajuntaisesti. Näitä unia alkoi tulemaan jo ennen lääkettä kun aloitin psykologikäynnit ja pääsin vähän käsiksi tiettyihin asioihin. Masennuslääkkeetkin saattavat ilmeisesti aiheuttaa ikäviä unia ainakin alkuun, joten en tiedä kummasta nämä johtuvat, mutta varmaan yhdistelmä lääkkeistä ja keskusteluista. Nää unet on ihan älyttömän mielenkiintoisia, koska niissä toistuu muutamat jutut ja unien teemat on selkeät. Herätessäni tiedän ihan tismalleen mistä asiasta/tilanteesta tämä uni tuli. Näitä unia ei tarvitse tulkita vaan niissä on aina esim just se henkilö kenestä uni kertoo ja ikävä kyllä nämä unet pitävät paikkansa, vaikka välillä ovatkin liioiteltuja.

Yleensä herään itkien ja itken vielä hetken, ennen kuin olo tasaantuu. Kerran lähdin vessaan itkemään kun en halunnut herättää muita. Eli silleen nää "pahat" unet eroaa tyypillisemmistä painajaisista, ettei se tunne katoa heti herätessä, sillä kyseessä on ns oikea asia ja oikea tunne. Asia tai tilanne, joka on oikeasti satuttanut/satuttaa mua eikä sellainen, että dinosaurus jahtaa ja tipun kalliolta... Ilmeisesti blokkaan näitä asioita enkä hereillä ollessani koe niitä ikäviksi, mutta ne ovat kuitenkin kipukohtia jossain tuolla alitajunnassa ja unen aikana ne tulevat käsittelyyn.

Näistä unista oon ymmärtänyt paremmin tiettyjä asioita ja jotkut asiat oon ymmärtänyt vasta näistä unista. Esim tietyillä ihmisillä on näissä unissa korostuneesti tietyt roolit, jotka oikeasti pitävät paikkansa, toki neutraalimmin oikeassa elämässä. Musta tämä on ihan älyttömän mielenkiintoista ja haluaisin tietää toistuvatko tietyt teemat enemmän siksi, että ne painavat mieltäni eniten, vaikken sitä hereillä ollessani tai tietoisesti ajattekaan.


Miten pysäköintimaksu oikeutetaan

En kyllä yhtään muista mikä tää tilanne oli, mutta selvästi olin eri mieltä! :D Tai ainakin vahvasti kyseenalaistin.. Oisko tää ollut joku sellainen tilanne, että auto oli jo parkissa ja sen jälkeen tuli kyltti, ettei tässä saa olla autoja tiettynä aikana..?



Voiko istumapaikan junassa päätellä



Tätä oon miettinyt monesti ja joskus ajattelin tietäväni miten ne menevät, mutta unohdin sitten.. Haluaisin istua menosuuntaan päin ja muistaakseni Helsingistä lähtiessä se meni aina samalla tavalla, mutta tiedä sitten menikö se aina niin oikeasti vai tuntuko vaan siltä. Jos teillä on tietoa tästä, niin jakakaa viisautenne! :D



Agent training female Alex series

Yritin etsiä yhtä vuosia sitten katsomaani hyvää sarjaa, enkä muistanu yhtään mikä sen nimi oli. Hain varmaan viidellä eri hakusanayritelmällä ja vihdoin "Agent training female Alex serie" osu oikeaan ja löysin oikein sarjan. Se sarja on Nikita, joten ei se ekojen hakujen "Nicky" nyt ihan hirveän kauas menny kuitenkaan...


Ponttisahattu tervaleppäpaneeli

Tää on kyllä yks suuri mysteeri. En keksi ketään muuta kuin mun isän, joka tällasta ois hakenut, mutten kyllä muista hänen käyttäneen mun konetta ikinä?? Pitää varmaan seuraavassa puhelussa kysyä, että onko se hakenut tällasta. Jos ei, niin tästä tulee vielä suurempi mysteeri haha..

PS. Ei oo kuulemma ollu meiän isäkään! WHAT. Paljasta itsesi kuka oletkaan googletellu mun koneella.

mielenkiintoisia google-hakuja
Taru sormusten herrasta hahmot

Kävin läpi kaikki maailman hahmot ja jopa tuotteiden nimet kauppojen hyllyillä kun yritin päättää Yodalle nimeä.. Se oli ihan tosi vaikeaa ja Yoda ehti olla mulla varmaan pari viikkoa, ennen kuin päätin, että sen nimeksi tulee Yoda. Sitä kutsuttiin Beibiksi ja naureskeltiin, että siitä varmaan jää Beibi.. Toisaalta se ois ollut ihan söpö nimi :D

Mun kriteerit oli A. joku mikä on helppo lausua B. yksi- tai kaksitavuinen, nopean lausumisen vuoksi C. joku mikä toimii Rocky-nimen kanssa D. ei mikään ihan basic koiranimi.


Khaleesi meme

En pääse tästä yli varmaan ikinä :DDD Enkä tosiaan tiedä miksi.

perjantai 9. maaliskuuta 2018

TÄYDELLISET PUNAISET NILKKURIT

idtäydelliset punaiset nilkkurit-9
Kengät Zalando
Poolomekko Ivyrevel*
Takki New Yorker
Hattu Junkyard* (täältä)
Laukku second hand
Housut Nelly

-mainoslinkkejä-

punaiset nilkkurit zalando-1-side täydelliset punaiset nilkkurit-6 täydelliset punaiset nilkkurit-2-side
Oon jo hyvän aikaa himoinnu punasia nilkkureita ja löysin mun makuun täydelliset punaiset nilkkurit Zalandolta! Mokkaiset ois kans olleet kivat, mutta nää on tavallaan päheemmät ja pysyy kans siistissä kunnossa paremmin. Vetäsin tämän asun hirveessä kiireessä yks ilta Christaa nähdessäni ja tulipa taas todettua, että harkitsemattomat asut on mun mielestä lähestulkoon aina niitä parhaimpia :D Ja kuin ihania on nää aurinkoiset päivät, pitenevä valoisa aika ja se, että jopa asfaltti pilkottaa välillä! Kunnon kevätfiilis ainakin mulla jo.

Nykyisin ostan vaan matalia korkoja, jotta kengät ois hyvät jalassa ja niitä tulee oikeasti käytettyä. Nyt on samaan aikaan hauskaa, kummallista ja kauhistuttavaa ajatella kuinka nuorempana tuli hankittua jotain 12cm korkoja.. Kuten arvella saattaa, niin eihän ne sitten olleet kovassa käytössä saati oikeasti hirveän hyviä jalassa. Silloin tällaiset matalat korot oli jostain syystä rumia ja tätimäisiä, kun taas nyt tällaiset on ainoita, joita ostan. Ehkä tuon voi laittaa teinivuosien piikkiin ja nyt vanhempana ja viisaampana osaa ajatella asioita erilailla ja myös käytettävyyden näkökulmasta..


torstai 8. maaliskuuta 2018

ASUNTOESITTELY: MUN IHANA KOTI

annieveliina koti esittely-25
Vihdoin vuorossa mun Jyväskylän asunnon esittely! Oon asunut tässä nyt puolitoista vuotta ja oon tykännyt asunnosta ihan älyttömästi. Tämä näkymä keittiöstä makkariin on mun oma lemppari tässä asunnossa ihanien pariovien lisäksi.

Tää asunto oli melkoisen huonossa kunnossa kun tähän muutin, joten tehtiin vähän pintaremppaa, niin tämä asunto on nyt aivan ihana. Alla muutama kuva, miltä asunto näytti kun sen vuokrasin. Asunnon sijainti on loistava, Jyväskylän keskustassa Kirkkopuiston laidalla, asunnossa on hyvä pohja, tämä on tosi edullinen sijaintiin ja neliöihin nähden - 38m2, vuokra 500e - ja varsinkin nyt, kun tätä on vähän kunnostanut. Makkarista revittiin tapetit pois Christan kanssa, maalasin kaikki seinät ja laitettiin laminaatti isän kanssa. Vessa ei ollut suoranaisesti mikään kaikista kutsuvin, mutta poistettuani kolme(??) muovimattokerrosta huomasin kylppäristä valuneen veden aiheuttaneen pienimuotoisen kosteusvaurion.. Koko kylppäri meni remppaan ja sen myötä myös eteinen. Tässä operaatiossa menikin sitten odotettua pidempään, muttei se mua ihmeemmin haitannut ja sain vuokrasta hyvitystä, mutta oishan se ollut mukava asettautua heti kunnolla aloilleen. Sainpahan kuitenkin uuden hienon kylppärin, jonne sain itse valita materiaalit, joten kaapistoja ja keittiön tasoja lukuunottamatta oon saanu itse valita kaiken mieleisen tähän asuntoon!

Harmi vain, että saatan jo yllättävän pian muuttaa kokonaan Helsinkiin ja joudun luopumaan tästä ihanasta asunnosta, johon oon vieläpä käyttänyt melkosen määrän aikaa ja vaivaa. No mutta, onpa ainakin tiedossa jatkoa ajatellen millaista hommaa on tehdä pintaremonttia! Ja koska hyvin todennäköisesti oon pian muuttamassa muualle, niin laita mulle viestiä jos oisit kiinnostunut tästä asunnosta - annie.korhonen@mail.suomi.net :)

pintaremontointi -1-side
 Tältä asunto näytti kun vuokrasin sen.

pintaremontointi -3
Tästä eteenpäin kuvat, miltä asunto näyttää nyt!

pintaremontointi -40
Näkymä keittiöstä.

annieveliina koti esittely-6
Näkymä keittiöstä.

annieveliina koti esittely-4
Keittiötä.

annieveliina koti esittely-13 annieveliina koti esittely-2
Näkymä makkarista.

annieveliina koti esittely-12
Näkymä makkarista - oviaukko eteiseen, ulko-ovi kulman takana vasemmalla ja takkien takana vaatekaappi, joka jatkuu seinän takana tuonne eteisen suuntaan.

annieveliina koti esittely-14
Makkari keittön oviaukosta katsottuna.

annieveliina koti esittely-15 annieveliina koti esittely-16
Näkymä sängyltä.

annieveliina koti esittely-17
Tässä nämä ihanat pariovet makkarin ja keittiön välillä.

annieveliina koti esittely-20 annieveliina koti esittely-26 annieveliina koti esittely-21 annieveliina koti esittely-22 annieveliina koti esittely-23
Eteinen keittön oviaukosta katsottuna. Mun tarkoitus oli maalata eteisen ja kenties makkarin jollekin seinälle vaaleaa hiekkaista sävyä tuomaan tunnelmaa, mutta onneksi en lähteny enää siihen urakkaan, vaikka maalikin oli jo hankittuna :D Ehkä saan käytettyä sen ihanan sävyn sitten vaikka seuraavaan asuntoon. Kämpän oven vieressä vessan ovi.

annieveliina koti esittely-11
Eteisen kulma, josta näkymä makkariin.

annieveliina koti esittely-9 annieveliina koti esittely-7 annieveliina koti esittely-8
Tästä pienestä kylppäristä tykkään kans ihan älyttömästi ja oon tosi tyytyväinen mun laattavalintoihin, vaikka mua vähän jännittikin miltä kokonaisuus tulee näyttämään.

Kylppäriin mahtuu pieni pesukone ja kahdestaan suihkuttelemaan. Säilytystilaa kämpässä on tosi paljon ja häkkivarasto löytyy, mutta vaatekaappi ei oo mitenkään valtava. Normaalisti ovet eteinen-makkari ja eteinen-keittiö väleistä on pois, mutta nyt ne on olleet paikoillaan, jotta Yodan voi jättää pienempään tilaan rauhottumaan yksin ollessaan.

Yksin asuvalle tää on tilava ja hyvin tänne mahtuis asumaan myös pariskunta, varsinkin kun on kaksi isoa huonetta, jotka saa eristettyä kunnolla laittamalla pariovet kiinni ja molemmista huoneista on käynti suoraan eteiseen ja sitä kautta myös kylppäriin.

Haluaisin alkaa myös kuvaamaan asuntoja ja kenties myös kirjottaa esittelytekstejä, joten tää toimi hyvänä harjoitteluna, vaikka otinkin kuvat nopeasti ja keksin näiden myötä jo monta asiaa, jotka voi tulevaisuudessa tehdä paremmin! Jos siis joku kaipais kuvia asunnostaan tulevaa vuokrausta tai myyntiä varten, niin saa laittaa meiliä. Tämän pintaremontin myötä myös pintaremontointi, materiaalien valinta ja kaikki sellainen ja yleinen sisustaminen alko kiinnostamaan älyttömästi, joten oon tässä pohtinu kiivaasti miten sellaista pääsis tekemään... :D



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kuukauden luetuimmat