sunnuntai 2. joulukuuta 2018

"HYI, NÄYTÄN RUMALTA"

ulkonäkö, itsensä hyväksyminen-7-side

Olin jonkin aikaa sitten todistamassa tilannetta, kun kaveri otti kivan tilannekuvan toisesta kaverista ja tämä kuvassa ollut henkilö tokaisi heti kuvan nähdessään "ihan hirveä kuva". Toinen kaveri kertoi tehneensä mummolleen lahjan, johon kuului kivoja kuvia heistä. Mummo oli kommentoinut näyttävänsä kamalalta niissä kuvissa, josta kaveri oli tietysti tullut vähän surulliseksi ja sanonut, että halusi kerätä yhteen ihania kuvia mummosta ja perheestä.

Kirjoitan tämän postauksen käyttäen kuvia esimerkkeinä, mutta samat asiat pätee tietysti kaikkiin kehuihin.

Varmasti jokainen meistä on ollut lukemattomia kertoja tilanteessa, jossa olet kehunut toisen kuvaa ja toinen on vastauksena kertonut, mikä siinä kuvassa on huonoa. Näytän lihavalta. Kauhea kaksari. Hyi miten isolta mun nenä näyttää. Ihan ku mulla ei ois kaulaa. Onko mulla oikeasti tollaiset silmäpussit. Ja jälleen kerran tätäkin listaa vois jatkaa loputtomiin, koska mikäs sen helpompaa, kuin löytää virheitä itsestään! Aivan kuin olisi hieno suoritus pystyä näpäyttämään kehujaa takaisin, että "hähää, oikeasti näytän kaljulta, siitäs sait, ihan turha yrittää mielistellä!" 

Varmasti jokainen meistä on syyllistynyt tähän itsekin. Joku näyttää ihanaa kuvaa susta ja sun reaktio on luonnollisesti mitätöidä kehu kertomalla mikä kaikki kuvan sinussa on rumaa.

Jos kehut toisen kuvaa, oli se sitten hänen itsensä tai jonkun muun ottama, varmasti tarkoitat sitä kehua aidosti. Ehkä näet kuvassa onnellisen ihmisen, kauniit silmät tai jotain muuta. Onkin aika hämmentävää, kun selviää, että tämä toinen näkee kuvan rumana ja huomaa aivan eri asiat, kuin sinä. Mua ainakin harmittaa kehua jonkun ulkonäköä, jos se johtaa siihen, että toinen kertoo miksi on niin ruma. Se saa tuntumaan, että ois vissiin parempi pysyä hiljaa, niin tilanne pysyisi neutraalina. Jääkö siitä kenellekkään hyvä mieli, jos kehun toisen näyttävän hyvältä ja hän vastaa, että näyttää ihan läskiltä..?


ulkonäkö, itsensä hyväksyminen-10 ulkonäkö, itsensä hyväksyminen-1-side

Musta on otettu älyttömästi kuvia blogin takia viimeisten vuosien aikana. Tietysti oon oppinut olemaan kuvissa niin, että lopputulos miellyttää itseäni ja sitten vielä valitsen vain parhaat jakoon. Tämän tekstin aiheeseen liittyen pyysin Joannaa ottamaan musta joitain arkisia kuvia. Sellaisia kuvia, joissa en poseeraa tyypillisellä tavalla tai yritä näyttää parhaalta versiolta itsestäni. En katsonut kameran ruudusta millaisia kuvia Joanna ottaa, miltä mun asento näyttää tai kuinka mun hiukset on. Joanna sai valita ja editoida hänen mielestä parhaat mun näköiset kuvat, jotka hän sitten lähetti mulle ja ne on nyt esillä tässä postauksessa!

Kuvissa näkyy paljon mun "huonompaa" puolta ihan vaan kuvausolosuhteiden vuoksi. Tätä puolta harvemmin näkyy, sillä tykkään toisesta puolesta kasvojani enemmän ja siitä on tullut lukemattomien kuvien myötä myös tutumman näköinen. Ennen en tykännyt tältä "huonommalta" puolelta otetuista kuvista yhtään, mutta nykyisin nekin on kivoja. Välillä myös paljon kivempia kuin "paremman" puolen kuvat, sillä ne alkaa vähän jo kyllästyttämään :D

Joitain vuosia sitten monet näistä tämän postauksen kuvista ois olleet mun mielestä just sellaisia hyi näytänkö tolta -kuvia, mikä on aika käsittämätön ajatus. Miksi itsestään ees haluaa ajatella niin rumasti? Se kun ei ole mikään absoluuttinen totuus, että oon ruma, koska mun vasen suupieli kääntyy alaspäin. Se on vaan mun mielipide ja oikeastaan se on ruma piirre vaan minussa, ei kenessäkään toisessa. Eihän sillä oo mitään väliä jos jonkun toisen suupieli kääntyy alaspäin, joten miks mun suupielellä olis yhtään sen enempää väliä? Miksi siis tieten tahtoen haluaisin ajatella tätä omaa piirrettäni rumana ja huomata vaan sen kaikista kuvista? Eihän siinä oo mitään järkeä.


ulkonäkö, itsensä hyväksyminen-6-side id ulkonäkö, itsensä hyväksyminen-13 ulkonäkö, itsensä hyväksyminen-12-side

Mitä jos jatkossa suhtautuisit kehuihin eri tavalla?

Jos joku kehuu mielestään ihanaa kuvaa sinusta, voisitko miettiä tämän ihmisen näkevän kuvassa oikeasti jotain ihanaa? Kiittää kauniisti ja vaikka vilpittömästi kysyä miksi hän tykkää siitä kuvasta. Saatat saada vastaukseksi jotain, jota et itse huomaa kuvasta tai johon et edes kiinnittänyt huomiota, koska näit ainoastaan sen typerän suupielen tai jonkun muun piirteen. Pystyisitkö hetkeksi irroittautumaan siitä syvälle juurtuneesta itsekriittisyydestä ja hyväksymään sen, että kyllä siinä kuvassa on oikeasti jotain hyvää, kun joku sitä kehuu? Kyseessä on tottakai mielipide, mutta oma - ikävän usein negatiivinen - mielipide on kaikkea muuta kuin puolueeton, joten miksi et uskoisi sitä toisen ihmisen puolueettomampaa mielipidettä. Ja vaikka aidosti olisittekin eri mieltä siitä, onko kuva hyvä vai ei, kyseessä ei ole kilpailu, joka täytyy voittaa todistamalla kuvan olevan ruma tai sinun olevan lihava. Mietippäs: joku kertoo sun hymyn olevan ihana ja vastaat, että sulla on kauheat jenkkakahvat. Miten ne liittyy toisiinsa? Ei kyllä yhtään mitenkään.

Seuraavalla kerralla, kun kehut toisen kuvaa ja saat vastaukseksi jonkin negatiivisen kommentin tämän toisen omasta ulkonäöstä, niin mitä jos pysäyttäisit tilanteen hetkeksi. Kysyisit suoraan miksi toinen näkee itsensä niin ikävästi ja kertoisit miksi itse tykkäät siitä kuvasta. Siitä voi seurata mielenkiintoinen keskustelu ja vaikkei seuraisi, niin toinen saattaa jäädä mietiskelemään sanomaasi ja todeta itsekseen, että hyvä kysymys.


ulkonäkö, itsensä hyväksyminen-15-side ulkonäkö, itsensä hyväksyminen-9 ulkonäkö, itsensä hyväksyminen-14-side

Jos kiinnostaa, niin käy lukemassa mun postaus Miten minä näen itseni?, jonka oon kirjoittanut neljä ja puoli vuotta sitten. Siinä on asiaa samaan aiheeseen liittyen ja pohdiskelua omasta ulkonäöstäni, jota en nyt avannu sen enempää. Hassua huomata, että vaikka teksti on vuosia vanha ja oon kasvanut hurjasti tässä välissä, pitää tuo teksti edelleen paikkansa enkä muuttais siitä mitään. Paitsi ehkä joitain turhan dramaattisia kuvailuja, haha. Mutta asiana ja ajatuksena voisin kirjoittaa saman tekstin vaikka huomenna!

Yrittäkää muistaa tämä seuraavalla kerralla, kun kehuja seuraa jokin negatiivinen huomio. Tiedän omasta kokemuksestakin, että tämä tapa vähätellä toisen kehua voi olla niin pinttynyt, että ne sanat vaan tulee suusta ihan huomaamatta. Sen tajuttuaan voi kuitenkin sanoa vaikka "apua, ihan kamalaa, että reagoin noin - kiitos"!

Siinä tulevaisuuteen pieni tehtävä, joka todellakin kannattaa tehdä niin itsensä, kuin kehujien vuoksi. Eikö ois ihanaa, jos voisit automaattisesti uskoa sen, mistä sua kehutaan? Että pystyisit vilpittömästi kiittämään kehusta ja saamaan myös toiselle hyvän mielen? Ja sama toisin päin: voisit kehua muita ilman kiusallista jälkipuintia vatsamakkaroista tai otsalla olevasta näpystä. Voisit kehua ja huomata, kuinka kehun kohde aidosti ilahtuu.

Vai mikä kehujen tarkoitus sitten on, ellei se ole hyvän mielen jakaminen?

<3


6 kommenttia:

  1. Olipa ihana, todella tärkeä teksti ja upeat kuvat!! Itsekin opettelin muutama vuosi taaksepäin, että kun saa kehun niin vain kiittää. Ei käännä sitä nurinpäin tai vastaa vähättelemällä ja kehumalla toista, vaan aidosti kiittää. Oli harjoittelemista, mutta nykyään ottaa kehut aidompina vastaan :)

    www.shadesofscandi.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihana kuulla, että oon opetellu tuon homman! Kummasti kehuista pystyy nauttimaan aivan eri tavalla, kun niihin suhtautuu positiivisesti :)

      Poista
  2. Ihana postaus!! Ite oon kans opetellu ottamaan kehuja paremmin vastaan. Edelleen oon välillä tosi hämmentyny et miten joku pitää just mun kuvii hienoina tai aattelee et osaan kirjottaa hyvin, mut se onki ehkä vähä (ainaki mun kohalla) sillee et sokeutuu omille vahvuuksille ku vertaa itteään ja tuotoksiaan aina niihin jollain tapaa osaavampiin ja "parempiin" 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvä Jenny!! :) Tuo sun kuvailu oli kyllä just sitä, mitä tarkotin kirjoittaessani, että oma näkemys itsestään tai taidoistaan ei oo ihan neutraali :D Mutta tosi hyvä, että tiedostat tuon asian, sillä ilman tiedostamista asioita on mahdotonta muuttaa :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kuukauden luetuimmat