lauantai 2. kesäkuuta 2018

HYVÄT KUVAT SYNTYY LIGHTROOMISSA

lightroom kuvan editoiminen-2
Kyllä, mun mielestä hyvät kuvat syntyy pitkälti editoinnissa. Ite käytän tähän Lightroomia, toisilla on Photoshop tai jokin muu ohjelma - jopa puhelimella voi tehdä vaikka ja mitä. Tietenkään huonoa ja jo kuvatessa pieleen mennyttä kuvaa ei saa pelastettua, mutta harva itse kuvana onnistunut otos näyttää hienolta ilman käsittelyä. Jpg on kuitenkin kameran itsensä "editoima" kuva, joka näkyy kontrastina ja saturaation kylläisyytenä (eli värikkyytenä) verrattuna raw-kuviin, jotka ovat harmaita ja jokseenkin sumuisia. Kameraan voi myös asettaa jo kuvausvaiheessa tiettyjä filttereitä, jolloin kuvaa on ikäänkuin jo editoitu, vaikkei sitä itse käsittelisi jälkikäteen.

Joitain kuvia tarvii käsitellä paljon, joitain ei juuri ollenkaan. Harvoin kuva (varsinkaan raw) kuitenkaan näyttää samalta kuin miltä tilanne tai maisema näyttää omiin silmiin, joka on yksi syy miksi haluan editoida kuvani. Haluan korostaa sitä fiilistä, joka kuvaushetkessä tai paikassa on on ollut. Näiden lisäksi editoinnilla saa oman persoonallisen tyylinsä näkyviin! Laitan tähän muutaman linkin videoihin, joista näkee hyvin miten paljon kuvan tunnelmaa voi muuttaa Lightroomissa, sillä alkuperäiset, editoimattomat versiot eivät näytä juuri miltään.Tässätässä ja tässä linkit.

4C5A3298
Mun ystävä Riku Kylä otti nää kuvat musta ja ehdotin Rikulle, että editoidaanko samat kuvat niin, ettei kumpikaan näe toisen versiota. Oon näyttänyt teille jo aiemmin kuinka editoin mun kuvia esim tässä postauksessa ja aattelin olevan mielenkiintoista nähdä kuinka paljon meidän editoinnit eroavat toisistaan.

Ensimmäinen kuva oli mun editoima, tämä yllä oleva Rikun editoima ja alla alkuperäinen raw-kuva.

lightroom kuvan editoiminen-5
Tässä näkyy hyvin se mitä tarkoitin, että kuva itsessään on hyvä, mutta se ei näytä yhtään miltään ilman editoimista!

lightroom kuvan editoiminen-5-side
Raw / mun editointi / Rikun editointi

lightroom kuvan editoiminen-1
Mun editointi

4C5A3209
Rikun editointi

lightroom kuvan editoiminen-6
Raw

lightroom kuvan editoiminen-3
Mun editointi

4C5A3353
Rikun editointi

lightroom kuvan editoiminen-4
Raw

lightroom kuvan editoiminen-4-side
Raw / mun editointi / Rikun editointi

Näistäkin kuvista näkyy mun mielestä hyvin se, kuinka erilainen tyyli meillä on Rikun kanssa ja musta se on ihan huippua! Kaikki kuvat näyttäisivät muuten melko samanlaisilta, jos niistä ei pystyisi editissä tekemään omannäköisiään :) Tätä settiä katellessa mua meinas naurattaa, koska taas kerran tajusin jotain omassa tyylissäni ja se on se, etten rajaa kuvia melkeen ikinä! Ainoastaan silloin jos jokin reunoilla häiritsee selvästi tai kohde olisi ihan liian reunassa, mutta mulle ei tullut mieleenkään rajata näitä kuvia tuolleen, kuten Riku on rajannut. Muutenkin mielenkiintoista nähdä erilaisia versioita samoista kuvista, sillä se käsitys omasta tyylistä vahvistuu entisestään!


Kuvat: @rikyla

12 kommenttia:

  1. Kaikki sun editointipostaukset (ja ylipäätään kaikki valokuvaukseen liittyvä) on aina niin mielenkiintoisia! Oon ihan samaa mieltä, hyvien kuvien takana on pitkälti editointi. Vaikka kuva olisi teknisesti hyvä, huono editointi usein "pilaa" kuvan. Mut toisaalta tääkin on sinänsä hankala aihe, sillä monilla on niin erilaiset mieltymykset editoinnin suhteen :-D Toinen tykkää ja toinen ei.

    Pitää joskus kokeilla valokuvaavien kavereiden kanssa tätä! Kuulun myös itse siihen porukkaan, joka harvemmin enää rajailee kuvia jälkikäteen. Pitäisi ehkä tehdä sitä useammin, sillä sekin muuttaa kuvan fiilistä niiiiin paljon ja tuo kivan intiimin fiiliksen :-D Pakko muuten kysyä että terävöitätkö sä yleensä sun kuvia editoidessa Lightroomissa? Ja jos terävöität, niin miten paljon? :-D Tossa sun edellisessä editointipostauksessa et ainakaan tainnut lisätä terävyyttä, mut ehkä sulla oli se jo presetiin tallenettuna :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, kiitos! :) Joo ei teknisesti hyvä kuva ihan riitä, ellei kuvaa tyyliin urheilua tai jotain lehtimatskua, jonka täytyykin olla ns neutraalimpaa :D Musta editointiasiassa parasta on just erilaiset tyylit ja mielipiteet! Joku tykkää ja joku ei. Jos kuvia ei editoitais, niin ei niistä myöskään heräis niin isoja fiiliksiä ja mielipiteitä vaan kaikki ois vähän samaa massaa :) Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Oon tehny tällasta ennenki tai kattonu vierestä miten toinen editoi ja se on kyllä mielenkiintosta. Toki siitä oppii muiden tekemiä juttuja, mutta erityisesti siitä huomaa mikä on se "oma juttu" ja mistä tykkää omassa tyylissä :)

      Terävöitys on mulla jo valmiina monissa preseteissä! Riippuu ihan kuvasta, mutta monesti vedän sen aika tappiin haha :D Sen lisäks laitan sen masking-kohdan about samoille lukemille :) Nyt kun katoin niin näissä kuvissa terävöitys 130 ja masking 73 :D

      Poista
  2. Olipa hauska postaus! Omaan muokkaustyyliin on helppo ”rutinoitua”. Tykkään tosi paljon sun kuvien sävymaailmasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiitos! :) Ja joo, siihen on todella helppoa jämähtää.. Hyvä välillä katella ihan erilaisia kuvia tai ottaa oppia muilta :)

      Poista
  3. Tykkään niin paljon sun tavasta editoida kuvia! Ja vaikka olisi kuinka hyvä otos niin kyllä sitä aina tulee jotenkin paranneltua ennen julkaisua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! :) Joissain kuvissa on jo itsestään ihanat värit, mutta aina tulee tehtyä jotain silti :D

      Poista
  4. Todella mielenkiintoinen ja kiva postaus, kiitos! Kiinnostaisi tietää, mitä objektiivia käytät/suosittelisit asu- ja muotokuvaukseen sekä miksi? Valokuvauksen ja objektiivien maailma tuntuu olevan niin laaja f-lukuineen ja polttoväleineen näin aloittelevalle kuvaajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Käytän kaikkeen 24-70mm f/2.8 (nää kuvat otettu jollain muulla), mutta oon suunnitellu jos ostaisin 35mm 1.4 aukolla :) Mä en tiedä kameroista tai objektiiveista kovinkaan paljoa vaan ihan kokeilemalla tiedän mistä tykkään, joten kannattaa kysellä jos pääsisit testaamaan jonkun objektiivia tai käydä valokuvausliikkeessä testailemassa :) Siellä kun kertoo millasia kuvia haluaa ottaa, niin hyvin saa apua ja tietoa eri hintaluokan objektiiveista! Kuitenkin mitä pienempi f-luku (eli suurempi aukko), sitä sumeampi taustasta tulee ja sitä yleensä halutaan asu- ja muotokuvissa :)

      Poista
  5. Onpa kiva postaus! Hei oon törmännyt sellaiseen onglmaan, että kun oon saanut raakakuvan muokattua lightroomissa ja kun muutan sen kokoa pienemmäksi esimerkiksi blogia varten niin sen laatu huononee todella paljon? Kuvasta tulee epätarkka ja jotenkin sumea. Oisko sulla antaa tähän mitään vinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hmm, onko sulla exporttausasetukset ihan kunnossa? Minkä kokosena exporttaat kuvan? Oon aina ennen laittanu 900 leveinä, mutta retinanäytöllisen koneen hommattuani huomasin, että kuvathan on ihan suttua :D Vanhalla näytöllä näytti kyllä hyviltä. Nykyisin laitan 1200 leveinä, mutta näkyvät blogissa 900 leveinä. Testasin sillon, että 1200 leveiden kuvien pitäis näyttää hyvältä kun en halunnu hullun isoja kuvia, ettei ne lataudu näkyviin hirveän hitaasti.

      Poista
  6. Tosi hyvä tää vertailu eri muokkausten kanssa.. pitäisi kyllä lähteä enemmän kuvaamaan niin pääsisi muokkaamaan ja kehittämään noita omia taitoja sen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Tekemällä ja testailemalla kehittyy parhaiten (plus kaikki mahdolliset vinkit joka paikasta)<3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kuukauden luetuimmat